keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

1. heinäkuuta 2012


36° 56,998’ N, 45° 45,666’ W

Ruokahuolto on taas vähäksi aikaa turvattu! Vaihdoimme vieheitä useamman kerran ja löysimme lopulta juuri sen oikean. Suomen lipun värinen tupsu oli vedessä vain muutaman minuutin, ja saaliina oli parin kilon mahi-mahi. Merellinen elämä on viime päivinä muutenkin vilkastunut. Olemme nähneet useaan otteeseen sekä valaita että delfiinejä, ja eilen veneen vieressä ui lähes koko päivän niin suuri kala, että luulimme sitä ensin delfiiniksi. Oivalsimme, että kysymyksessä olikin kala, kun emme nähneet sen nousevan lainkaan pintaan hengittämään. Lopullisesti tunnistimme sen tonnikalaksi, kun se hyppäsi ilmaan jahdatessaan lentokalaa. Tonnikala ui aivan veneen rinnalla iltahämärään asti, olisikohan se ollut seuraa vailla. 

Tuulettomuus vaivaa edelleen, ja konetta on ollut pakko käyttää, jotta pääsisimme pohjoiseen. Herbin mukaan 38-39 latitudilla pitäisi olla tuulta 15 solmua S-SE, ehkä Hortaan saakka. Olemme kuitenkin jo varmistaneet, että Floresilla, Azorien saariston läntisimmällä saarella, on myös mahdollista tankata. Polttoaineemme riittää, jos saamme tuulta pariksi päiväksi. Matkaa Hortaan on tällä hetkellä noin 800 mailia. Optimistinen ETA sunnuntaina 8. heinäkuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti