tiistai 25. kesäkuuta 2013

19. kesäkuuta 2013



Pietarista eteenpäin


Sunnuntaina puolilta päivin pidettiin laiturilla kipparikokous. Lähdön
piti olla klo 23.00, koska Nevan sillat, kaikkiaan 11, avataan vain yöllä.
Joka veneeseen tulisi luotsi, ja meille suositeltiin myös vapaaehtoisen
ottamista mukaan, koska kaikki luotsit eivät välttämättä puhu englantia.
Sergey tuntui ilahtuvan kutsustamme. Hän saapui hyvissä ajoin ja toi
mukanaan valokuvausta opiskelevan Kostjan, joka dokumentoisi matkaamme
läpi yöllisen Pietarin. Luotsi, hiljainen ja miellyttävä noin 50 vuotias
herra, saapui myös sovittuun aikaan, ja näin olimme valmiina lähtöön.




Lähtö ei tietenkään tapahtunut sovittuun aikaan tai saamamme listan
järjestyksessä, mutta pääsimme kuitenkin liikkeelle, tosin vasta 01.30.
Pietari I:n lähtö laiturista oli varsinainen herkkupala paikalla olleille
lehtimiehille ja kuvaajille. Voimakas virta painoi veneen poikittain
vasten laituria, ja läheltä piti ettei se törmännyt myös vieressään
olleeseen suomalaisveneeseen. Kovan sähellyksen jälkeen vene saatiin
lopulta irti laiturista, ja matka Nevaa pitkin saattoi alkaa.




Kipparikokouksessa oli kyselty eri veneiden maksiminopeuksia, ja heti
Nevan alussa ymmärsimme miksi. Virta on varsin voimakas, tuskin missään
alle 2 solmua ja siltojen kohdalla se on tätäkin voimakkaampi. Pahimmassa
paikassa virta oli peräti 5,5 solmua. Nopeutemme laski alimmillaan 1,5
solmuun, tosin emme ottaneet kaikkia tehoja irti koneesta. Pari hitaampaa
venettä oli hankalimmissa paikoissa isompien veneiden hinauksessa.




Moottorointi läpi öisen Pietarin oli mahtava kokemus. Vanha historiallinen
keskusta valaistuine rakennuksineen oli huikaisevan kaunis. Neva tuntui
jatkuva loputtomiin, mutta vihdoin yhdeksännen sillan jälkeen, noin kello
5 aamulla, luotsi jäi pois. Tulimme nyt esikaupunkialueelle, sitten
maaseudulle ja vihdoin Laatokalle. Yksi vene jäi Shliesselburgiin
remonttiin, ja me muut jatkoimme pari tuntia eteenpäin korkean majakan
kupeessa olleeseen kylärantaan. Jollailtuamme rantaan meille selvisi, että
RusArc oli järjestänyt illallisen rantaravintolaan. Sergey ja Kostja
jäivät täällä maihin, me sen sijaan palasimme veneelle ja otimme univelkaa
takaisin. Seuraavan aamun ohjelmassamme oli perämoottorien korjaus ja
navtexin asennus.




Ohjelman mukaan lähtö Konevitsan luostarisaareen oli klo 18, mutta
pitkäksihän se meni. Köröttelimme yöllä tyynellä järvellä noin 50 mailin
matkan ja pudotimme ankkurin luostarin laiturin lähelle noin kello 03.30.




Seuraavana päivänä puolilta päivin väki kutsuttiin luostarikierrokselle.
Oli surullista nähdä mitä parin sukupolven hoitamattomuus tekee kauniille
rakennuksille. Nyt kunnostustyöt ovat onneksi käynnissä, ja osa
rakennuksista on jo saatu kuntoon, mutta urakka vaikutti lähes
loputtomalta.




Veneellä nautitun lounaan jälkeen lähdimme kohti Valamoa noin 35 mailin
legille. Klo 23.00 kokoonnuimme sisäänajon suulle, josta johtovene ohjasi
meidät polttoainelaituriin, johon kiinnityimme neljä venettä rinnakkain.
Ankkuroida ei kuulemma voinut, koska pohjassa ei ollut pitoa lainkaan.




Aamulla osa väestä lähti järjestetylle luostarikierrokselle, mutta suurin
osa tutustui luostarisaareen omin päin, kuten mekin. Tosin Riitta lähti
kameroineen yksin edeltä, koska Daniel tuli veneelle kertomaan, että
meille on myönnetty lupa purjehtia Koillisväylä!!!




Lähdimme Valamosta iltapäivällä kohti Svir-jokea, joka johtaa Ääniselle,
nykyiseltä nimeltään Onega. Meidän pitäisi kokoontua jokisuulle noin klo
04.00. Tuulta ei ole tällä hetkellä lainkaan, joten saapa nähdä miten
todelliset purjeveneen selviytyvät legistä. Meillä tuhansien
polttoainelitrojen veneillä ei ole ongelmia niin kauan kuin kone toimii.




sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

15. kesäkuuta 2013


St Petersburg

59° 57,982' N, 30° 14,671' E


Kotkan Sapokanlahti osoittautui mukavaksi ja suojaiseksi satamaksi. Saimme siellä runsaasti apua paikalliselta Sampo Halttuselta, joka kuljetti autollaan Pekkaa tavarahankinnoille ja ajelutti myös pikaisen sightseeing-retken. Ennen lähtöä vietimme vielä mukavan illan Virpin ja Sampon seurassa Saremalla.


Aamulla 13.6. menimme Haapasaareen tekemään ulosselvityksen. Ajoitimme lähtömme niin, että saavuimme Venäjällä Kronshtadtin tulliasemalle ensimmäisenä viisumimme voimassaolopäivänä eli 14.6. Ylitimme siis rajan ilman voimassa olevaa viisumia. Venäjän rajavartiosto huuteli meitä purjehduksen aikana VHF:llä, mutta tyytyi onneksemme perusinformaatioon ja toivotti hyvää loppumatkaa. Nevan suistossa pysyttelimme laivaväylän ulkopuolella. Laivaliikenne osoittautui lähes Englannin kanaalin veroiseksi ja vaatii kaiken huomion. Saavuimme Kronhstadtin autonrenkailla suojattuun laituriin aamulla viiden aikoihin. Suomalainen samaan regattaan osallistuva vene oli tullut jo edellisenä päivänä, ja heti jälkeemme saapui vielä norjalaisvene.


Passintarkastus kävi joutuisasti, mutta tulli saapui vasta klo 9 jälkeen. RusArcin Daniel soitti Pekalle yhdeksän aikoihin ja lupasi hätistellä tullia, koska meitä odotettiin paraatipurjehdukselle Nevajoelle. Tullitarkastuksen hoiti huumekoira, koiran hoitaja ja kolme tullimiestä. Hämmästykseksemme Lattekin hyväksyi tarkastuksen ilman suurempia murinoita. Kuten tavallista eniten aikaa kului erilaisten kaavakkeiden täytössä. Tyypillisesti samoja tietoja kirjoitettiin käsin moniin lomakkeisiin, vaikka toimistossa oli tietokoneita pilvin pimein.


Pääsimme liikkeelle puolen päivän aikoihin yhdessä norjalaisten kanssa ja ehdimme juuri ja juuri RusArcin yhteispurjehdukselle. Jokipurjehdukseen osallistuvia veneitä oli ennakko-odotuksestamme poiketen yli 20, venäläisiä, puolalaisia, ruotsalaisia, suomalaisia, norjalainen, hollantilainen ja maltalainen. Saavuimme neljän maissa Krestovskiyn marinaan, jossa iltapäivä kului liimailemalla järjestäjän tarroja Sareman runkoon ja nostelemalla mainoslippuja keulastaagiin. Toki olimme liehuttaneet sponsoreidemme mainoslippuja jo Nevajoella.



Illalla oli järjestäjän banketti, esittely, venäläiseen tapaan ylenpalttisesti ruokaa ja juomaa ja tietysti mahdollisuus tutustua kanssaveneilijöihin.


Tänään kävimme metrolla keskustassa, mutta sade ajoi meidät takaisin veneelle hiukan liian aikaisin. Havaitsimme selkeän eron Pietarin ja eteläisen Euroopan suurkaupunkien välillä. Etelän keskustat ovat täynnä hylättyjä, lähes romahtamassa olevia rakennuksia, mutta Pietarissa sellaisia ei näkynyt lainkaan. Vanhat tyylikkäät rakennukset ovat erinomaisessa kunnossa ja asuttuja, eikä uusia rakennuksia juuri näy. Silmiinpistävää on myös, ettei graffitteja ole edes metron seinillä. Kävimme myös venetarvikekaupassa ja saimme vihdoin hankittua ankkurivinssiin uudet kansikytkimet ja tällä kertaa ainakin päällisin puolin hyvän laatuiset.


Pietarissa voisi viihtyä pitkäänkin, mutta jatkamme matkaa jo huomenna. Puolelta päivin on kipparikokous ja Pietarista lähdetään keskellä yötä. Purjeveneitä varten Nevan sillat joudutaan avaamaan ja se tapahtuu tietysti yöllä, jotta suurkaupungin liikenne häiriintyisi mahdollisimman vähän. Meille kahdelle 'yksinpurjehtijalle' tusinan verran eri maalaisia ja erilaisella kokemuksella varustettuja veneitä moottoroimassa kapealla joella keskellä yötä saattaa olla varsin mielenkiintoinen kokemus, mutta eiköhän siitäkin selvitä.



keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

11. kesäkuuta 2013


Turusta Kotkaan


Runsas kaksi viikkoa Turussa kuluivat kuin siivillä. Asensimme märssykorin isomastoon, korjautimme purjeet, vaijerit ja vaihteiston, hankimme varaosia, polttoainekannuja ja monenmoisia tarvikkeita. Rakensimme myös varaperäsimen, monella veneellä kun on ollut peräsinvaurioita ahtojäissä. Venäläisten vaatimus SOLAS-varustuksesta on nyt täytetty!


Turussa saimme asiat hoidetuksi tehokkaasti. Mitään ei tarvinnut etsiä, tuttavia oli kaikkialla, ja saimme korvaamatonta apua ystäviltämme. Laituripaikkamme Aurajoessa oli erinomainen. Pakettiautolla pääsi viereen eikä aivan lähellä ollut olutlaivoja.


 Viihtyvyyttämme lisäsi vielä se, että sää oli lämmin ja aurinkoinen koko oleskelumme ajan. Ja parasta oli tietysti, että saimme tavata perhettä enemmän kuin pitkiin aikoihin.


Ilahduttavasti moni vanhoista ystävistä ja tuttavista poikkesi myös veneellä. Jutellessa työt eivät kuitenkaan edistyneet aivan niin nopeasti kuin olisi ollut tarpeen, mutta ihmissuhteet ovat sen arvoisia.


Lähdimme Turusta iltapäivällä 9. 6. Ystävät laiturilla heittivät köydet irti ja pääsimme ensimmäiselle 200 metrin legille kaljaasi Inga Lillin kylkeen, jolla perhe ja suuri joukko ystäviä lähti saattamaan meitä Airistolle. Erosimme haikeina Inga Lillistä, nostimme purjeet ja olimme muutaman tunnin päästä Nauvon Torasvikenissä ankkurissa. Ystävien mökillä vietetyn illan ja viimeisten päivien hässäkän jälkeen uni oli makoisaa.


Aamulla teimme vielä viimeiset huollot konehuoneessa ja lähdimme kohti Kotkaa. Alkumatka oli tyyntä, mutta loppumatkalla tuuli piristyi ja vielä sopivasta suunnasta, ja näin pääsimme reippaasti Kotkan Sapokanlahteen. Teemme täällä vielä viimeiset hankinnat ja 13.6. suuntaamme keulan kohti Pietaria.