sunnuntai 6. marraskuuta 2011

31. lokakuuta 2011

Pientä koneremonttia

Pääsimme vihdoin Amazonasin suistoalueen ohi vuoroin sisään-, vuoroin ulosvirtauksessa. Vuorovesivirtojen vaikutus väheni tämän jälkeen pikkuhiljaa, ja saatoimme edetä hieman hallitummin. Yllättäviä virtauksia oli kuitenkin jatkuvasti niin, että vene saattoi tehdä piruetin milloin tahansa. Aallokko muuttui lyhyemmäksi ja tylpemmäksi ja tuuli kovemmaksi ja puuskaisemmaksi pysyen kuitenkin koko ajan vastaisena. Tilastojen mukaan koillistuulen mahdollisuus oli olemassa, mutta valitettavasti ei meille. Meno oli ryskivää, ja aallot huuhtelivat jatkuvasti suojan puolen kantta.


Polttoainetankkien pohjalla olevat epäpuhtaudet lähtivät tässä ryskeessä liikkeelle ja tukkivat lopulta polttoainesuodattimet. Viimeksi hankkimamme suodattimet paljastuivat huomattavasti huonolaatuisemmiksi kuin vuotta aikaisemmin ostamamme saman merkkiset (Napa ja Perkins). Uusimpien virtausaukot ovat niin pienet, että ne tukkeutuvat turhan helposti. Suodattimien vaihtotarve tiheni jatkuvasti, ja seitsemän suodattimenvaihdon jälkeen totesimme, että asialle oli tehtävä jotakin. Ratkaisimme ongelman tekemällä kamiinan tankista salonkiin päivätankin, jota täytimme jerrykannuista, joissa oli 140 litraa polttoainetta. Moottorin käyttö jouduttiin näin ollen rajoittamaan minimiin. Likaisen polttoaineen vuoksi generaattoriakaan ei voinut käyttää, jolloin sähkön tuotanto vaikeutui. Öisin pidimme päällä ainoastaan purjehdusvaloja ja trimmasimme Sareman purjehtimaan ilman autopilottia. Näin nousukulma oli tietysti huonompi, ja matkan edistyminen hidastui entisestään.


Moottori oli savuttanut jo jonkin aikaa, ja suodattimien vaihdon jälkeisen ilmauksen yhteydessä selvisi, että ainakin yksi suutin oli toimintakelvoton. Olimme vaihtaneet yli kymmenen vuotta vanhat suuttimet uusiin viime vuonna Luoteisväylällä ihan varmuuden vuoksi, ja nyt tilalle vaihdettiin takaisin nuo vanhat suuttimet, jotka toimivat edelleen moitteettomasti. Jotta kipparin aika ei olisi käynyt pitkäksi, merivesipumppu lopetti nyt toimintansa. Ilmeni, ettei vanhassa impellerissä ollut enää yhtään siipeä jäljellä. Ongelman syy oli ilmeisimmin ruotsalaisen Johnson Pump'un alkuperäisasennuksena käyttämä huonolaatuinen (kiinalaisvalmisteinen?!) impelleri. Varaosaimpelleri on ainakin merkintöjen mukaan laadultaan parempi.


Impellerin vaihdon yhteydessä saimme samalla vaihdettua myös laturin remmin. Jäähdytys toimi nyt taas moitteettomasti, mutta ei kauan, sillä seuraavan käynnistyksen yhteydessä merivesi ei enää kiertänytkään. Vaikka mitään varsinaista vikaa ei loppujen lopuksikaan löytynyt, konehuoneessa vietetyn päivän jälkeen kaikki näytti taas toimivan. Havaitsimme myös, että paapuurin puoleisesta takimmaisesta alasivuvantista oli katkennut yksi säie alimmaisesta puristeliittimestä. Meillä on onneksi vaijeria ja Norseman päätteitä, joten saamme sen korjattua. Ja maihin päästyämme saamme myös apua, jos maston pään t-liittimeen pitää hitsata korvake.


Kaiken kaikkiaan remonttipäiviä kertyi seitsemän, joista ainakin kuusi tuntui olevan liikaa. Ongelmien kasaantuessa vaihtui myös alunperin määränpääksi asettamamme Natal lähempänä sijaitsevaan Fortalezaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti