maanantai 15. heinäkuuta 2013

13. heinäkuuta 2013


Barentsinmerellä

Varhain aamulla 8. päivä lähdimme matkaan hyvässä säässä ja tällä kertaa
myös myötävirrassa. Yllättäen noin 10 mailin päässä jouduimme pysähtymään
kaupallisen sataman laituriin. Syyksi selvisi se, että ruotsalaisvene Isa
oli lähdössä suoraan ulos Venäjältä ja sille tehtiin ulosselvitys. Parin
tunnin päästä sekin oli tehty ja pääsimme jatkamaan matkaa.



Saimme pohjoiseen jatkavien veneiden tapaamispaikan koordinaatit M Kanin
Nos (Kapp Kanin) niemen kärkeen noin 240 mailin päähän. Ylitimme napapiirin
9. päivä klo 11.00 longitudilla 40° 53,33' E. Pienten kommervenkkien
jälkeen löytyi ankkuripaikkakin niemen pohjoisreunalta, jonne ankkuroimme
seuraavana päivänä klo 13.35 muiden veneiden joukkoon paikkaan 68° 39,781'
N, 43° 29,737' E Barentsinmeren puolelle. Olimme ihmetelleet venäläisten
veneiden puutavarakuormaa, mutta nyt selvisi, että ne olivat
muistoristejä, jotka vietiin ankkuripaikkamme kohdalle maihin.



Franz Joosefin maan -purjehdus on kilpailu, johon saimme jopa handikapin,
1,15. Olemme ehdottomasti legin hitain vene, koska vesilinjamme on
selvästi lyhin, ja purjealaa painoon nähden on niukasti. Lähdimme 10.
päivä klo 18.30 ankkuripaikalta. Seuraavana lähti Anne-Margareta ja
myöhemmin Lady Dana, Barlovento ja Peter I. Raportoimme Peter I:lle
positiomme ja olosuhteet sähköpostitse keskipäivällä ja keskiyöllä. Olemme
saaneet RusArcilta sääennusteet päivittäin ja lisäksi otamme GRIB file -
ennusteet. Jäätietoja emme vielä onneksi tarvitse.



Ensimmäinen vuorokausi oli mukavaa tuulta, ja nopeus nousi ajoittain 8
solmuun saakka. Toisen päivän aikana tuuli loppui, ja kolmantena päivänä
tuulen pitäisi olla vastaista, kun matalapaine on ohittanut meidät ja
joudumme sen länsipuolelle. Olemme purjehtineet niin paljon länteen kuin
mahdollista, jotta vastatuuliosuudella voisimme purjehtia jälleen itään.
Vastatuulen pitäisi kääntyä lännen kautta ja toivomme, että olisimme
reittipisteemme longitudilla silloin, kun pääsemme taas purjehtimaan kohti
pohjoista. Tähän mennessä tuuli on kovimmillaan ollut 25 solmua, joka
tekee yhdessä virran kanssa terävän aallokon, mutta olemme edenneet varsin
siedettävästi. Latitudimme on nyt 73° 35' N, ja ilma ja vesi ovat +8°.

1 kommentti:

  1. Tsemppiä ja varokaa jäitä..tai haita :D
    Lissu

    VastaaPoista