maanantai 29. heinäkuuta 2013

28. heinäkuuta 2013


Ankkurissa, Russkaya Gavan' Gulf
76° 11,452' N, 62°36,001 E

Saavuimme Novaja Zemljalle 25. päivä hylätyn polar stationin lahteen,
jossa ankkuroimme tutkimusaseman laiturin raunioiden edustalle. Tulomatka
oli kevyttuulinen ja  sumuinen, mutta ankkuripaikkaa lähestyessämme sumu
onneksi väistyi ja aurinko tuli esiin.



Kartan mukaan olemme Russkaya Gavan' Gulfissa, jonka pohjukassa on
jäätikkö. Kivikko suojaa ankkuripaikkaamme ajojäiltä, ja lahden toisella
puolen on toinen ankkuripaikka, jos jäät silti päättäisivät tunkeutua
tänne. Seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan aseman jäänteisiin ja
sytytimme nuotionkin jätehuoltomme hoitamiseksi.



Kävimme rakennuksissa sisällä ihmettelemässä, mitä kaikkea täällä onkaan
joskus ollut. Jossain vaiheessa Riitta jäi kameroineen jälkeen Pekasta ja
totesi olevansa rannalla yksin ilman minkäänlaista jääkarhuturvaa. Pekalla
oli mukanaan sekä valopistooli että muutama soihtu, ja kun lopulta
tapasimme, Riitta pisti yhden soihduista taskuunsa ja jatkoi tyytyväisenä
valokuvausretkeään.



Palattuamme veneelle oli noin vuorokausi meidän jälkeemme saapuneen Lady
Danan miehistökin jo hereillä. He tekivät polttoaineen etsintäretken,
johon Pekkakin osallistui. Retken valitettava lopputulos oli se, että
kaikki aseman kymmenet isot säiliöt havaittiin tyhjiksi, ja pitkin rantoja
olevat tuhannet tynnyrit sisälsivät joko voiteluainetta, jäteöljyä tai ne
olivat ehtineet valuttaa sisältönsä maahan.



Seuraavana aamuna Lady Danan miehistö kertoi nähneensä yöllä ison
jääkarhun  rannalla. Ja me olimme kulkeneet edellisenä päivänä ilman
huolen häivää pitkin ja poikin rantaa vain muutama soihtu ja valopistooli
mukanamme.



Tarkoituksemme oli kävellä 27. päivä kannaksen poikki läheiseen lahteen
jatkamaan polttoaineen etsintää, mutta jääkarhuvaaran vuoksi
moottoroimmekin sinne Lady Danalla. Romua osoittautui olevan sielläkin
paljon, ja valitettavasti myös kaikki lahden rannalla olevat tankit olivat
tyhjiä. Jatkoimme taivallusta ylös kukkulalla olevalle tutka-asemalle,
jossa vihonviimeisen polttoainesäiliörivin ulommaisimmasta säiliöstä
löytyi lopulta vähintäänkin 50 tonnia polttoainetta, joka osoittautui
vieläpä erittäin hyvän laatuiseksi.



Onnistuneen löytöretkemme jälkeen palasimme takaisin kotilahteemme, mistä
sääennusteen tutkimisen jälkeen päätimme siirtyä seuraavana aamuna
kolmannen lahden pohjukkaan, jolloin polttoaineen siirtäminen veneisiin
olisi mahdollisimman helppoa.



Illansuussa Latte alkoi haukkua; iso jääkarhu seisoi vesirajassa
katselemassa meitä, mutta pelästyi haukuntaa niin, että pakeni paikalta.
Noin tunnin kuluttua karhu palasi takaisin, ja tällä kertaa Latten
haukunta ei näyttänyt suuremmin häiritsevän sitä. 


Karhu vaikutti niin itsevarmalta, että pohdimme hetken jopa siirtymistä kauemmas ankkuriin.
Mutta koska jääkarhulle muutama sata metriä uintia ei olisi minkäänlainen
ongelma, päätimme lopulta vain sulkea 'jääkarhuvarmat' luukkumme yöksi ja
toivoa parasta.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

24. heinäkuuta 2013


Kohti Novaja Zemljaa


Jouduimme lähtemään ankkurilahdesta pakoon sisään ajelehtivia jäitä, sillä
tuuli oli noussut suoraan sisääntuloaukon suunnasta. Anne Margareta
ainoana karttojen omistajana johti letkaa sumun ja kapeikkojen läpi
yhdessä valitsemaamme ankkuripaikkaan noin 70 mailin päähän. Tuuli oli
lounaasta, ja siksi päätimme ankkuroida suojan puolen ankkuripaikkaan.
Paras ankkuripaikka jäätikön pohjoispuolella oli jäätikköön nähden hiukan
tuulen alapuolella, mutta valitettavasti ajojäiden täyttämä. Ankkuroimme
22. päivä aamuyöllä jäätikön eteläreunaan paikkaan 80° 32,042' N, 54°
16,902' E.



Tuuli oli melko reipas, mutta ankkurin pito hyvä. Seuraavana päivänä Anne
Margareta ja Lady Dana jatkoivat matkaa, me sen sijaa päätimme jäädä
ankkuriin vielä yhdeksi yöksi. Tuuli kääntyi yön aikana sen verran, että
se alkoi tuoda jäitä ankkuripaikkaamme. Niinpä nostimme aamulla ankkurin
ja suuntasimme keulan kohti Novaja Zemljaa. Sumu haittasi hiukan jäiden
näkemistä, mutta tuuli piti nopeutemme hyvänä. Ylitimme 23. päivä klo17.13
80° latitudin longitudilla 55° 51,269' E ja olimme jälleen kartalla, tosin
vain eletronisella.



Webastomme, ensin uudempi ja heti perään vanhempi, ryhtyivät nyt
temppuilemaan. Ne pysähtyivät ensin harvakseltaan ja sammuivat vihdoin
kokonaan. Syyksi paljastui pitkällisen etsinnän jälkeen tukkeutuneet
imuputket. Molemmat ottavat polttoaineen samasta styyrpuurin tankista,
joten todennäköisin syy on venäläinen polttoaine. Nyt toiselle webastolle
on tehty putkitus niin, että se ottaa polttoaineen jerrykannusta, jossa
oleva polttoaine on Suomesta tai Portugalista. Sisälämpötila ehti remontin
aikana laskea 10 asteeseen, mutta nyt on onneksi taas lämmintä.



Monilla veneillä on ollut pohjoisessa tutkaongelma. Raymarinen tutka ei
toimi yli 80° N, koska sen näyttö perustuu C-mapin karttoja käyttävään
plotteriin, eivätkä kartat ylety tätä pohjoisemmaksi. Meidän
vanhanaikainen Furunomme toimii moitteetta, samoin kuin  niiden veneiden
tutkat, jotka ovat riippumattomia muista systeemeistä.



Tätä kirjoitettaessa olemme 144 mailin päässä seuraavasta kohteestamme,
Lost Polar Stationista, joka sijaitsee Novaja Zemljan luoteisreunassa.
Sieltä meidän pitäisi saada polttoainetta ja seuraavaan lahteen
ankkuroituneesta laivasta viimeinkin paperikarttamme, jotka eivät
saapuneetkaan Frans Joosefin maalle. Jäämme Novaja Zemljalle pidemmäksi
aikaa seuraamaan Karanmeren jäätilanteen kehittymistä.

21. heinäkuuta 2013


Ankkurissa
81° 06,854' N, 58° 23,644' E


Moottoroimme yön yli nykyiseen ankkuripaikkaamme, suojaisaan lahteen.
Lahden suulla on lintukallio, jota kuvasimme ahkerasti. 




Lahdessa oli hylkeitä ja niiden myötä jääkarhuja, jotka kuitenkin pelästyivät
saapumistamme. Saimme muutamia kuvia, tosin turhan kaukaa. Koska sää oli
erinomainen, päätimme jatkaa seuraavana päivänä kohti Frans Joosefin maan
pohjoisinta mahdollista ankkuripaikkaa.



Pohjoiset saaret olivat kokonaan jään peitossa ja maisemat
henkeäsalpaavia. Yritimme arvioida pystysuoran jääseinän korkeutta ja
päädyimme 40-50 metriin, mikä saattaa olla hyvinkin alakanttiin. Mitä
pohjoisemmaksi etenimme, sitä ahkerammin jouduimme väistelemään jäitä.
Pari tuntia ennen ankkuripaikkaa tarkistimme vielä sään. 


Ennuste oli todella hankala. Lounaasta oli lähestymässä voimakas matalapaine, joka
nostaisi ensin tuulen idästä. Itätuulen mukana liikkuvat jäät tukkisivat
mahdollisesti paluureittimme. Tämän jälkeen tuuli tulisi kääntymään
etelään, jopa lounaaseen, joka taas osuisi suoraan ankkuripaikkaamme, ja
se toisi jäitä myös etelään johtavalle reitille. Näin ollen
suunnittelemamme pysähdys Nansenin talvehtimispaikassa ei olisi jäiden
vuoksi mahdollista. 


Ainut järkevä vaihtoehto oli palata edelliseen ankkuripaikkaamme, jossa nyt olemme. 
Tuuli on jo kääntynyt länteen, mutta ei ole vielä kovin voimakas.
Pohjoisin paikkamme oli 81° 33,847' N, 58° 23,815' E.

19. heinäkuuta 2013


Arktisella tutkimusasemalla
80° 37,591' N, 58° 04,136' E


Mursulahdelta lähdimme tutustumaan jo toiseen arktiseen tutkimusasemaan,
jonne oli matkaa vain muutama kymmenen mailia. Ankkuroimme iltapäivällä
lähes lämpimässä auringonpaisteessa tutkimusaseman rantaan, ja Daniel
käväisi asemalla kysymässä lupaa tutustumiskäyntiin. Luvan saatuamme
rantauduimme aseistetun vartijamme kera ja lähdimme kierrokselle.



Asemalla oli aikanaan asunut noin 200 henkeä, mutta tällä hetkellä siellä
oli enää viitisen miestä tekemässä säähavaintoja. Tutkimusaseman toiminta
oli suurelta osin lopetettu perestroikan aikaan, ja runsaan 20 vuoden
välinpitämättömyys oli tehnyt tehtävänsä. 




Lähes romahtamassa olevia rakennuksia oli kymmeniä, ruostuvia ja maatuvia
raaka-ainevarastoja näkyi kaikkialla, vanhoja traktoreita ja autoja oli jäänyt niille sijoilleen,
laskussa kärsinyt lentokone makasi keulan varassa varastoalueella, ja
autokorjaamolla kuorma-auton huolto oli jäänyt selvästi puolitiehen.
Keskellä aluetta oli makeavesiallas, sekin täynnä romua. Ja ruostuvia
tynnyreitä oli kaikkialla tuhansittain, osa tyhjänä, osasta valui edelleen
dieseliä ja bensaa suoraan maahan.



Asemalle oli rakennettu uusi parakki, jossa aseman työntekijät asuivat.
Säähavaintoaseman lisäksi heidän tarkoituksenaan on ryhtyä siivoamaan
aluetta. Työn määrä vaikutti kuitenkin toivottoman suurelta. Näin
lohdutonta paikkaa emme uskoneet näkevämme, ja mikä ihmeellisintä, kaikki
kurjuus näytettiin meille avoimesti. Saimme valokuvata aluetta
rajoituksetta, jopa kentälle unohtuneita ohjuksia. Vain pari vuotta sitten
kävijöiden mukana oli ollut vartija, joka antoi tarkat ohjeet siitä mitä
kohdetta sai kuvata ja mitä ei. Venäjän avautuminen ulkomaalaisille ei
ehkä olekaan pelkkä myytti!



Ilma oli edelleen tyyni ja aurinkoinen, kun palasimme veneille.
Puolalainen Lady Dana oli ankkuroinut ehkä hieman liian lähelle meitä, ja
mietimme yhdessä, pitäisikö asialle tehdä jotain. Totesimme, että tällä
hetkellä riittää, kun tarkkailemme tilannetta.


Jostain syystä emme kuitenkaan tulleet katsoneeksi ympärillemme, emmekä 
näin ollen huomanneet suurta jäälohkaretta, joka lähestyi keulan puolelta vauhdilla. Kun
kuulimme hätääntyneitä huutoja ulkoa, jää oli jo Sareman keulassa.


Paikalla oli tällöin jo kaksi jollaa työntämässä lohkaretta, ja hetken
kuluttua tuli kolmas jolla apuun. Kun me vielä avustimme koneella, saimme
yhteisvoimin työnnettyä jäälohkareen sivuun ilman vahinkoja. Matka saattoi
nyt jatkua seuraavaan ankkuripaikkaan.

18. heinäkuuta 2013


Mursulahdella
80° 31.903' N 57°36,392' E


Koska tilattuja karttoja ei koskaan toimitettu eivätkä elektroniset kartat
ylety yli 80 asteen, ajoimme kaikki Peter I perässä kuin "köyhän talon
porsaat". Pysähdyimme yöllä  Peter I:n kylkeen pitämään
suunnittelupalaveria ja jatkoimme sitten läpi yön paikkaan 80° 37,607' N,
56° 53,507' E. Liikkuvien jäiden vuoksi ankkurointi oli täällä mahdotonta,
ja me ajelehdimme muutaman tunnin sillä aikaa, kun osa miehistöistä meni
maihin.



Matka jatkui täältä suojaiseen ja vaihteeksi mukavan matalaan lahteen,
jonne ankkuroimme mursujen seuraan. Ollessamme menossa maihin jouduimme
kesken matkan nousemaan Peter I:n kannelle välttääksemme yhteenottoa
mursujen kanssa. Osa mursuista oli matkalla merelle, ja ryhmä osui juuri
jollamme ja rannan väliin. Pitkine ja terävine syöksyhampaineen mursut
voivat olla erittäin vaarallisia tuntiessään itsensä uhatuksi, joten
katsoimme parhaaksi väistyä sovinnolla niiden tieltä.



Noustuamme lopulta maihin pääsimme katsomaan ja kuvaamaan mursuja vain
muutaman kymmenen metrin päähän ilman, että eläimet olisivat häiriintyneet
läsnäolostamme. Eräs matkatoiveistamme oli näin toteutunut!

16. heinäkuuta 2013


Ankkurissa
80° 19,090' N, 52° 51,887' E


Loppumatkan Frans Joosefin maalle tuuli pysyi lännessä käväisten välillä
jopa etelässä.  Heinäkuun 14. ohitimme neljä troolaria. Neljä mailia
viimeisen troolarin jälkeen potkuriimme tarttui jotakin. Vene tärisi
rajusti, ja moottori jaksoi vetää eteenpäin vaikeasti. Pakkia emme
uskaltaneet edes koittaa. Jatkoimme siis purjein reittipisteeseemme, jonne
saavuimme 16.7. kahdeksan maissa illalla pienessä myräkässä kesän
ensimmäisten lumihiutaleiden putoillessa taivaalta.



Moottoroimme ankkurilahden eteläiseen reunaan hitaasti, koska olimme
huolissamme potkurissamme olevasta vieraasta tavarasta. Onneksi ankkuri
piti heti, koska osoittautui, että pakilla potkurimme ei toiminut juuri
lainkaan. Heräsimme seuraavana aamuna kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja
siirryimme ankkuriin lahden pohjoiseen reunaan hylätyn tutkimusaseman
eteen. Kiersimme koko aseman alueen, muistomerkit, haudat, verstaat ym.
Oppaanamme toimi nuori puistonvartija, jolla oli olalla 308 jääkarhuvaaran takia.



Asemasta on tarkoitus tehdä museo, ja aluetta oli jo alettu siivota sinne
vuosien saatossa kertyneistä rojuista. Lentokonehangaarikin oli vielä
jäljellä, mutta katon puutteen vuoksi sisällä oli nelisen metriä lunta.
Vanha verstas vanhoine generaattoreineen, sorveineen ja työkaluineen oli
vielä restauroitavissa. Kierroksen päätteeksi pääsimme kylpemään, sillä
oppaamme oli lämmittänyt asuntonsa päädyssä olevan saunan meitä varten.
Kiuas oli kertalämmitteinen, ja sen päällä oli lämminvesisäiliö. Ovi piti
sulkea ennen kuin lauteen voi laittaa oven eteen. Makoisat löylyt
mahtavissa maisemissa!



Aamulla pyrimme ratkaisemaan potkuriongelmamme. Puolalaisella Lady Danalla
oli sukelluslaitteet ja kuivapuku, ja Daniel, Peter I:n kapteeni,
ilmoittautui vapaaehtoiseksi sukeltamaan 0-asteiseen veteen. Liian pieni
kuivapuku puettiin Danielille useamman miehen porukalla, ja raot
teipattiin umpeen ilmastointiteipillä. Danielille annettiin vielä terävin
puukkomme käteen ja sitten mereen. Noin 10 sekunnin kuluttua Daniel nousi
ylös mukanaan suursäkki, tai oikeastaan sen jäänteet, ja Sareman potkuri
oli jälleen toimintakunnossa.



Potkurin putsauksen aikana tuuli oli yllättäen noussut, tietysti kohti
rantaa, ja ankkurimme päätti ryhtyä rekaanaan. Syntyi varsinainen
hässäkkä, kun kaikki kolme perässämme ollutta jollaa lähtivät yhtä aikaa
liikkeelle. Me laitoimme nopeasti koneen käyntiin, nostimme ankkurin, ja
ajoimme salmen yli vastapäisen saaren suojan puolelle, laitoimme paikat
kuntoon ja olimme valmiina seuraavalle legille.



Samaan aikaan ydinkäyttöinen turistijäänsärkijä ankkuroitui aseman
edustalle. Kukaan ei tullut maihin, eikä ketään näkynyt kannella.
Jäänsärkijä viipyi paikalla noin tunnin verran. Kuulimme myöhemmin, että
pohjoisnaparetki jäänsärkijällä maksaa noin 35.000 €.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

13. heinäkuuta 2013


Barentsinmerellä

Varhain aamulla 8. päivä lähdimme matkaan hyvässä säässä ja tällä kertaa
myös myötävirrassa. Yllättäen noin 10 mailin päässä jouduimme pysähtymään
kaupallisen sataman laituriin. Syyksi selvisi se, että ruotsalaisvene Isa
oli lähdössä suoraan ulos Venäjältä ja sille tehtiin ulosselvitys. Parin
tunnin päästä sekin oli tehty ja pääsimme jatkamaan matkaa.



Saimme pohjoiseen jatkavien veneiden tapaamispaikan koordinaatit M Kanin
Nos (Kapp Kanin) niemen kärkeen noin 240 mailin päähän. Ylitimme napapiirin
9. päivä klo 11.00 longitudilla 40° 53,33' E. Pienten kommervenkkien
jälkeen löytyi ankkuripaikkakin niemen pohjoisreunalta, jonne ankkuroimme
seuraavana päivänä klo 13.35 muiden veneiden joukkoon paikkaan 68° 39,781'
N, 43° 29,737' E Barentsinmeren puolelle. Olimme ihmetelleet venäläisten
veneiden puutavarakuormaa, mutta nyt selvisi, että ne olivat
muistoristejä, jotka vietiin ankkuripaikkamme kohdalle maihin.



Franz Joosefin maan -purjehdus on kilpailu, johon saimme jopa handikapin,
1,15. Olemme ehdottomasti legin hitain vene, koska vesilinjamme on
selvästi lyhin, ja purjealaa painoon nähden on niukasti. Lähdimme 10.
päivä klo 18.30 ankkuripaikalta. Seuraavana lähti Anne-Margareta ja
myöhemmin Lady Dana, Barlovento ja Peter I. Raportoimme Peter I:lle
positiomme ja olosuhteet sähköpostitse keskipäivällä ja keskiyöllä. Olemme
saaneet RusArcilta sääennusteet päivittäin ja lisäksi otamme GRIB file -
ennusteet. Jäätietoja emme vielä onneksi tarvitse.



Ensimmäinen vuorokausi oli mukavaa tuulta, ja nopeus nousi ajoittain 8
solmuun saakka. Toisen päivän aikana tuuli loppui, ja kolmantena päivänä
tuulen pitäisi olla vastaista, kun matalapaine on ohittanut meidät ja
joudumme sen länsipuolelle. Olemme purjehtineet niin paljon länteen kuin
mahdollista, jotta vastatuuliosuudella voisimme purjehtia jälleen itään.
Vastatuulen pitäisi kääntyä lännen kautta ja toivomme, että olisimme
reittipisteemme longitudilla silloin, kun pääsemme taas purjehtimaan kohti
pohjoista. Tähän mennessä tuuli on kovimmillaan ollut 25 solmua, joka
tekee yhdessä virran kanssa terävän aallokon, mutta olemme edenneet varsin
siedettävästi. Latitudimme on nyt 73° 35' N, ja ilma ja vesi ovat +8°.