keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

21. kesäkuuta 2012


24° 44,380’ N, 57° 57,073’ W


Martiniquen pohjoiskärjessä tuuli ja virta olivat viheliäisiä, mutta parin tunnin taistelun jälkeen pääsimme hyviin tuuliin. Virtausten takia jouduimme kuitenkin auttamaan koneella aina Dominican itäpuolelle asti, jotta pystyimme ohittamaan Guadeloupen itäpuolen saaret turvallisesti. Saimme purjehtia lähes viikon, kunnes saavuimme Azorien korkean laitamille, ja kone oli taas otettava avuksi tuulen hiivuttua. Olemme tähän saakka edenneet melko tarkkaan vuoden 2003 reittiä, tosin hieman idempänä. Matka jatkuu tällä hetkellä  hiljalleen heikkenevässä tuulessa.


Olemme ottaneet sääfaxit päivittäin sekä New Orleansista että Bostonista ja niiden lisäksi GRIB filesin. Olemme aikaisemminkin havainneet New Orleansin ja Bostonin samalle alueelle antamissa ennusteissa melkoisia eroja. Tällä hetkellä meistä pohjoiseen oleva matala on New Orleansin ennusteen mukaan 'tropical storm', jossa tuuli on 45 solmua, kun taas  Bostonin mukaan se on normaali matala, jossa tuulta on 25 solmua. GRIB files on tällä kertaa Bostonin kanssa samaa mieltä. Olemme aikamme kuluksi seurustelleet myös amerikkalaisen 'Maritime Netin' kanssa. Sieltä saatu sääennuste noudattaa tarkoin New Orleansin tulkintaa. Yritämme nyt hyödyntää ennusteita ja päästä mahdollisimman nopeasti matalan (olipa se sitten tropical storm tai ei) eteläreunaan 25 solmun länsituuliin, joiden pitäisi olla noin 28 latitudin pohjoispuolella. Riittääkö nopeutemme, vai karkaako tuuli itään, jää nähtäväksi. Kaikkien lähteiden mukaan joudumme moottoroimaan korkeapaineen keskuksen tyynen alueen läpi eli 1-2 vuorokautta.


Hortaan on matkaa vielä 1697 mailia eli parisen viikkoa, edellyttäen, että tuulta löytyy. Meillä on polttoainetta noin 1000 mailin moottorointiin, mutta jostakin pitäisi saada tuulta sen yli meneviin maileihin. Toivomme parasta, mutta pelkäämme pahinta, sillä Azorien korkean paha maine ei todellakaan ole tuulesta temmattu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti