keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

19. heinäkuuta 2013


Arktisella tutkimusasemalla
80° 37,591' N, 58° 04,136' E


Mursulahdelta lähdimme tutustumaan jo toiseen arktiseen tutkimusasemaan,
jonne oli matkaa vain muutama kymmenen mailia. Ankkuroimme iltapäivällä
lähes lämpimässä auringonpaisteessa tutkimusaseman rantaan, ja Daniel
käväisi asemalla kysymässä lupaa tutustumiskäyntiin. Luvan saatuamme
rantauduimme aseistetun vartijamme kera ja lähdimme kierrokselle.



Asemalla oli aikanaan asunut noin 200 henkeä, mutta tällä hetkellä siellä
oli enää viitisen miestä tekemässä säähavaintoja. Tutkimusaseman toiminta
oli suurelta osin lopetettu perestroikan aikaan, ja runsaan 20 vuoden
välinpitämättömyys oli tehnyt tehtävänsä. 




Lähes romahtamassa olevia rakennuksia oli kymmeniä, ruostuvia ja maatuvia
raaka-ainevarastoja näkyi kaikkialla, vanhoja traktoreita ja autoja oli jäänyt niille sijoilleen,
laskussa kärsinyt lentokone makasi keulan varassa varastoalueella, ja
autokorjaamolla kuorma-auton huolto oli jäänyt selvästi puolitiehen.
Keskellä aluetta oli makeavesiallas, sekin täynnä romua. Ja ruostuvia
tynnyreitä oli kaikkialla tuhansittain, osa tyhjänä, osasta valui edelleen
dieseliä ja bensaa suoraan maahan.



Asemalle oli rakennettu uusi parakki, jossa aseman työntekijät asuivat.
Säähavaintoaseman lisäksi heidän tarkoituksenaan on ryhtyä siivoamaan
aluetta. Työn määrä vaikutti kuitenkin toivottoman suurelta. Näin
lohdutonta paikkaa emme uskoneet näkevämme, ja mikä ihmeellisintä, kaikki
kurjuus näytettiin meille avoimesti. Saimme valokuvata aluetta
rajoituksetta, jopa kentälle unohtuneita ohjuksia. Vain pari vuotta sitten
kävijöiden mukana oli ollut vartija, joka antoi tarkat ohjeet siitä mitä
kohdetta sai kuvata ja mitä ei. Venäjän avautuminen ulkomaalaisille ei
ehkä olekaan pelkkä myytti!



Ilma oli edelleen tyyni ja aurinkoinen, kun palasimme veneille.
Puolalainen Lady Dana oli ankkuroinut ehkä hieman liian lähelle meitä, ja
mietimme yhdessä, pitäisikö asialle tehdä jotain. Totesimme, että tällä
hetkellä riittää, kun tarkkailemme tilannetta.


Jostain syystä emme kuitenkaan tulleet katsoneeksi ympärillemme, emmekä 
näin ollen huomanneet suurta jäälohkaretta, joka lähestyi keulan puolelta vauhdilla. Kun
kuulimme hätääntyneitä huutoja ulkoa, jää oli jo Sareman keulassa.


Paikalla oli tällöin jo kaksi jollaa työntämässä lohkaretta, ja hetken
kuluttua tuli kolmas jolla apuun. Kun me vielä avustimme koneella, saimme
yhteisvoimin työnnettyä jäälohkareen sivuun ilman vahinkoja. Matka saattoi
nyt jatkua seuraavaan ankkuripaikkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti