tiistai 25. kesäkuuta 2013

19. kesäkuuta 2013



Pietarista eteenpäin


Sunnuntaina puolilta päivin pidettiin laiturilla kipparikokous. Lähdön
piti olla klo 23.00, koska Nevan sillat, kaikkiaan 11, avataan vain yöllä.
Joka veneeseen tulisi luotsi, ja meille suositeltiin myös vapaaehtoisen
ottamista mukaan, koska kaikki luotsit eivät välttämättä puhu englantia.
Sergey tuntui ilahtuvan kutsustamme. Hän saapui hyvissä ajoin ja toi
mukanaan valokuvausta opiskelevan Kostjan, joka dokumentoisi matkaamme
läpi yöllisen Pietarin. Luotsi, hiljainen ja miellyttävä noin 50 vuotias
herra, saapui myös sovittuun aikaan, ja näin olimme valmiina lähtöön.



Lähtö ei tietenkään tapahtunut sovittuun aikaan tai saamamme listan
järjestyksessä, mutta pääsimme kuitenkin liikkeelle, tosin vasta 01.30.
Pietari I:n lähtö laiturista oli varsinainen herkkupala paikalla olleille
lehtimiehille ja kuvaajille. Voimakas virta painoi veneen poikittain
vasten laituria, ja läheltä piti ettei se törmännyt myös vieressään
olleeseen suomalaisveneeseen. Kovan sähellyksen jälkeen vene saatiin
lopulta irti laiturista, ja matka Nevaa pitkin saattoi alkaa.




Kipparikokouksessa oli kyselty eri veneiden maksiminopeuksia, ja heti
Nevan alussa ymmärsimme miksi. Virta on varsin voimakas, tuskin missään
alle 2 solmua ja siltojen kohdalla se on tätäkin voimakkaampi. Pahimmassa
paikassa virta oli peräti 5,5 solmua. Nopeutemme laski alimmillaan 1,5
solmuun, tosin emme ottaneet kaikkia tehoja irti koneesta. Pari hitaampaa
venettä oli hankalimmissa paikoissa isompien veneiden hinauksessa.



Moottorointi läpi öisen Pietarin oli mahtava kokemus. Vanha historiallinen
keskusta valaistuine rakennuksineen oli huikaisevan kaunis. Neva tuntui
jatkuva loputtomiin, mutta vihdoin yhdeksännen sillan jälkeen, noin kello
5 aamulla, luotsi jäi pois. Tulimme nyt esikaupunkialueelle, sitten
maaseudulle ja vihdoin Laatokalle. Yksi vene jäi Shliesselburgiin
remonttiin, ja me muut jatkoimme pari tuntia eteenpäin korkean majakan
kupeessa olleeseen kylärantaan. Jollailtuamme rantaan meille selvisi, että
RusArc oli järjestänyt illallisen rantaravintolaan. Sergey ja Kostja
jäivät täällä maihin, me sen sijaan palasimme veneelle ja otimme univelkaa
takaisin. Seuraavan aamun ohjelmassamme oli perämoottorien korjaus ja
navtexin asennus.



Ohjelman mukaan lähtö Konevitsan luostarisaareen oli klo 18, mutta
pitkäksihän se meni. Köröttelimme yöllä tyynellä järvellä noin 50 mailin
matkan ja pudotimme ankkurin luostarin laiturin lähelle noin kello 03.30.



Seuraavana päivänä puolilta päivin väki kutsuttiin luostarikierrokselle.
Oli surullista nähdä mitä parin sukupolven hoitamattomuus tekee kauniille
rakennuksille. Nyt kunnostustyöt ovat onneksi käynnissä, ja osa
rakennuksista on jo saatu kuntoon, mutta urakka vaikutti lähes
loputtomalta.




Veneellä nautitun lounaan jälkeen lähdimme kohti Valamoa noin 35 mailin
legille. Klo 23.00 kokoonnuimme sisäänajon suulle, josta johtovene ohjasi
meidät polttoainelaituriin, johon kiinnityimme neljä venettä rinnakkain.
Ankkuroida ei kuulemma voinut, koska pohjassa ei ollut pitoa lainkaan.



Aamulla osa väestä lähti järjestetylle luostarikierrokselle, mutta suurin
osa tutustui luostarisaareen omin päin, kuten mekin. Tosin Riitta lähti
kameroineen yksin edeltä, koska Daniel tuli veneelle kertomaan, että
meille on myönnetty lupa purjehtia Koillisväylä!!!




Lähdimme Valamosta iltapäivällä kohti Svir-jokea, joka johtaa Ääniselle,
nykyiseltä nimeltään Onega. Meidän pitäisi kokoontua jokisuulle noin klo
04.00. Tuulta ei ole tällä hetkellä lainkaan, joten saapa nähdä miten
todelliset purjeveneen selviytyvät legistä. Meillä tuhansien
polttoainelitrojen veneillä ei ole ongelmia niin kauan kuin kone toimii.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti