lauantai 11. toukokuuta 2013

10. toukokuuta 2013



Cherbourg, 49° 38,853' N, 1° 37,208' W

Pääsimme vihdoin 4.5. tankkaamaan ja liikkeelle. Ensi töiksemme nostimme ison purjeen paikalleen ja sitten kääsimme keulan kohti Biskajaa. Tuuli oli ennusteiden mukainen eli sitä ei ollut juuri lainkaan. Onneksi näin, sillä Pekka joutui kiipeämään mastoon kiinnittämään saalingin päästä irtoamassa olleen saksisokan.


Moottoroimme varsin lähellä rantaa ja ohitimme pahamaineisen Cabo Finisterren tyynessä. Tuuli alkoi kuitenkin pikku hiljaa nousta, mutta niin myötäisenä, että saatoimme käyttää ainoastaan genoaa. Tästä huolimatta saimme vihdoinkin hyvän vuorokausimatkan, 155 mailia. Lähestyessämme Ushantia tuuli oli noussut jo 25 solmuun, ja nopeutemme oli mukavat seitsemän solmua.



Ranskan tullin vartioalus kutsui meitä VHF:llä ja teki normaalit kysymykset. Oletimme asian olevan kunnossa, mutta he ilmoittivatkin lähettävänsä tarkastusryhmän veneeseemme. Me jatkoimme kahden metrin murtuvassa aallokossa noin seitsemän solmun nopeudella entiseen suuntaamme, kun tarkastusryhmä, yksi nainen ja neljä  miestä, saapui kumiveneellä suojanpuolen kylkeemme. Kuljettaja hallitsi veneensä erinomaisesti, ja tarkastusryhmä nousi Saremaan. Runsas puolituntinen kului mukavasti jutustellessa ja joitakin dokumentteja tarkastaessa. Ennen lähtöään he tekivät vielä pikatarkastuksen veneen sisätiloissa. Katsellessamme viranomaisten akrobatiaa vaativaa siirtymistä aluksesta toiseen, totesimme ettei merellä toimiva tulliviranomainen saa olla vanha, lihava eikä missään nimessä liikkeissään kömpelö.


Seuraavana aamuna olimme ylittäneet Biskajan ja saavuimme Englannin Kanaalin alkuun, Ushantin vesille. Täällä saimme vieraaksemme haarapääskyn muuttomatkalla Egyptistä pohjoiseen. Kylmä ja kovatuulinen matka oli kuluttanut sen voimia, ja salonkimme tarjosi lämpimän lepopaikan aina Guernseyn tienoille saakka. Edellisenä päivänä veneessä kävi useamman pääskyn ryhmä lepäämässä, mutta ne tyytyivät kansitiloihin.


Etenimme reipasta vauhtia, kun yllättäen Guernseyn Coast Guard antoi varoituksen odottamattomasta matalapaineen syvenemisestä ja voimakkaista tuulista, Force 8, puuskat 45 solmua. Ratkaisu oli helppo. Olimme jo ennen Vigosta lähtöä katsoneet valmiiksi joukon suojaisia satamia, joista valitsimme Cherbourgin, koska se oli sopivan lähellä ja marinaan voi saapua kaikilla keleillä ja vuorovesillä, ja marina antaa erinomaisen suojan kaikilla tuulilla. Viimeisen kymmenen mailin matkalla oli neljän solmun vastavirta, mikä hieman hidasti etenemistämme. Saavuimme vierasvenelaituriin aamulla pimeässä vähän ennen viittä.


Olemme odotusaikana tehneet huoltotöitä ja tutustuneet kaupunkiin. Sateenvarjo on vielä ostamatta, mutta joitakin kaipaamiamme tarvikkeita olemme täältä löytäneet. Säätietojen mukaan tuuli on jo laskenut pohjoisempana, mutta merenkäynti on vielä reipasta. Huomenna lauantaina näyttäisi olevan oikea aika lähteä. Aamulla kauppareissu ja kaupunkikierros, sitten tankit täyteen ja menoksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti