28. heinäkuuta 2013

Ankkurissa, Russkaya Gavan' Gulf

76° 11,452' N, 62°36,001 E

Saavuimme Novaja Zemljalle 25. päivä hylätyn polar stationin lahteen,

jossa ankkuroimme tutkimusaseman laiturin raunioiden edustalle. Tulomatka

oli kevyttuulinen ja  sumuinen, mutta ankkuripaikkaa lähestyessämme sumu

onneksi väistyi ja aurinko tuli esiin.

Kartan mukaan olemme Russkaya Gavan' Gulfissa, jonka pohjukassa on

jäätikkö. Kivikko suojaa ankkuripaikkaamme ajojäiltä, ja lahden toisella

puolen on toinen ankkuripaikka, jos jäät silti päättäisivät tunkeutua

tänne. Seuraavana aamuna lähdimme tutustumaan aseman jäänteisiin ja

sytytimme nuotionkin jätehuoltomme hoitamiseksi.

Kävimme rakennuksissa sisällä ihmettelemässä, mitä kaikkea täällä onkaan

joskus ollut. Jossain vaiheessa Riitta jäi kameroineen jälkeen Pekasta ja

totesi olevansa rannalla yksin ilman minkäänlaista jääkarhuturvaa. Pekalla

oli mukanaan sekä valopistooli että muutama soihtu, ja kun lopulta

tapasimme, Riitta pisti yhden soihduista taskuunsa ja jatkoi tyytyväisenä

valokuvausretkeään.

Palattuamme veneelle oli noin vuorokausi meidän jälkeemme saapuneen Lady

Danan miehistökin jo hereillä. He tekivät polttoaineen etsintäretken,

johon Pekkakin osallistui. Retken valitettava lopputulos oli se, että

kaikki aseman kymmenet isot säiliöt havaittiin tyhjiksi, ja pitkin rantoja

olevat tuhannet tynnyrit sisälsivät joko voiteluainetta, jäteöljyä tai ne

olivat ehtineet valuttaa sisältönsä maahan.

Seuraavana aamuna Lady Danan miehistö kertoi nähneensä yöllä ison

jääkarhun  rannalla. Ja me olimme kulkeneet edellisenä päivänä ilman

huolen häivää pitkin ja poikin rantaa vain muutama soihtu ja valopistooli

mukanamme.

Tarkoituksemme oli kävellä 27. päivä kannaksen poikki läheiseen lahteen

jatkamaan polttoaineen etsintää, mutta jääkarhuvaaran vuoksi

moottoroimmekin sinne Lady Danalla. Romua osoittautui olevan sielläkin

paljon, ja valitettavasti myös kaikki lahden rannalla olevat tankit olivat

tyhjiä. Jatkoimme taivallusta ylös kukkulalla olevalle tutka-asemalle,

jossa vihonviimeisen polttoainesäiliörivin ulommaisimmasta säiliöstä

löytyi lopulta vähintäänkin 50 tonnia polttoainetta, joka osoittautui

vieläpä erittäin hyvän laatuiseksi.

Onnistuneen löytöretkemme jälkeen palasimme takaisin kotilahteemme, mistä

sääennusteen tutkimisen jälkeen päätimme siirtyä seuraavana aamuna

kolmannen lahden pohjukkaan, jolloin polttoaineen siirtäminen veneisiin

olisi mahdollisimman helppoa.

Illansuussa Latte alkoi haukkua; iso jääkarhu seisoi vesirajassa

katselemassa meitä, mutta pelästyi haukuntaa niin, että pakeni paikalta.

Noin tunnin kuluttua karhu palasi takaisin, ja tällä kertaa Latten

haukunta ei näyttänyt suuremmin häiritsevän sitä. 

Karhu vaikutti niin itsevarmalta, että pohdimme hetken jopa siirtymistä kauemmas ankkuriin.

Mutta koska jääkarhulle muutama sata metriä uintia ei olisi minkäänlainen

ongelma, päätimme lopulta vain sulkea 'jääkarhuvarmat' luukkumme yöksi ja

toivoa parasta.