keskiviikko 25. tammikuuta 2012

24. tammikuuta 2012

Maragojipen markkinoilla

12º 47.017' S, 38º 54.370' W




Paluutamme Itaparicaan avitti reipas iltapäivätuuli. Nopeus nousi likaisesta pohjasta huolimatta ajoittain yli seitsemän solmun, ja saavuimme tuttuun ankkuripaikkaan vielä päivänvalossa. Seuraavana aamuna nostimme jälleen ankkurin ja lähdimme kohti Maragojipen kylää. Rio Paraguacun sisäänajon jälkeen, heti kun olimme kääntäneet selkämme kalastajakylän edustalla olevalle öljynporauslauttojen korjaustelakalle, pääsimme vihdoin nauttimaan hienoista maisemista. Puiden ja pensaiden peittämillä jokirannoilla oli vain siellä täällä jokunen talo, ja viimeisessä mutkassa vanhan linnoituksen hyvin säilyneet rauniot. Saavuimme Maragojipen ankkuripaikalle pitkän betonilaiturin edustalle kahden jo siellä olleen veneen joukkoon. Tulomme oli tarkoin ajoitettu, sillä huomenna lauantaina olisi toripäivä.


Maragojipen keskusta oli tupaten täynnä hedelmä- ja vihanneskojuja. Myytävänä oli myös vaatteita, kankaita, astioita, koruja, kanoja, sikoja jne. Monet viljelijöistä olivat tuoneet tuotteensa torille hevosilla, muuleilla ja aaseilla, jotka oli pysäköity markkinapaikan ympäristöön. Osalle juhdista oli ilmeisesti vain sanottu ”Paikka!”, sillä niitä ei ollut sidottu kiinni mihinkään (nyt on siis selvinnyt, että aasikin ymmärtää käskyjä paremmin kuin laivakoiramme Latte!).


Tuotteiden hinnat olivat varsin sopivia: iso pussillinen chilejä 60 eurocenttiä, kilo mangoja 80 centtiä, kolme komeaa avokadoa 40 centtiä, 2 kg:n maalaiskana maksoineen ja kivipiiraineen 3 € ja baarissa 0,6 litraa olutta 1.20 €. Torin laidalle oli parkkeerattu muutama kymmenen kottikärryä, ja niiden vieressä odotteli yhtä lukuisa määrä pikkupoikia asiakkaitaan. Viikon vihannekset ja hedelmät sai näin kuljetettua kotiovelle asti vain muutamalla centillä.


Laskimme katkarapumerran yöksi veteen syöttinä Friskies Mariner's Choice -kissanruokapurkki. Aamulla siinä oli seitsemän taskuravun näköistä rapua, mutta kaikki valitettavan pieniä. Päästimme ravut takaisin jokeen kasvamaan ja laskimme seuraavaksi yöksi huomattavasti isosilmäisemmän alaskalaisen dungernes-rapumerran, jolla toivoimme tietysti saavamme isompia rapuja. Aamulla rapumerran kohona käyttämäämme fendaria ei näkynyt missään, ja epäilimmekin merran siirtyneen yön pimeydessä paikalliskäyttöön. Myöhemmin päivällä kiikaroidessaan lahtea Riitta havaitsi fendarin lähes puolen mailin päässä veneemme toisella puolella, minne voimakas virta oli kuljettanut sen alkuperäisestä laskupaikasta. Ja vaikka merta olikin harmiksemme tyhjä, olimme iloisia saadessamme nyt perua kaikki pahat ajatuksemme paikallisista rapumertavarkaista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti