maanantai 21. toukokuuta 2012

21. toukokuuta 2012


18.5.2012

Salvador Bahia

Etenimme viimeisen viikon kohtalaisen reippaasti, vaikka tuulet olivatkin suurimman osan aikaa edelleen turhan vastaisia (milloinkahan ne pasaatituulet löytyvät!). Tulimme Abrolhos-saarten ja niiden itäpuolella olevan matalikon välistä ja seurasimme sen jälkeen rannikkoa oletetussa Brasilianvirran vastavirrassa. Viimeiset päivämatkat olivat 145 mailin luokkaa, ja se on meille paljon. Viimeisten vuorokausien aikana tuuli oli myötäistä ja aallokko, virrasta johtuen, melkoisen keinuttavaa. Lähes koko genoa ja isosta puolet tiukasti keskellä rullausta vaimentamassa toimi parhaiten. Nopeudestamme johtuen saavuimme Salvadoriin harmittavan aikaisin eli yöllä klo 01. Marinat ovat auki vain päivisin, joten ankkuroimme Salvadorin kahden marinan väliin kovassa tuulessa ja svellissä sateen piiskatessa kantta.


Heräsimme klo 04 siihen, että istumalaatikossa oli kaksi nuorta miestä, jotka olivat omien sanojensa mukaan tulleet suojaan sateelta ja tuulelta. Ymmärsimme tietysti heti, mistä oli kysymys, ja käskimme kovalla äänellä ”vieraitamme” poistumaan välittömästi veneestä. Kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan vihaisista huudoistamme huolimatta, Riitta kiipesi istumalaatikkoon. Kun hän näki toisen miehen vieressä veitsen, hän sieppasi sen käteensä ja huusi PEKKA, ASE, ASE, ASE!!! Roisto tempaisi veitsen pois Riitalta, mutta tällöin Pekka oli jo ehtinyt ottaa esiin valopistoolin ja ladata sen. Ilmeisesti latausäänet kertoivat miehille, että nyt oli syytä pitää kiirettä, ja molemmat sukelsivat siitä paikasta yli laidan. Näimme toisen uivan rantaa kohti, mutta toinen ryöstäjistä hävisi yön pimeyteen. Heidän veneensä oli edelleen Sareman kyljessä, mistä Riitta työnsi sen keksillä irti, ja vene lähti ajelehtimaan kovassa svellissä kohti aallonmurtajaa. Riitta olisi kiukuissaan ampunut valopistoolilla veneeseen, mutta Pekkaa hetken kuunneltuaan totesi, ettei se ehkä olisi järkevää. Pekka nimittäin muistutti, että olimme Brasiliassa itse asiassa laittomasti, sillä meillä ei ollut aikomustakaan käyttää kahta päivää sisään- ja uloskirjoittautumisiin, vaan tarkoituksemme oli ainoastaan ottaa vettä ja polttoainetta, minkä jälkeen poistuisimme takaisin merelle. Vieressämme palava vene olisi lähes takuuvarmasti tuonut viranomaiset paikalle. Tapaus oli mielestämme kuitenkin niin vakava, että päätimme informoida siitä VHF:llä Capitaniaa = harbour master = laivasto. Sieltä ei kuitenkaan vastattu. Seuraavaksi kutsuimme luotsia, joka vastasikin, ja kuultuaan selostuksemme soitti Capitaniaan, joka kutsui meitä hetken kuluttua portugaliksi. Luotsi toimi välissä tulkkina, ja kerroimme, mitä oli tapahtunut. Harbour master oli lähinnä kiinnostunut siitä, oliko kukaan loukkaantunut ja oliko mitään varastettu. Kun vastasimme, ettei ollut, heidän mielenkiintonsa loppui siihen. Harbour masterin mielestä ankkuripaikka on vaarallinen, mitä se aivan ilmeisesti onkin. Mutta minkähän takia asialle ei tehdä mitään, vaikka Capitania sijaitsee aivan ankkuripaikan vieressä? Onko asia niin, että Capitanialle on huomattavasti tärkeämpää se, että he saavat kaikki lähes 40 kymmenin leimoin varustettua lomakettaan arkistoihinsa sekä veneen saapuessa että sen lähtiessä kuin se, että he takaisivat vierasveneiden turvallisuuden aivan ikkunansa alla olevalla ankkuripaikalla!!!
Merkillistä tässä tapauksessa oli se, että Riitta oli ottanut ryöstön mahdollisuuden puheeksi jo saapuessamme Salvadoriin. Hän oli jopa katsonut sanakirjasta valmiiksi tilanteeseen sopivia termejä kuten ”armado” ja ”bastardo”, ja jälkimmäistä sanaa hän käyttikin ahkerasti solvatessaan rantaan pakenevaa ryöstäjää. Keskustellessamme aiheesta, Pekka oli ollut sitä mieltä, että ryöstäjät valitsevat kohteensa veneen saapuessa, laativat sitten suunnitelman ja tulevat veneelle vasta joko toisena tai kolmantena yönä. Tiedämme nyt, ettei näin ole!

Näimme aamulla, kun kalapaatti tuli mereltä hinaten ryöstäjien venettä. Se ei sittenkään ollut uponnut Riitan pahantahtoisista ajatuksista huolimatta. Veneen avulla olisi varmasti helppo tunnistaa ryöstäjät. Viranomaisista ei ole kuitenkaan kuulunut mitään. Aseellinen ryöstö on ilmeisesti niin jokapäivänen tapahtuma Salvadorissa, että jos ketään ei tapeta, viranomaiset eivät edes kirjaa tapausta, puhumattakaan siitä, että he yrittäisivät ottaa tekijät kiinni. Ilmeisesti Brasilian maine varkaiden maana ei ole vailla totuuspohjaa. Meillä valopistooli on tästä lähtien valmiustilassa ja helposti saatavilla niin kauan kuin olemme lähelläkään maata!
Koska tuuli pysytteli 20-30 solmussa, ja marinaan osui kohtalainen svelli, päätimme jättää tankkaamisen väliin ja lähdimme suojaisempaan ja turvallisempaan ankkuripaikkaan. Olemme nyt Itaparicassa, käymme täällä kaupassa ja täytämme tavan mukaan kaikki vesipullot Itaparican elämää pidentävällä vedellä. Palaamme Salvadoriin tankkaamaan vasta, kun keli on parempi, ja jatkamme sitten matkaa saman tien.

20.5.2012

Itaparicassa


Olemme edelleen ankkurissa. Tuuli on ollut reipas, jopa niin, että sähköä on jäljellä akuissa vielä 85%, kiitos tuuligeneraattorin. Pekka hyödynsi sateetonta hetkeä ja laski jollan veteen. Pitkään seissyt perämoottorimme vaati tunnin suostuttelun, ennen kuin se suostui käynnistymään. Sitten olikin jo seuraava saderintama näkyvissä ja tuuli jälleen nousussa, joten emme menneet vielä maihin. Tutkittuamme tuulikarttoja totesimme, ettemme tule lähtemään täältä muutamaan päivään.
Täällä on yllättävän paljon veneitä. Paikan suosio on ymmärrettävää, sillä kylä on kaunis, marinasta saa vettä ja tarvittaessa laituripaikan, netti on käytettävissä, kauppa on lähellä, lahti on suojainen ja ennen kaikkea turvallinen. Salvadoriin pääsee lautalla, jos pitää hoitaa paperitöitä, lentää jonnekin tai vaihtaa miehistöä. Vain polttoaine puuttuu, ja sitä varten poikkeamme Salvadorissa ennen kuin jatkamme matkaa, toivottavasti jo tiistaina.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

16. toukokuuta 2012

Buenos Airesin jälkeen

3.5.2012

Pääsimme lauantaina 28.4. tankkauksen jälkeen vihdoin liikkeelle. Saimme sateesta huolimatta kuskattua 700 litraa jerrykannuilla veneeseen, josta 560 litraa suppilolla tankkeihin ja loput kannuissa takaboksiin. Moottoroimme klo 13:n sillan avauksella ulos marinasta, ja puoli tuntia sen jälkeen olimme ulkona satamasta. Ensimmäinen hurja kokemus oli heti aallonmurtajan jälkeen, kun vesibussi Buquebus pyyhkäisi takaamme muutaman kymmenen metrin päästä täydessä kiihdytyksessä. Käänsimme perän aaltoa vasten, mutta se nousi siitä huolimatta kannelle. Peityimme mustiin pakokaasuihin, ja meteli oli hirvittävä. Siinä vietiin matkustajia viikonloppuvisiitille Montevideoon.


Rio de la Platan suistossa on satoja laivoja ankkurissa. Ankkurialueet näyttävät yöllä pikkukaupungeilta, koska laivoilla on kansivalot päällä. Laivaliikenne on varsin vilkasta, ja vaikka kuljimme väyläalueen ulkopuolella, oli oltava tarkkana. Alkumatka Montevideon tasolle oli reipasta tiukkaa vastaista, ja seuraava vuorokausi Punta del Esten tasolle reipasta ( yli 30 solmua) lievempää vastaista. Ensimmäisen kahden vuorokauden aikana etenimme lähes 300 mailia. Punta del Estestä suuntasimme syvempään veteen niin tiukasti kuin pääsimme olettaen tuulen pysyvän koillisessa ja päätimme pysyä Brasilianvirran sisäpuolella. Aamulla oli tunnustettava, että strategiamme oli väärä. Otimme GRIB filen ja totesimme, että ulos on mentävä. Olemme nyt 250 mailia rannikosta ulkona. mutta valitettavasti vielä Brasilianvirran vaikutuspiirissä. Tuuli on ollut hyvää purjehduskeliä, vaikkakin vastaista. Tuulikarttojen mukaan näyttäisi siltä, että jatkamme vielä noin 200 mailia itään, minkä jälkeen meillä pitäisi olla hyvä sivumyötäinen koilliseen. Yritimme kalastaa saavuttuamme puhtaisiin vesiin, mutta taas meni viehe. Pitänee siirtyä yksinomaan vaijeriperukkeisiin, koska vieheet alkavat käydä vähiin.


Toivomme saavaamme enintään parikiloisia kaloja, koska pakastimemme lopetti toimintansa Buenos Airesissa, onneksi kuitenkin ennen kuin se oli täytetty argentiinalaisella pihvilihalla. Uutta kompressoria emme saaneet hankittua, koska se olisi ollut tuontitavaraa. Siispä ostimme vain muutaman pihvin, jotka on jo syöty, samoin kuin salaatit. Kaalia ja omenoita on vielä jäljellä, mutta leipä alkaa myös olla loppu eli on ryhdyttävä leipomaan. Kaasua onneksi riittää, sillä saimme kaasupullomme täytettyä Buenos Airesissa.

8.5.2012

Olemme edenneet mukavasti 120 mailin keskimääräisiä päiviä. Olemme noin 400 mailia rannikosta Brasilianvirran ulkopuolella, kuitenkin pienessä vastavirrassa. Tänne saakka tuuli on ollut sivuvastaista lähes 20 solmua ja olemme tulleet Buenos Airesista jo 1200 mailia. Lähestymme Cabo Frion tasoa, jossa kuten nimikin kertoo, vesi on kylmää. Se johtuu Falklandinvirrasta, joka tuo kylmää vettä etelästä. Virran pitäisi olla syvällä ja nousta pintaan vasta Cabo Frion lähellä, mutta veneen liikkeistä päätellen virta sekoittaa vettä jo täällä. Koilliseen nouseva korkeapaine sai meidät kiinni eilen illalla, lopetti tuulen, ja siitä saakka olemme joutuneet moottoroimaan. Mutta kyllä tuuli taas nousee, ehkä jo huomenna.
Kokeilimme jälleen kalastusta, tällä kertaa oranssin kumisormikkaan sormesta tehdyllä mustekalalla. Laitoimme siihen vaijeriperukkeen edellisestä menetyksestä viisastuneina. Mutta kelpasi sekin jollekin suuremmalle kalalle, vaijeriperuke oli purtu ja nykäisty poikki. Lisäksi albatrossit ja liitäjät kiertelivät pyydystämme mielenkiinnolla, joten kalastusta jatketaan kun lintuja ei enää näy. Onneksi sormikkaissa on viisi sormea kummassakin.


Emme ole nähneet muuta liikennettä viiteen päivään. Luultavasti Cabo Frion kohdalla Rio de Janeiron vilkas liikenne tuo laivoja näkyviin. Vahdissa on kuitenkin oltava koko ajan, vaikka se onkin turhauttavaa.

10.5.2012

Toiveemme ei toteutunut. Korkeapaine pysähtyi paikalleen ja on nyt noin 1000 mailia itä-länsisuunnassa ja 400 mailia pohjois-eteläsuunnassa. Emme voi kiertää sitä idästä, ja lännessä on tarjolla 10 solmun vastatuuli yhdistettynä 2 solmun vastavirtaan. Moottoroimme pohjois-koilliseen lähes tyhjäkäynnillä, 3-3,5 solmun nopeutta ja toivomme saavamme tuulta ennemmin tai myöhemmin. Tuuliennusteet eivät näytä lupaavilta lähipäivinä, mutta muutakaan ei voi tehdä kuin jatkaa. Alkaa näyttää siltä, että on poikettava Brasiliaan tankkaamaan. Natal lienee sopivin, jos polttoaine riittää sinne saakka. Salvadorin poikkeama on noin vuorokauden pidempi ja Natal olisi virtausten kannaltakin hyvä. Siitä pääsee jatkamaan myötävirrassa. Emme edes ajattele tehdä tulo- tai lähtöselvitystä, koska se veisi kaksi päivää lisää pelkän byrokratian vuoksi. Natalissa käydessämme Yacht Club teki ilmoituksen puhelimitse ja niin se varmaan toimisi taas, vaikka olemmekin virallisesti ulkona Brasiliasta. GRIB files -tuulikartat ovat pitäneet hyvin paikkansa. Emme siis kärsi mitenkään Latinalaisen Amerikan sääfaxien puutteesta. Päiväntasaajan jälkeen New Orleans ja Boston ovat jälleen saatavilla, ja Karibian netti kuuluu myös melko etelään.


Olemme nyt Rio de Janeiron tasolla eli palaamassa tropiikkiin. Falklandinvirta ei myöskään enää vaikuta. Ilma on lämmennyt selvästi, eikä päivällä tarvita enää paitaa, ja yöllä makuupussi alkaa olla liikaa, vaikka olemme vielä 26°, noin 1500 mailia eteläisellä pallonpuoliskolla.

15.5.2012

Olemme olleet 17 vuorokautta merellä ja edenneet Buenos Airesista 1835 mailia. Tyyniä moottorointipäiviä on ollut muutama, ja yksi yö on vietetty piissä odottamassa tuulen kääntymistä. Pienin päivämatka on ollut 79 mailia ja paras 150 mailia. Meri on hyvin sekasotkuinen. Aallokko tulee kolmesta suunnasta ja virtaus kahdesta. Olemme jopa kerran tehneet piruetin, kun virtaus käänsi tuulen yli. Eteläinen Atlanti ei näytä antavan mitään ilmaiseksi. Genaakkeri repeytyi eilen, liikaa tuulta 14 vuotta vanhalle purjeelle. Viime yönä saderintama toi reippaan tuulen, pahimmillaan 42 solmua ja keskimäärin 25-30 solmua. Mutta nyt on taas kevyttä, vaikkakin vastaista. Koska polttoaine ei riitä Nataliin, menemme Salvadoriin, jonne on noin 5 vuorokauden matka. Virtauskarttojen mukaan rannan tuntumassa olisi ehkä myötävirta, ja tämä tuuli vie meitä juuri sinne.


Tuulikarttojen mukaan pasaati puhaltaa jo ennen Salvadoria. Purjehdusoppaat kertovat, että Buenos Airesista lähdetään ulos ja käännetään koilliseen, kun kaakkoispasaati on saavutettu. Olisimme saaneet jatkaa Afrikan rannikolle saakka kaakkoispasaatia etsimään. Sää on siis muuttunut kovasti. Tyventen osuus on moninkertaistunut samoin kuin kovan tuulen (gales), molemmat tietysti mukavien purjehduskelien kustannuksella. Perinteinen purjehdusreitti Kap Verden länsipuolelta olisi tällä kertaa johtanut tyvenessä kellumiseen ja osittaiseen vastatuuleen. Näyttäisi siltä, että vain voimakkaimpien pasaatituulten reiteillä tuuli puhaltaa edelleen perinteisesti, mutta reuna-alueilla ennustettavuus on hyvin huono. Onko syynä maapallon lämpeneminen, sademetsien hakkuut tms. Luultavasti kaikki yhdessä. Maapallo on yllättävän pieni. Olemme tehneet pitkän viivan kartalle 17 päivässä mateluvauhdillamme. Etelään tullessamme loimotti öisin taivaanrannassa peltoalan raivaajien kaskenpoltto. Maapallon tuhoaminen on kiihtyvässä vauhdissa. Brasilian talouden nousun seuraukset ovat näkyvissä. Mekin olemme valitettavasti menossa ostamaan lisää fossiilista polttoainetta.

16.5.2012

Yritimme edetä heikossa vastaisessa moottorin avulla, mutta todella heikoin tuloksin. Jouduimme Brasilian virtaan ja meno pysähtyi siihen. Matkalla rantaa kohti jouduimme varsinaiseen sekasotkuun. Parin metrin aallokko kolmesta suunnasta yhdessä lähes 2 solmun vastavirran kanssa sekoitti veden tosi pahasti. Mutta sitä ei kestänyt kauan, sillä muutamassa sekunnissa nousi 40 solmun sivutuuli, ja meille tuli kiire pienentämään purjeita. Siitä saakka on edetty pienin purjein hyvää vauhtia, ja Perkins on saanut levätä. Tämä on kolmas gale yhtä monen viikon aikana. Tuulitilastojen mukaan niitä ei olisi pitänyt olla yhtään. Päivän mittaan tuuli on hiipunut sopiviin lukemiin, 20-30 solmuun, mutta pitänee silti vielä kalastajat poissa alueelta, jonka läpi menemme yöllä. Hyvä niin, koska kalastusalukset eivät näy tutkassa, puisia kun ovat.


Tekniikan puolelle on kirjattava pilssipumpun muovisen rungon halkeaminen. Varapumppumme näyttää olevan samanlainen lelu, vaikka molemmat ovatkin kalleinta laatua, mutta kiinalaista tietysti, kuinkas muuten! Konehuoneessa pumppuremontissa hajosi vielä kiinalaisvalmisteinen ruuvimeisselikin käsiin. Siispä ostamme jatkossa aina kun mahdollista muualla kuin Kiinassa valmistettuja tuotteita. Valmistaakohan esim. Fiskars myös ruuvimeisseleitä?
Testasimme aikamme kuluksi veneen kaiteessa olleen turvavarusteen, jonka toimivuutta Riitta on aina suuresti epäillyt. Se on oranssin värinen muovikapseli, joka heitetään mereenpudonneen perään, ja siitä aukeaa automaattisesti salko, jossa on lippu. Sen englanninkielinen nimi on Inflatable danbuoy, ja se toimii samoilla painepulloilla kuin pelastusliivit. Kokeen tulos oli masentava. Lippusalko ponnahti terhakkaasti ylös vedestä, mutta erektio jäi vain noin 3 sekunnin pituiseksi. Lippusalossa oli aivan ilmeisesti reikä, jonka seurauksena salko taittui keskeltä ja hävisi näkyvistämme ensimmäisen aallon taakse. Uusi turvavarusteemme tulee olemaan taatusti mekaaninen, tukeva keppi, jolloin ei jää arvauksien varaan, näkyykö se vai ei!!!