Joulu Jacaressa
Olemme edelleen ankkurissa Jacaressa, missä joulua juhlitaan kuten muuallakin, tietysti sillä erolla, että lumi on täällä vaahtomuovia ja porot peltiä.
Lintulan Sepon vuonna 2002 St. Lucialle 'salakuljettama' joulukuusi on edelleen hyväkuntoinen, vaikka kastelu on ollutkin puutteellista. Kuusi on nyt salongin pöydällä. Tonttulakki löytyi myös, ja sopii Lattelle erinomaisesti.
Olemme hankkineet kinkkurullan, ja joulumusiikkia on tarjolla sekä radiosta että tietokoneelta. Mikään ei kuitenkaan korvaa suomalaista perhejoulua. Ehkä sitten joskus.
toivottavat Riitta, Pekka ja laivakoira Latte
lauantai 24. joulukuuta 2011
tiistai 20. joulukuuta 2011
20. joulukuuta 2011
Ankkurissa Jacaressa
07° 02,171' S, 34° 51,439' W
Poistuimme Natalista 14.12. eli heti, kun painelääkitys saatiin kohdalleen. Tarkistus tehdään Salvadorissa muutaman viikon kuluttua, mutta ainakin nyt näyttää hyvältä. Natalilla ei ollut meille juuri mitään annettavaa. Suuria alueita täynnä pilvenpiirtäjiä, joiden välissä vanhoja, huonokuntoisia pikkutaloja, ja roskaa kaikkialla. Kaupungin ykkösmyyntiartikkeli näytti olevan Skol-olut, olihan karnevaaliaika. Pari pääkatua ja jalkapallokenttä oli suljettu autoilta karnevaalikäyttöön torstaista sunnuntaihin. Emme osallistuneet.
Päivää ennen lähtöä tankkasimme tyhjäksi käyttämämme vesitankin ja uskalsimme ottaa pari sataa litraa polttoainettakin, koska Iate Clubin säiliön käyttöaste näytti olevan melko korkea, jolloin levän kasvun voisi olettaa olevan olematonta. Vaihdoimme polttoainesuodattimet vielä varmuuden vuoksi ennen lähtöä. Epäpuhtauksia ei enää juuri näkynyt. Ankkuroimme tankkauksen jälkeen entiseen paikkaamme yöksi ja päätimme lähteä aamulla yläveden slackilla saadaksemme mahdollisimman vähäisen, mutta myötäisen virtauksen. Myöhemmin iltapäivällä viettäessämme siestaa kuului keulasta melkoinen kolahdus ja syöksyimme välittömästi kannelle. Aikaisemmin saapunut ja väylälle ankkuroinut italialainen uusi Swan oli vaihtanut ankkuripaikkaa ja kolahtanut uimataso edellä keulaamme. Yksinäinen kippari nojasi työläästi Sareman kylkeen yrittäen pitää oman veneensä perän irti veneestämme. Veneen keula-ankkuri oli ulkona ja jolla toisella puolella keulaamme. Saimme kahteen mieheen työnnettyä Swanin irti, ja kun Riitta onnistui työntämään jollan ankkuriketjumme ohi, oli Swan vapaa ja sai ankkurinsa ylös. Neuvoimme kipparia siirtymään meidän pohjoispuolellemme, minkä hän tekikin, mutta jäi edelleen hieman liian lähelle venettämme. Kippari ei ilmeisesti uutena tulokkaana ymmärtänyt, että vuorovesivirta on hyvin voimakas ja työntää veneitä ahtaalla ankkuripaikalla epäjohdonmukaisesti sinne tänne. Virtojen ja suuren vuorovesivaihtelun vuoksi tarvitaan runsaasti ketjua, minkä takia on jätettävä runsaasti etäisyyttä muihin veneisiin (kiitos neuvosta, fogelit!). Nostaessamme aamulla ankkuria, kippari ilmestyi keulakannelle vilkuttamaan meille ilmeisen helpottuneen näköisenä.
Saapuessamme aallonmurtajan aukolle yllätyimme aallokon terävyydestä ja voimasta. Hieman myös hermostutti, koska väylän kummallakin puolella oli riuttoja, eikä moottorimme ole ollut aivan luotettava viime aikoina. Nopeutemme laski pian kahteen solmuun, mutta pääsimme lopulta muutama sata metriä moottoroituamme rauhallisempiin vesiin. Emme enää ihmetelleet, miksi kaikki laivat ottavat kaksi hinaajaa varmistamaan sekä sisään- että ulosajon. Nostimme nyt purjeet ja sammutimme koneen. Pääsimme pitkästä aikaa purjehtimaan vaikkakin vastaiseen koko matkan Cabedelon aallonmurtajalle saakka. Edes halssia ei tarvinnut vaihtaa, mikä oli varsin nautittavaa.
Tulimme noin viisi mailia jokea ylös Cabedelon ja Joao Pessoan väliin Jacare-nimisen pienen kalastajakylän edustalle ankkuriin. Ankkuripaikassa on runsaasti tilaa Jacare Marina Clubin laitureiden edustalla. Ankkurointi on ilmaista, mutta jollalaiturin, suihkujen ja netin käytöstä joutuu maksamaan (100 reais/viikko). Paikka on turvallinen, vettä on alla vain 4,5 metriä, ja ankkurin pito on erinomainen. Junalla pääsee sekä Cabedeloon että Joao Pessoaan, ja lippu maksaa 50 centavoa hengeltä eli noin 20 eurocenttiä. Ainut haitta on viereinen lomanviettokeskus, jonka meteli (=musiikki) haittaa viikonloppuisin herkkäunisia.
Aina kuitenkin näyttää tapahtuvan jotakin odottamatonta. Pekka oli saanut flunssatartunnan ilmeisesti jonottaessaan Natalin klinikalla. Yskä, nuha ja kuume iskivät kuin salama heti Jacareen saavuttuamme, eikä matkaa ei ole syytä jatkaa tässä kunnossa. Mikähän meitä seuraavassa ankkuripaikassa pidättelee?
07° 02,171' S, 34° 51,439' W
Poistuimme Natalista 14.12. eli heti, kun painelääkitys saatiin kohdalleen. Tarkistus tehdään Salvadorissa muutaman viikon kuluttua, mutta ainakin nyt näyttää hyvältä. Natalilla ei ollut meille juuri mitään annettavaa. Suuria alueita täynnä pilvenpiirtäjiä, joiden välissä vanhoja, huonokuntoisia pikkutaloja, ja roskaa kaikkialla. Kaupungin ykkösmyyntiartikkeli näytti olevan Skol-olut, olihan karnevaaliaika. Pari pääkatua ja jalkapallokenttä oli suljettu autoilta karnevaalikäyttöön torstaista sunnuntaihin. Emme osallistuneet.
Päivää ennen lähtöä tankkasimme tyhjäksi käyttämämme vesitankin ja uskalsimme ottaa pari sataa litraa polttoainettakin, koska Iate Clubin säiliön käyttöaste näytti olevan melko korkea, jolloin levän kasvun voisi olettaa olevan olematonta. Vaihdoimme polttoainesuodattimet vielä varmuuden vuoksi ennen lähtöä. Epäpuhtauksia ei enää juuri näkynyt. Ankkuroimme tankkauksen jälkeen entiseen paikkaamme yöksi ja päätimme lähteä aamulla yläveden slackilla saadaksemme mahdollisimman vähäisen, mutta myötäisen virtauksen. Myöhemmin iltapäivällä viettäessämme siestaa kuului keulasta melkoinen kolahdus ja syöksyimme välittömästi kannelle. Aikaisemmin saapunut ja väylälle ankkuroinut italialainen uusi Swan oli vaihtanut ankkuripaikkaa ja kolahtanut uimataso edellä keulaamme. Yksinäinen kippari nojasi työläästi Sareman kylkeen yrittäen pitää oman veneensä perän irti veneestämme. Veneen keula-ankkuri oli ulkona ja jolla toisella puolella keulaamme. Saimme kahteen mieheen työnnettyä Swanin irti, ja kun Riitta onnistui työntämään jollan ankkuriketjumme ohi, oli Swan vapaa ja sai ankkurinsa ylös. Neuvoimme kipparia siirtymään meidän pohjoispuolellemme, minkä hän tekikin, mutta jäi edelleen hieman liian lähelle venettämme. Kippari ei ilmeisesti uutena tulokkaana ymmärtänyt, että vuorovesivirta on hyvin voimakas ja työntää veneitä ahtaalla ankkuripaikalla epäjohdonmukaisesti sinne tänne. Virtojen ja suuren vuorovesivaihtelun vuoksi tarvitaan runsaasti ketjua, minkä takia on jätettävä runsaasti etäisyyttä muihin veneisiin (kiitos neuvosta, fogelit!). Nostaessamme aamulla ankkuria, kippari ilmestyi keulakannelle vilkuttamaan meille ilmeisen helpottuneen näköisenä.
Saapuessamme aallonmurtajan aukolle yllätyimme aallokon terävyydestä ja voimasta. Hieman myös hermostutti, koska väylän kummallakin puolella oli riuttoja, eikä moottorimme ole ollut aivan luotettava viime aikoina. Nopeutemme laski pian kahteen solmuun, mutta pääsimme lopulta muutama sata metriä moottoroituamme rauhallisempiin vesiin. Emme enää ihmetelleet, miksi kaikki laivat ottavat kaksi hinaajaa varmistamaan sekä sisään- että ulosajon. Nostimme nyt purjeet ja sammutimme koneen. Pääsimme pitkästä aikaa purjehtimaan vaikkakin vastaiseen koko matkan Cabedelon aallonmurtajalle saakka. Edes halssia ei tarvinnut vaihtaa, mikä oli varsin nautittavaa.
Tulimme noin viisi mailia jokea ylös Cabedelon ja Joao Pessoan väliin Jacare-nimisen pienen kalastajakylän edustalle ankkuriin. Ankkuripaikassa on runsaasti tilaa Jacare Marina Clubin laitureiden edustalla. Ankkurointi on ilmaista, mutta jollalaiturin, suihkujen ja netin käytöstä joutuu maksamaan (100 reais/viikko). Paikka on turvallinen, vettä on alla vain 4,5 metriä, ja ankkurin pito on erinomainen. Junalla pääsee sekä Cabedeloon että Joao Pessoaan, ja lippu maksaa 50 centavoa hengeltä eli noin 20 eurocenttiä. Ainut haitta on viereinen lomanviettokeskus, jonka meteli (=musiikki) haittaa viikonloppuisin herkkäunisia.
Aina kuitenkin näyttää tapahtuvan jotakin odottamatonta. Pekka oli saanut flunssatartunnan ilmeisesti jonottaessaan Natalin klinikalla. Yskä, nuha ja kuume iskivät kuin salama heti Jacareen saavuttuamme, eikä matkaa ei ole syytä jatkaa tässä kunnossa. Mikähän meitä seuraavassa ankkuripaikassa pidättelee?
torstai 8. joulukuuta 2011
7. joulukuuta 2011
Edelleen Natalissa
Olemme juuttuneet Nataliin hieman aiottua pidemmäksi aikaa. Kipparin verenpaine hyppäsi pilviin ennen Nataliin tuloa, ja asia on saatava kuntoon ennen kuin voimme jatkaa matkaa. Löysimme pursiseuran toimiston avulla kardiologin, jolle järjestyi aika heti seuraavaksi päiväksi. Erikoislääkärin palkkio oli 60 € jälkitarkistukset (toistaiseksi kaksi) ja sydänkäyrä mukaan luettuina. Saisikohan tästä vielä KELA-korvauksen? Asia on siis hoidossa, kunhan annostus vain saadaan kohdalleen. Mitään syytä ei löytynyt, ja pumppu on ultrauksen perusteella lähes uuden veroinen. Syyllisiä lienevät siis kuukauden vastatuuli, vastavirta, tekniset ongelmat ja liian tiukka aikataulu.
Aikaa tappaaksemme lähdimme luottotaksimiehemme järjestämälle viiden tunnin turistikierrokselle. Natalin suuri suosio turistikaupunkina on ymmärrettävää. Hiekkarantoja riittää molempiin suuntiin rannikkoa kilometritolkulla. Eteläiselle rannikolle on rakennettu, ja rakennetaan edelleen, valtavia lomakerrostalojen ja hotellien keskittymiä. Rikkaiden alueet on aidattu korkein muurein ja piikkilangoin, ja kaikkialla on aseistettuja vartioita, eikä ilmeisesti syyttä. Taksikuskimme mielestä nähtävyyksiin kuului myös ranta, jossa pari päivää aikaisemmin oli ammuttu riolainen turisti, joka ei ollut suostunut luopumaan kellostaan ja kännykästään.
Kiertoajelun aikana kävimme ihmettelemässä muun muassa maailman suurinta cashew-puuta, joka on pinta-alaltaan yli 8.000 neliömetriä ja tuottaa 80.000 cashew-hedelmää satokaudessa. Eli valtava luonnonoikku ja erittäin suosittu nähtävyys. Paitsi matkailukohde Natal on myös sotilaspoliittisesti tärkeä kaupunki lento- ja laivastotukikohtineen. Tämä näkyi muun muassa siinä, että rantatien molemmin puolin oli kymmenien kilometrien pituisia piikkilangalla eristettyjä sotilasalueita. Tämä ilahdutti varsinkin Riittaa, koska nämä täysin luonnontilaan jätetyt alueet ovat mitä mainioimpia henkireikiä alueen eläimille ja kasveille. Matkalla poikkesimme myös armeijan museoon, jossa on esillä ohjuksia, lentokoneita ja kylmän sodan aikaista tavaraa ja aineistoa. Seuraava kohteemme oli Natalin yksityinen akvaario, minkä jälkeen ajoimme sillan yli kaupungin pohjoispuolelle, missä nautimme kiireettömän lounaan hiekkarannalla. Retki antoi meille hyvän yleiskuvan kaupungista, vaikka museot ja kirkot jäivätkin katsastamatta. Kuskimme ja oppaamme oli todennäköisesti valinnut kohteet omien mieltymystensä mukaan, mutta hyvä näinkin.
Asioidessamme kaupungilla käytämme lähes aina taksia, koska alue pursiseuralta kalasatamaan on kuulemma vaarallinen. Olemme hieman ihmetelleet tätä, koska samalla alueella on sotilaspoliisin, paikallispoliisin ja armeijan asemat sekä merivartioston ja armeijan tukikohdat. Taksikuskimme, jolla on asioista hyvinkin kärkkäät mielipiteet, väittää, että 90 prosenttia paikallispoliiseista on korruptoituneita ja sotilaspoliiseista ainakin 95 prosenttia. Hänen mukaansa myös puolet takseista on rosvoja. Tässä väittämässä saattaa hyvinkin olla totta ainakin toinen puoli, sillä Natalin pursiseura käyttää vain kahta ns. luottotaksia. Käytäntö on ollut voimassa siitä lähtien, kun taksiasemalta tilattu auto oli vienyt seuran jäsenen ryöstettäväksi. Natal on purjehdusoppaiden mukaan kuitenkin osavaltioiden pääkaupungeista se turvallisin!
Paineiden salliessa, toivottavasti jo ensi viikolla, jatkamme matkaa kohti Baia de Todos os Santosin turismin pilaamattomia ankkurilahtia.
Olemme juuttuneet Nataliin hieman aiottua pidemmäksi aikaa. Kipparin verenpaine hyppäsi pilviin ennen Nataliin tuloa, ja asia on saatava kuntoon ennen kuin voimme jatkaa matkaa. Löysimme pursiseuran toimiston avulla kardiologin, jolle järjestyi aika heti seuraavaksi päiväksi. Erikoislääkärin palkkio oli 60 € jälkitarkistukset (toistaiseksi kaksi) ja sydänkäyrä mukaan luettuina. Saisikohan tästä vielä KELA-korvauksen? Asia on siis hoidossa, kunhan annostus vain saadaan kohdalleen. Mitään syytä ei löytynyt, ja pumppu on ultrauksen perusteella lähes uuden veroinen. Syyllisiä lienevät siis kuukauden vastatuuli, vastavirta, tekniset ongelmat ja liian tiukka aikataulu.
Aikaa tappaaksemme lähdimme luottotaksimiehemme järjestämälle viiden tunnin turistikierrokselle. Natalin suuri suosio turistikaupunkina on ymmärrettävää. Hiekkarantoja riittää molempiin suuntiin rannikkoa kilometritolkulla. Eteläiselle rannikolle on rakennettu, ja rakennetaan edelleen, valtavia lomakerrostalojen ja hotellien keskittymiä. Rikkaiden alueet on aidattu korkein muurein ja piikkilangoin, ja kaikkialla on aseistettuja vartioita, eikä ilmeisesti syyttä. Taksikuskimme mielestä nähtävyyksiin kuului myös ranta, jossa pari päivää aikaisemmin oli ammuttu riolainen turisti, joka ei ollut suostunut luopumaan kellostaan ja kännykästään.
Kiertoajelun aikana kävimme ihmettelemässä muun muassa maailman suurinta cashew-puuta, joka on pinta-alaltaan yli 8.000 neliömetriä ja tuottaa 80.000 cashew-hedelmää satokaudessa. Eli valtava luonnonoikku ja erittäin suosittu nähtävyys. Paitsi matkailukohde Natal on myös sotilaspoliittisesti tärkeä kaupunki lento- ja laivastotukikohtineen. Tämä näkyi muun muassa siinä, että rantatien molemmin puolin oli kymmenien kilometrien pituisia piikkilangalla eristettyjä sotilasalueita. Tämä ilahdutti varsinkin Riittaa, koska nämä täysin luonnontilaan jätetyt alueet ovat mitä mainioimpia henkireikiä alueen eläimille ja kasveille. Matkalla poikkesimme myös armeijan museoon, jossa on esillä ohjuksia, lentokoneita ja kylmän sodan aikaista tavaraa ja aineistoa. Seuraava kohteemme oli Natalin yksityinen akvaario, minkä jälkeen ajoimme sillan yli kaupungin pohjoispuolelle, missä nautimme kiireettömän lounaan hiekkarannalla. Retki antoi meille hyvän yleiskuvan kaupungista, vaikka museot ja kirkot jäivätkin katsastamatta. Kuskimme ja oppaamme oli todennäköisesti valinnut kohteet omien mieltymystensä mukaan, mutta hyvä näinkin.
Asioidessamme kaupungilla käytämme lähes aina taksia, koska alue pursiseuralta kalasatamaan on kuulemma vaarallinen. Olemme hieman ihmetelleet tätä, koska samalla alueella on sotilaspoliisin, paikallispoliisin ja armeijan asemat sekä merivartioston ja armeijan tukikohdat. Taksikuskimme, jolla on asioista hyvinkin kärkkäät mielipiteet, väittää, että 90 prosenttia paikallispoliiseista on korruptoituneita ja sotilaspoliiseista ainakin 95 prosenttia. Hänen mukaansa myös puolet takseista on rosvoja. Tässä väittämässä saattaa hyvinkin olla totta ainakin toinen puoli, sillä Natalin pursiseura käyttää vain kahta ns. luottotaksia. Käytäntö on ollut voimassa siitä lähtien, kun taksiasemalta tilattu auto oli vienyt seuran jäsenen ryöstettäväksi. Natal on purjehdusoppaiden mukaan kuitenkin osavaltioiden pääkaupungeista se turvallisin!
Paineiden salliessa, toivottavasti jo ensi viikolla, jatkamme matkaa kohti Baia de Todos os Santosin turismin pilaamattomia ankkurilahtia.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
25. marraskuuta 2011
Natal, ankkurissa
05° 45,778' S, 35° 12,288' W
Teimme lähtöselvityksen Fortalezassa 16. päivä, vaikka lähdimmekin vasta 18. päivä aamulla anivarhain, jolloin tuuli ei ollut vielä noussut. Viereisen englantilaisveneen brasilialainen kippari neuvoi meitä menemään niin lähelle rantaa kuin mahdollista, vaikka siellä onkin kiviä ja syvyys paikoin vain muutaman metrin. Yritimmekin sitä, mutta kun tuuli nousi taas yli 35 solmuun vastaista ja nosti varsin pahan aallokon, katsoimme paremmaksi siirtyä ulommas merelle. Kolme päivää lähtömme jälkeen puolilta öin totesimme, että merivesi ei enää kierrä. Pikainen diagnoosi oli, että merivesipumpun impelleri on jälleen rikki. Nyt siitä puuttui seitsemän kumisiipeä, eivätkä jäljellä olevat enää jaksaneet kierrättää vettä. Impelleri (MC97 COMPOUND, LONG LIFE) oli asennettu 31.10. 2011! Toista impelleriä ei meillä enää ollut, mutta vanha, vielä toimiva vesipumppu toi ensiavun. Päätimme poiketa ensimmäiseen satamaan eli ”joulukaupunki” Nataliin hankkimaan lisää Johnson pumpun varaosia.
Karttoihimme merkityt öljyn- ja kaasunporausalueet olivat laajentuneet kahdessa vuodessa paljon, ja katsoimme parhaaksi kiertää ne meren puolelta. Emme havainneet merkittävää eroa virtauksissa lähellä rantaa tai ulompana, mutta aallokko oli syvemmässä vedessä loivempaa ja pääsimme näin etenemään hiukan paremmin. Kalastusaluksia oli ulompana myös harvemmassa. Fortalezan jälkeen etenemisemme hidastui kuitenkin entisestään. Lokikirjassa lukee “Ei senttiäkään ilmaiseksi”. Virtauskarttojen mukaan Guyanan-virta onkin voimakkain juuri Brasilian koilliskulmassa. Vasta muutama kymmenen mailia ennen Natalia saimme suotuisamman tuulen, ja kulku alkoi muistuttaa purjehdusta jopa niin, että välttääksemme saapumasta pimeässä outoon satamaan jouduimme jopa hidastamaan vauhtia. Kova röykytys ja aallokko olivat nostaneet ankkurimme vesivantin väärälle puolelle, mutta saimme sen aamuhämärissä ennen ankkuriin menoa auki ja ankkurivinssinkin toimimaan. Jatkuva suolavesikylpy näyttää hapettavan ulkokäyttöön tehdyt kansikytkimet.
Saavuimme virtauksia ajatellen edelleen liian aikaisin Natalin aallonmurtajien aukolle, mutta Perkinsin avulla tulimme melkoisessa vastavirrassa Iate Clube Natalin eli paikallisen pursiseuran ankkuripaikalle. Ankkuroimme aivan väylän reunaan ja saimme ankkuriin heti hyvän pidon. Hetken kuluttua tuli pursiseurasta pari miestä ilmoittamaan, että olemme liian lähellä väylää. Portugalinkielisen keskustelumme päätteeksi hekin tulivat siihen tulokseen, että olemme selvästi vihreiden merkkien mukaan väylän ulkopuolella. Vierestämme lähti aamupäivän aikana kaksikin venettä, ja ajattelimme siirtyä niiltä vapautuneeseen paikkaan, jossa joen virtauskin olisi vähäisempää. Mutta Perkins oli jostain syystä toista mieltä, eikä suostunut käynnistymään. Avasin suodattimet, jotka olivat taas tukossa. Viimeiset (toivottavasti!) tankkeihin jääneet roskat olivat lähteneet liikkeelle. Suodattimien vaihdon jälkeen emme ole vieläkään saaneet polttoainejärjestelmää ilmatuksi. Ilmaus on aina tuottanut hankaluuksia, mutta ei koskaan näin paljon. Generaattori onneksi toimii hyvin.
Kirjoittauduimme sisään eilen, kipparin syntymäpäivänä. Kuohuviiniaamiaisen jälkeen otimme taksin ja lähdimme etsimään pumpun impelleriä ja käymään kaupassa. Siitä tulikin mielenkiintoinen runsaan viiden tunnin kiertoajelu. Kävimme ensin venetarvikeliikkeessä, mutta turhaan. Matka jatkui pienille vanhan keskustan kaduille, jossa on satoja pikku verstaita. Saavuimme pumppuverstaiden kujalle, jossa taksikuski huhuili ikkunasta joka verstaan kohdalla ja kyseli impelleriä. Saimme neuvon mennä vesijettikorjaamoon. Sieltä löytyi pykälää liian iso impelleri, josta saisi sopivan lyhentämällä. Ostimme sen (20€), mutta jatkoimme kuitenkin vielä etsintää. Vihdoin löytyi verstas, josta mies lähti puolestamme hakemaan oikeaa varaosaa. Kävimme sillä aikaa kaupassa kaupungin toisella puolella. Taksikuski ajoi mennen tullen eri reittiä ja toimi kaupunkioppaana, portugaliksi tietysti. Palasimme pumppuverstaan kautta ja jippii, uusi impelleri ja tiivisteet olivat löytyneet!
Meille on vihdoin selvinnyt, että emme ehdi missään tapauksessa tammikuussa yli Atlantin. Olemme jo nyt pahasti jäljessä aikataulusta, ja tekniikka ryppyilee edelleen. Emme näe mitään järkeä siinä, että purjehtisimme hampaat irvessä Brasilian rannikkoa alas ilman pysähdyksiä ja jatkaisimme sitten Atlantin yli Etelä-Afrikkaan, missä emme myöskään ehtisi viipyä kuin hetken ennen kuin meidän pitäisi jo olla matkalla Australiaan. Tässä tilanteessa ainoa järkevä vaihtoehto on jäädä Etelä-Amerikkaan pidemmäksi aikaa. Ratkaisu on helpottava, sillä se poistaa paniikinomaisen aikataulun ja antaa meille mahdollisuuden jatkaa veneen kunnostamista samalla kun tutustumme Brasiliaan, Uruguaihin ja Argentiinaan.
Merivesipumpusta:
Alkuperäinen pykälää isompi pumppu oli käytössä 1998 lähtien, ja siihen vaihdettiin laakerit kerran (2006). Impellerejä on käytetty arviolta 5 kpl ja maileja on kertynyt noin 40.000.
Johnson Pump F5B (uusi) asennettiin 7.8.2010 Demarcation Bayssä Alaskassa juuri ennen Kanadan rajaa. Alkuperäinen impelleri oli toiminut noin 12.000 mailia, vaikka eihän kone koko aikaa ole käynyt ,ja jouduttiin vaihtamaan uuteen 31.10.2011. Uusi impelleri (MC97 COMPOUND, LONG LIFE) lopetti toimintansa 19.11.2011. Tästä ajasta olimme kaksi viikkoa Fortalezassa, joten impellerin elinikä oli kaikkiaan 5 vrk ja 380 mailia. Olemme tosin kuulleet jopa 50 tunnin kestosta. Ruotsalaiset ovat kertoman mukaan vaihtaneet (ympäristösyistä?) kumilaadun lyijyttömäksi. Mutta jos joudumme asentamaan uuden impellerin kerran kuukaudessa, se vasta rasittaakin ympäristöä (puhumattakaan kipparista). Olipa syy mikä hyvänsä, tuote on ala-arvoinen!
Legin tietoja:
Fortalezasta Nataliin on noin 230 mailia eli noin 2 vrk.
GPS-trippiin kertyi 461 mailia, ja aikaa kului 5 vrk 50 min.
05° 45,778' S, 35° 12,288' W
Teimme lähtöselvityksen Fortalezassa 16. päivä, vaikka lähdimmekin vasta 18. päivä aamulla anivarhain, jolloin tuuli ei ollut vielä noussut. Viereisen englantilaisveneen brasilialainen kippari neuvoi meitä menemään niin lähelle rantaa kuin mahdollista, vaikka siellä onkin kiviä ja syvyys paikoin vain muutaman metrin. Yritimmekin sitä, mutta kun tuuli nousi taas yli 35 solmuun vastaista ja nosti varsin pahan aallokon, katsoimme paremmaksi siirtyä ulommas merelle. Kolme päivää lähtömme jälkeen puolilta öin totesimme, että merivesi ei enää kierrä. Pikainen diagnoosi oli, että merivesipumpun impelleri on jälleen rikki. Nyt siitä puuttui seitsemän kumisiipeä, eivätkä jäljellä olevat enää jaksaneet kierrättää vettä. Impelleri (MC97 COMPOUND, LONG LIFE) oli asennettu 31.10. 2011! Toista impelleriä ei meillä enää ollut, mutta vanha, vielä toimiva vesipumppu toi ensiavun. Päätimme poiketa ensimmäiseen satamaan eli ”joulukaupunki” Nataliin hankkimaan lisää Johnson pumpun varaosia.
Karttoihimme merkityt öljyn- ja kaasunporausalueet olivat laajentuneet kahdessa vuodessa paljon, ja katsoimme parhaaksi kiertää ne meren puolelta. Emme havainneet merkittävää eroa virtauksissa lähellä rantaa tai ulompana, mutta aallokko oli syvemmässä vedessä loivempaa ja pääsimme näin etenemään hiukan paremmin. Kalastusaluksia oli ulompana myös harvemmassa. Fortalezan jälkeen etenemisemme hidastui kuitenkin entisestään. Lokikirjassa lukee “Ei senttiäkään ilmaiseksi”. Virtauskarttojen mukaan Guyanan-virta onkin voimakkain juuri Brasilian koilliskulmassa. Vasta muutama kymmenen mailia ennen Natalia saimme suotuisamman tuulen, ja kulku alkoi muistuttaa purjehdusta jopa niin, että välttääksemme saapumasta pimeässä outoon satamaan jouduimme jopa hidastamaan vauhtia. Kova röykytys ja aallokko olivat nostaneet ankkurimme vesivantin väärälle puolelle, mutta saimme sen aamuhämärissä ennen ankkuriin menoa auki ja ankkurivinssinkin toimimaan. Jatkuva suolavesikylpy näyttää hapettavan ulkokäyttöön tehdyt kansikytkimet.
Saavuimme virtauksia ajatellen edelleen liian aikaisin Natalin aallonmurtajien aukolle, mutta Perkinsin avulla tulimme melkoisessa vastavirrassa Iate Clube Natalin eli paikallisen pursiseuran ankkuripaikalle. Ankkuroimme aivan väylän reunaan ja saimme ankkuriin heti hyvän pidon. Hetken kuluttua tuli pursiseurasta pari miestä ilmoittamaan, että olemme liian lähellä väylää. Portugalinkielisen keskustelumme päätteeksi hekin tulivat siihen tulokseen, että olemme selvästi vihreiden merkkien mukaan väylän ulkopuolella. Vierestämme lähti aamupäivän aikana kaksikin venettä, ja ajattelimme siirtyä niiltä vapautuneeseen paikkaan, jossa joen virtauskin olisi vähäisempää. Mutta Perkins oli jostain syystä toista mieltä, eikä suostunut käynnistymään. Avasin suodattimet, jotka olivat taas tukossa. Viimeiset (toivottavasti!) tankkeihin jääneet roskat olivat lähteneet liikkeelle. Suodattimien vaihdon jälkeen emme ole vieläkään saaneet polttoainejärjestelmää ilmatuksi. Ilmaus on aina tuottanut hankaluuksia, mutta ei koskaan näin paljon. Generaattori onneksi toimii hyvin.
Kirjoittauduimme sisään eilen, kipparin syntymäpäivänä. Kuohuviiniaamiaisen jälkeen otimme taksin ja lähdimme etsimään pumpun impelleriä ja käymään kaupassa. Siitä tulikin mielenkiintoinen runsaan viiden tunnin kiertoajelu. Kävimme ensin venetarvikeliikkeessä, mutta turhaan. Matka jatkui pienille vanhan keskustan kaduille, jossa on satoja pikku verstaita. Saavuimme pumppuverstaiden kujalle, jossa taksikuski huhuili ikkunasta joka verstaan kohdalla ja kyseli impelleriä. Saimme neuvon mennä vesijettikorjaamoon. Sieltä löytyi pykälää liian iso impelleri, josta saisi sopivan lyhentämällä. Ostimme sen (20€), mutta jatkoimme kuitenkin vielä etsintää. Vihdoin löytyi verstas, josta mies lähti puolestamme hakemaan oikeaa varaosaa. Kävimme sillä aikaa kaupassa kaupungin toisella puolella. Taksikuski ajoi mennen tullen eri reittiä ja toimi kaupunkioppaana, portugaliksi tietysti. Palasimme pumppuverstaan kautta ja jippii, uusi impelleri ja tiivisteet olivat löytyneet!
Meille on vihdoin selvinnyt, että emme ehdi missään tapauksessa tammikuussa yli Atlantin. Olemme jo nyt pahasti jäljessä aikataulusta, ja tekniikka ryppyilee edelleen. Emme näe mitään järkeä siinä, että purjehtisimme hampaat irvessä Brasilian rannikkoa alas ilman pysähdyksiä ja jatkaisimme sitten Atlantin yli Etelä-Afrikkaan, missä emme myöskään ehtisi viipyä kuin hetken ennen kuin meidän pitäisi jo olla matkalla Australiaan. Tässä tilanteessa ainoa järkevä vaihtoehto on jäädä Etelä-Amerikkaan pidemmäksi aikaa. Ratkaisu on helpottava, sillä se poistaa paniikinomaisen aikataulun ja antaa meille mahdollisuuden jatkaa veneen kunnostamista samalla kun tutustumme Brasiliaan, Uruguaihin ja Argentiinaan.
Merivesipumpusta:
Alkuperäinen pykälää isompi pumppu oli käytössä 1998 lähtien, ja siihen vaihdettiin laakerit kerran (2006). Impellerejä on käytetty arviolta 5 kpl ja maileja on kertynyt noin 40.000.
Johnson Pump F5B (uusi) asennettiin 7.8.2010 Demarcation Bayssä Alaskassa juuri ennen Kanadan rajaa. Alkuperäinen impelleri oli toiminut noin 12.000 mailia, vaikka eihän kone koko aikaa ole käynyt ,ja jouduttiin vaihtamaan uuteen 31.10.2011. Uusi impelleri (MC97 COMPOUND, LONG LIFE) lopetti toimintansa 19.11.2011. Tästä ajasta olimme kaksi viikkoa Fortalezassa, joten impellerin elinikä oli kaikkiaan 5 vrk ja 380 mailia. Olemme tosin kuulleet jopa 50 tunnin kestosta. Ruotsalaiset ovat kertoman mukaan vaihtaneet (ympäristösyistä?) kumilaadun lyijyttömäksi. Mutta jos joudumme asentamaan uuden impellerin kerran kuukaudessa, se vasta rasittaakin ympäristöä (puhumattakaan kipparista). Olipa syy mikä hyvänsä, tuote on ala-arvoinen!
Legin tietoja:
Fortalezasta Nataliin on noin 230 mailia eli noin 2 vrk.
GPS-trippiin kertyi 461 mailia, ja aikaa kului 5 vrk 50 min.
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
16. marraskuuta 2011
Edelleen Fortalezassa
Kahdesta aallonmurtajasta huolimatta marinassa velloo tolkuton aallokko (surge). Olimme ensin ponttoonilaiturin päässä, jossa viimeinen lähes vapaana ollut ponttooni väänsi uimatasomme mutkalle ja katkaisi kaksi kiinnitysköyttä. Siirryimme sitten keskemmällä ponttoonilaituria olevan englantilaisveneen viereen niin, etta käytämme sitä maihin menoon, ja vedimme oman veneemme mahdollisimman kauas laiturista. Marinan työntekijät yrittävät rauhoittaa ponttoonien liikkeitä milloin milläkin konstilla, mutta meidän mielestämme ainoa järkevä tapa olisi kokonaan uuden laiturin rakentaminen.
Tankkien puhdistusoperaatio vei yllättävän monta päivää, mutta kaiken pitäisi nyt olla kunnossa. Pekkaa huomattavasti pienikokoisempi Eugenio, ystävällinen naapurimme samasta laiturista, ryömi koneen taakse, avasi styyrpuurin tankin luukun 26 pulttia ja pesi ja puhdisti tankin. Paapuurin tankkiin oli huomattavasti helpompi päästä käsiksi, joten sen hoidimme itse. Molemmat tankit jätettiin puhdistuksen jälkeen auki pariksi päiväksi kuivumaan, olihan ne pesty vedellä. Mustaa moskaa tuli tankeista lähes puoli ämpärillistä ja putkista ja letkuista melkoinen määrä vaaleanpunaista levää. Ihmeellistä, etta kone on yleensä käynyt. Eugenio hankki myös tiivisteet ja liimat luukkuihin ja 20 uutta suodatinta. Suodattimet ovat argentiinalaisia (Mahle) ja vaikuttavat laadukkailta, vaikka maksoivatkin vain noin kolmasosan Karibian hinnasta. Kannoimme sata litraa polttoainetta jerrykannuilla läheiseltä huoltoasemalta, ja parin ilmauksen jälkeen kone käy nyt kauniisti. Testaamme konetta vielä muutaman tunnin ajan ennen lähtöä ja vaihdamme mahdollisesti ainakin ensimmäiset suodattimet. Puhdistustyön yhteydessä tuli vaihdettua myös uudet letkut lämminvesivaraajaan. Entiset olivat luultavasti itämaista laatua ja pahasti kovettuneet. Suuttimien toiminta varmistetaan myös vielä, ovathan ne niitä “alkuperäisiä”. Alkaa tämä tavaratoimittajien halpa laatu rasittaa pahasti. Tehdäänkö Euroopassa enää mitään?!
Keskityimme niin tankkien puhdistukseen, että lähdimme tekemään tuloselvitystä vasta noin viikko saapumisemme jälkeen. Saimme tästä täysin oikeutetut moitteet, mutta mitään vakavampaa seuraamusta myöhästymisestämme ei onneksi ollut. Selvityksen tekeminen kesti noin viisi tuntia ja edellytti käyntiä kolmessa eri virastossa. Täällä on tehtävä myös lähtöselvitys, vaikka seuraavakin käyntisatama on Brasiliassa.
Kaikilta remonttikiireiltämme kaupunkiin tutustuminen on jäänyt todella vähiin. Vietimme puoli päivää kuljeskelemalla keskustassa, käväisimme katsastamassa ulkoapäin masentavan ruman katedraalin lasimaalaukset ja ostamassa uudet pyykkiämpärit vanhojen tilalle, joista tuli käyttökelvottomia tankkien tyhjennyksen yhteydessä. Hankimme myös yhden tärkeimmistä veneilytarvikkeistamme eli uuden munakellon rikkoutuneen tilalle.
Eilen tiistaina oli kansallinen juhlapäivä, mutta saimme siitä huolimatta 600 litraa polttoainetta paikalle toimitettuna. Tänään pitäisi vielä käyttää viitisen tuntia byrokratian hyväksi eli käydä tekemässä lähtöselvitys, ja huomenna aamulla on tarkoitus irrottaa köydet ja jatkaa matkaa kohti Rio de Janeiroa.
Kahdesta aallonmurtajasta huolimatta marinassa velloo tolkuton aallokko (surge). Olimme ensin ponttoonilaiturin päässä, jossa viimeinen lähes vapaana ollut ponttooni väänsi uimatasomme mutkalle ja katkaisi kaksi kiinnitysköyttä. Siirryimme sitten keskemmällä ponttoonilaituria olevan englantilaisveneen viereen niin, etta käytämme sitä maihin menoon, ja vedimme oman veneemme mahdollisimman kauas laiturista. Marinan työntekijät yrittävät rauhoittaa ponttoonien liikkeitä milloin milläkin konstilla, mutta meidän mielestämme ainoa järkevä tapa olisi kokonaan uuden laiturin rakentaminen.
Tankkien puhdistusoperaatio vei yllättävän monta päivää, mutta kaiken pitäisi nyt olla kunnossa. Pekkaa huomattavasti pienikokoisempi Eugenio, ystävällinen naapurimme samasta laiturista, ryömi koneen taakse, avasi styyrpuurin tankin luukun 26 pulttia ja pesi ja puhdisti tankin. Paapuurin tankkiin oli huomattavasti helpompi päästä käsiksi, joten sen hoidimme itse. Molemmat tankit jätettiin puhdistuksen jälkeen auki pariksi päiväksi kuivumaan, olihan ne pesty vedellä. Mustaa moskaa tuli tankeista lähes puoli ämpärillistä ja putkista ja letkuista melkoinen määrä vaaleanpunaista levää. Ihmeellistä, etta kone on yleensä käynyt. Eugenio hankki myös tiivisteet ja liimat luukkuihin ja 20 uutta suodatinta. Suodattimet ovat argentiinalaisia (Mahle) ja vaikuttavat laadukkailta, vaikka maksoivatkin vain noin kolmasosan Karibian hinnasta. Kannoimme sata litraa polttoainetta jerrykannuilla läheiseltä huoltoasemalta, ja parin ilmauksen jälkeen kone käy nyt kauniisti. Testaamme konetta vielä muutaman tunnin ajan ennen lähtöä ja vaihdamme mahdollisesti ainakin ensimmäiset suodattimet. Puhdistustyön yhteydessä tuli vaihdettua myös uudet letkut lämminvesivaraajaan. Entiset olivat luultavasti itämaista laatua ja pahasti kovettuneet. Suuttimien toiminta varmistetaan myös vielä, ovathan ne niitä “alkuperäisiä”. Alkaa tämä tavaratoimittajien halpa laatu rasittaa pahasti. Tehdäänkö Euroopassa enää mitään?!
Keskityimme niin tankkien puhdistukseen, että lähdimme tekemään tuloselvitystä vasta noin viikko saapumisemme jälkeen. Saimme tästä täysin oikeutetut moitteet, mutta mitään vakavampaa seuraamusta myöhästymisestämme ei onneksi ollut. Selvityksen tekeminen kesti noin viisi tuntia ja edellytti käyntiä kolmessa eri virastossa. Täällä on tehtävä myös lähtöselvitys, vaikka seuraavakin käyntisatama on Brasiliassa.
Kaikilta remonttikiireiltämme kaupunkiin tutustuminen on jäänyt todella vähiin. Vietimme puoli päivää kuljeskelemalla keskustassa, käväisimme katsastamassa ulkoapäin masentavan ruman katedraalin lasimaalaukset ja ostamassa uudet pyykkiämpärit vanhojen tilalle, joista tuli käyttökelvottomia tankkien tyhjennyksen yhteydessä. Hankimme myös yhden tärkeimmistä veneilytarvikkeistamme eli uuden munakellon rikkoutuneen tilalle.
Eilen tiistaina oli kansallinen juhlapäivä, mutta saimme siitä huolimatta 600 litraa polttoainetta paikalle toimitettuna. Tänään pitäisi vielä käyttää viitisen tuntia byrokratian hyväksi eli käydä tekemässä lähtöselvitys, ja huomenna aamulla on tarkoitus irrottaa köydet ja jatkaa matkaa kohti Rio de Janeiroa.
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
4. marraskuuta 2011
Vihdoin Brasiliassa
03° 43,173 ' S, 38° 31,739' W
Saavuimme Fortalezaan eilen aamulla jerrykannut tyhjinä, eikä päivätankissakaan ollut enää jäljellä kuin parikymmentä litraa. Tulimme sivutuulessa ja melkoisessa virtauksessa Marina Park Hotellin marinaan, jossa kiinnitimme keulan poijuun (kaksi litran vesipulloa merkkinä) ja perän ponttoonilaituriin etelä-afrikkalaisen katamaraanin miehistön ja paikallisen veneilijän avustamina. Hoidettuamme pakolliset asiat eli ilmoittauduttuamme marinaan ja haettuamme automaatista paikallista valuuttaa, realeja, väsähdimme kaikki kolme ja nukuimme yli puolivuorokautta yhteen menoon.
Maanantaina aloitetaan näillä näkymin polttoainetankkien tyhjennys ja puhdistus. Tynnyreitä on jo laiturilla odottamassa, ja paikallinen mies tulee avustamaan. Aikaa tähän saattaa kulua useitakin päiviä, mutta tankit on saatava ehdottoman puhtaiksi. Epäpuhtaudet ovat vaivanneet meitä Havaijilta saakka, jossa saimme likaista polttoainetta. Voimme joutua viipymään täällä jopa pari viikkoa, ja jo nyt on selvää, että emme ehdi Kapkaupunkiin jouluksi, kuten alunperin suunnittelimme. Jatkuva vastatuuli, vastavirta ja ainainen remontointi ovat turhauttaneet jopa niin, että olemme pohtineet purjehduksen jatkamisen mielekkyyttä. Päätimmehän jo vuosia sitten, että purjehdusta jatketaan vain niin kauan kuin se on mukavaa. Mutta parin päivän lepo muuttaa helposti ajatukset. Vastatuuliosuutta on toki jäljellä vielä muutama sata mailia, mutta pahin on ohi, ja tästä eteenpäin olosuhteiden pitäisi helpottua. Se on kuitenkin varmaa, että emme milloinkaan enää lähde ehdoin tahdoin vastaavalle vastatuulilegille.
Matka Trinidadin Chaguaramasista Fortalezaan kesti 30 vuorokautta, joista meripäiviä oli 27. GPS:n trippimittariin kertyi kaikkiaan 2583 mailia, vaikka kartalta mitattuna matkaa on vain noin 1600 mailia.
03° 43,173 ' S, 38° 31,739' W
Saavuimme Fortalezaan eilen aamulla jerrykannut tyhjinä, eikä päivätankissakaan ollut enää jäljellä kuin parikymmentä litraa. Tulimme sivutuulessa ja melkoisessa virtauksessa Marina Park Hotellin marinaan, jossa kiinnitimme keulan poijuun (kaksi litran vesipulloa merkkinä) ja perän ponttoonilaituriin etelä-afrikkalaisen katamaraanin miehistön ja paikallisen veneilijän avustamina. Hoidettuamme pakolliset asiat eli ilmoittauduttuamme marinaan ja haettuamme automaatista paikallista valuuttaa, realeja, väsähdimme kaikki kolme ja nukuimme yli puolivuorokautta yhteen menoon.
Maanantaina aloitetaan näillä näkymin polttoainetankkien tyhjennys ja puhdistus. Tynnyreitä on jo laiturilla odottamassa, ja paikallinen mies tulee avustamaan. Aikaa tähän saattaa kulua useitakin päiviä, mutta tankit on saatava ehdottoman puhtaiksi. Epäpuhtaudet ovat vaivanneet meitä Havaijilta saakka, jossa saimme likaista polttoainetta. Voimme joutua viipymään täällä jopa pari viikkoa, ja jo nyt on selvää, että emme ehdi Kapkaupunkiin jouluksi, kuten alunperin suunnittelimme. Jatkuva vastatuuli, vastavirta ja ainainen remontointi ovat turhauttaneet jopa niin, että olemme pohtineet purjehduksen jatkamisen mielekkyyttä. Päätimmehän jo vuosia sitten, että purjehdusta jatketaan vain niin kauan kuin se on mukavaa. Mutta parin päivän lepo muuttaa helposti ajatukset. Vastatuuliosuutta on toki jäljellä vielä muutama sata mailia, mutta pahin on ohi, ja tästä eteenpäin olosuhteiden pitäisi helpottua. Se on kuitenkin varmaa, että emme milloinkaan enää lähde ehdoin tahdoin vastaavalle vastatuulilegille.
Matka Trinidadin Chaguaramasista Fortalezaan kesti 30 vuorokautta, joista meripäiviä oli 27. GPS:n trippimittariin kertyi kaikkiaan 2583 mailia, vaikka kartalta mitattuna matkaa on vain noin 1600 mailia.
31. lokakuuta 2011
Pientä koneremonttia
Pääsimme vihdoin Amazonasin suistoalueen ohi vuoroin sisään-, vuoroin ulosvirtauksessa. Vuorovesivirtojen vaikutus väheni tämän jälkeen pikkuhiljaa, ja saatoimme edetä hieman hallitummin. Yllättäviä virtauksia oli kuitenkin jatkuvasti niin, että vene saattoi tehdä piruetin milloin tahansa. Aallokko muuttui lyhyemmäksi ja tylpemmäksi ja tuuli kovemmaksi ja puuskaisemmaksi pysyen kuitenkin koko ajan vastaisena. Tilastojen mukaan koillistuulen mahdollisuus oli olemassa, mutta valitettavasti ei meille. Meno oli ryskivää, ja aallot huuhtelivat jatkuvasti suojan puolen kantta.
Polttoainetankkien pohjalla olevat epäpuhtaudet lähtivät tässä ryskeessä liikkeelle ja tukkivat lopulta polttoainesuodattimet. Viimeksi hankkimamme suodattimet paljastuivat huomattavasti huonolaatuisemmiksi kuin vuotta aikaisemmin ostamamme saman merkkiset (Napa ja Perkins). Uusimpien virtausaukot ovat niin pienet, että ne tukkeutuvat turhan helposti. Suodattimien vaihtotarve tiheni jatkuvasti, ja seitsemän suodattimenvaihdon jälkeen totesimme, että asialle oli tehtävä jotakin. Ratkaisimme ongelman tekemällä kamiinan tankista salonkiin päivätankin, jota täytimme jerrykannuista, joissa oli 140 litraa polttoainetta. Moottorin käyttö jouduttiin näin ollen rajoittamaan minimiin. Likaisen polttoaineen vuoksi generaattoriakaan ei voinut käyttää, jolloin sähkön tuotanto vaikeutui. Öisin pidimme päällä ainoastaan purjehdusvaloja ja trimmasimme Sareman purjehtimaan ilman autopilottia. Näin nousukulma oli tietysti huonompi, ja matkan edistyminen hidastui entisestään.
Moottori oli savuttanut jo jonkin aikaa, ja suodattimien vaihdon jälkeisen ilmauksen yhteydessä selvisi, että ainakin yksi suutin oli toimintakelvoton. Olimme vaihtaneet yli kymmenen vuotta vanhat suuttimet uusiin viime vuonna Luoteisväylällä ihan varmuuden vuoksi, ja nyt tilalle vaihdettiin takaisin nuo vanhat suuttimet, jotka toimivat edelleen moitteettomasti. Jotta kipparin aika ei olisi käynyt pitkäksi, merivesipumppu lopetti nyt toimintansa. Ilmeni, ettei vanhassa impellerissä ollut enää yhtään siipeä jäljellä. Ongelman syy oli ilmeisimmin ruotsalaisen Johnson Pump'un alkuperäisasennuksena käyttämä huonolaatuinen (kiinalaisvalmisteinen?!) impelleri. Varaosaimpelleri on ainakin merkintöjen mukaan laadultaan parempi.
Impellerin vaihdon yhteydessä saimme samalla vaihdettua myös laturin remmin. Jäähdytys toimi nyt taas moitteettomasti, mutta ei kauan, sillä seuraavan käynnistyksen yhteydessä merivesi ei enää kiertänytkään. Vaikka mitään varsinaista vikaa ei loppujen lopuksikaan löytynyt, konehuoneessa vietetyn päivän jälkeen kaikki näytti taas toimivan. Havaitsimme myös, että paapuurin puoleisesta takimmaisesta alasivuvantista oli katkennut yksi säie alimmaisesta puristeliittimestä. Meillä on onneksi vaijeria ja Norseman päätteitä, joten saamme sen korjattua. Ja maihin päästyämme saamme myös apua, jos maston pään t-liittimeen pitää hitsata korvake.
Kaiken kaikkiaan remonttipäiviä kertyi seitsemän, joista ainakin kuusi tuntui olevan liikaa. Ongelmien kasaantuessa vaihtui myös alunperin määränpääksi asettamamme Natal lähempänä sijaitsevaan Fortalezaan.
Pääsimme vihdoin Amazonasin suistoalueen ohi vuoroin sisään-, vuoroin ulosvirtauksessa. Vuorovesivirtojen vaikutus väheni tämän jälkeen pikkuhiljaa, ja saatoimme edetä hieman hallitummin. Yllättäviä virtauksia oli kuitenkin jatkuvasti niin, että vene saattoi tehdä piruetin milloin tahansa. Aallokko muuttui lyhyemmäksi ja tylpemmäksi ja tuuli kovemmaksi ja puuskaisemmaksi pysyen kuitenkin koko ajan vastaisena. Tilastojen mukaan koillistuulen mahdollisuus oli olemassa, mutta valitettavasti ei meille. Meno oli ryskivää, ja aallot huuhtelivat jatkuvasti suojan puolen kantta.
Polttoainetankkien pohjalla olevat epäpuhtaudet lähtivät tässä ryskeessä liikkeelle ja tukkivat lopulta polttoainesuodattimet. Viimeksi hankkimamme suodattimet paljastuivat huomattavasti huonolaatuisemmiksi kuin vuotta aikaisemmin ostamamme saman merkkiset (Napa ja Perkins). Uusimpien virtausaukot ovat niin pienet, että ne tukkeutuvat turhan helposti. Suodattimien vaihtotarve tiheni jatkuvasti, ja seitsemän suodattimenvaihdon jälkeen totesimme, että asialle oli tehtävä jotakin. Ratkaisimme ongelman tekemällä kamiinan tankista salonkiin päivätankin, jota täytimme jerrykannuista, joissa oli 140 litraa polttoainetta. Moottorin käyttö jouduttiin näin ollen rajoittamaan minimiin. Likaisen polttoaineen vuoksi generaattoriakaan ei voinut käyttää, jolloin sähkön tuotanto vaikeutui. Öisin pidimme päällä ainoastaan purjehdusvaloja ja trimmasimme Sareman purjehtimaan ilman autopilottia. Näin nousukulma oli tietysti huonompi, ja matkan edistyminen hidastui entisestään.
Moottori oli savuttanut jo jonkin aikaa, ja suodattimien vaihdon jälkeisen ilmauksen yhteydessä selvisi, että ainakin yksi suutin oli toimintakelvoton. Olimme vaihtaneet yli kymmenen vuotta vanhat suuttimet uusiin viime vuonna Luoteisväylällä ihan varmuuden vuoksi, ja nyt tilalle vaihdettiin takaisin nuo vanhat suuttimet, jotka toimivat edelleen moitteettomasti. Jotta kipparin aika ei olisi käynyt pitkäksi, merivesipumppu lopetti nyt toimintansa. Ilmeni, ettei vanhassa impellerissä ollut enää yhtään siipeä jäljellä. Ongelman syy oli ilmeisimmin ruotsalaisen Johnson Pump'un alkuperäisasennuksena käyttämä huonolaatuinen (kiinalaisvalmisteinen?!) impelleri. Varaosaimpelleri on ainakin merkintöjen mukaan laadultaan parempi.
Impellerin vaihdon yhteydessä saimme samalla vaihdettua myös laturin remmin. Jäähdytys toimi nyt taas moitteettomasti, mutta ei kauan, sillä seuraavan käynnistyksen yhteydessä merivesi ei enää kiertänytkään. Vaikka mitään varsinaista vikaa ei loppujen lopuksikaan löytynyt, konehuoneessa vietetyn päivän jälkeen kaikki näytti taas toimivan. Havaitsimme myös, että paapuurin puoleisesta takimmaisesta alasivuvantista oli katkennut yksi säie alimmaisesta puristeliittimestä. Meillä on onneksi vaijeria ja Norseman päätteitä, joten saamme sen korjattua. Ja maihin päästyämme saamme myös apua, jos maston pään t-liittimeen pitää hitsata korvake.
Kaiken kaikkiaan remonttipäiviä kertyi seitsemän, joista ainakin kuusi tuntui olevan liikaa. Ongelmien kasaantuessa vaihtui myös alunperin määränpääksi asettamamme Natal lähempänä sijaitsevaan Fortalezaan.
maanantai 24. lokakuuta 2011
23. lokakuuta 2011
01° 01, 618´ N, 048° 25, 192 W
Surinamin ohitettuamme totesimme, että oli syytä hankkia lisää polttoainetta. Valitsimme pysähdyspaikaksi Ranskan Guyanan ainoan sataman Degrad Des Cannesin siksi, että satama on lähellä merta, ja karttamme ja purjehdusoppaamme kattoivat alueen. Moottoroimme hyvin merkittyä väylää kaupallisen sataman taakse tehdyn marinan edustalle ankkuriin.
Marina muistutti lähinnä romutelakkaa. Suurin osa veneistä on ollut siellä vuosia, jotkut jopa pari kymmentä vuotta liikkumatta ja huoltamatta, mutta silti ainakin joissakin niistä asutaan. Marinan edustalla oli ankkurissa kaksi venettä, ranskalainen ja brittilipun alla purjehtiva brasilialainen nuoripari. Marinassa ei ollut tankkausmahdollisuutta, ei toimistoa, puhelinta, ei edes puhelinluetteloa. Selvisi myös, ettei julkista liikennettäkään ollut. Apuun tulivat onneksemme brasilialaiset purjehtijat Matheus ja Andreia, jotka veivät meidät omalla vuokra-autollaan autovuokraamoon ja toimivat myös tulkkeina, sillä vuokraamon hoitaja oli brasilialainen, joka puhui vain portugalia ja ranskaa. Saimme näin kuljetettua noin kymmenen kilometrin päässä olevalta huoltoasemalta kuudella jerrykannulla 560 litraa polttoainetta veneelle ja täydennettyä samalla myös hedelmä- ja ruokavarastojamme.
Guyana on suurimmalta osin sademetsää, ja sen eläinkunta olisi ollut ehdottomasti tutustumisen arvoinen, mutta aikataulumme oli liian tiukka. Näimme kuitenkin ikäänkuin lohdutukseksi marinan lähistöllä alaveden paljastamalla rannalla muutaman rubiini-iibiksen ruokailemassa, ja menimme tietysti jollalla ottamaan niistä kuvia.
Pysähdyksemme venyi kolmipäiväiseksi. Lähdimme 19.10. aamulla yläveden slackilla ja saimme hyvän myötävirran koko väylälle. Tuulet olivat aluksi suosiollisia, ja pääsimme etenemään mukavasti Amazonasin edustalta puuttuvan majakkalaivan ohi. Viime yönä jouduimme Amazonasin edustalla nousuveden kaappaamaksi, koska olimme menneet liian lähelle rantaa. Mikään ei auttanut, vaan sisään virtaava vesi kuljetti meitä parikymmentä mailia jokea kohti. Siitä viisastuneina pyrimme laskuvedellä pohjoiseen, noin 20 metrin syvyiseen veteen. Ongelmana on se, että luoteeseen virtaava Guyanan virta voimistuu ulompana 2-3 solmuun.
Pari yötä sitten osuimme suureen hyönteisparveen noin 25 mailia rannasta. Valtavia sudenkorentoja, suuria, värikkäitä perhosia ja erilaisia muita hyönteisiä räpisteli avotilassa, ja koska luukun hyttysverkko oli jäänyt auki, niitä oli pian myös salonki puolillaan. Saimme lopulta sisätilan tyhjennettyä, mutta Latten metsästysvietti oli ehtinyt herätä niin, että osa hyönteisistä joutui valitettavasti niin sanotusti parempiin suihin.
Olemme edelleen Amazonasin suiston edustalla noin 15 metrin syvyisessä vedessä. Vastavirta ja vastatuuli jatkuvat ainakin Fortalezan tasolle eli edessä on vielä 600 mailia ja noin viikon taivallus. Olemme nyt olleet 16 vuorokautta merellä ja edenneet 1040 mailia suunnitellulla reitillämme. GPS:n lokiin on kuitenkin kertynyt kaikkiaan1489 mailia maan suhteen, ja veden suhteen kulkemamme matka on varmastikin vielä useita satoja maileja pidempi.
maanantai 10. lokakuuta 2011
9. lokakuuta 2011
Guyanan edustalla
07º 00.000' N, 58º 00.582' W
Tätä kirjoitettaessa olemme Guyanan pääkaupungin Georgetownin kohdalla noin 10 metrin syvyyskäyrällä vastatuulessa. Rahtilaivoja oli Orinocon jokisuiston edustalla seitsemän odottamassa luotsia, ja Georgetowniin näyttää olevan menossa kolme laivaa. Hämmästyttävää nähdä laivoja ankkurissa avomerellä, kun maata ei ole lainkaan näkyvissä. Olemme nähneet myös paljon kalastusaluksia, ehkä liiankin paljon, koska puheenaiheeksi nousi ryöstökalastus.
Rannikko on täynnä hylkyjä, joista suurin osa on kartan mukaan “vaarallisia”. Jätämme kaikkiin ainakin mailin etäisyyden. Ei ole lainkaan ihmeellistä, että sekstantin aikaan navigointivirheitä on tapahtunut. Mitään kiintopistettä kun ei ole näkyvissä, ja kellonaika oli silloin oleellinen tieto. Eläköön GPS!
Olemme kalastaneet hyvällä menestyksellä. Kahdesti muutaman tunnin uistimen vedon jälkeen olemme saaneet noin kilon painoisen kalan. Molemmat ovat olleet samaa lajia, ehkä makrilleja. Hyvän makuisia kuitenkin.
Seuraavaksi tulemme Surinamin edustalle ja sitten on vuorossa Ranskan Guyana. Brasilia antaa odottaa itseään vielä jonkin aikaa.
07º 00.000' N, 58º 00.582' W
Tätä kirjoitettaessa olemme Guyanan pääkaupungin Georgetownin kohdalla noin 10 metrin syvyyskäyrällä vastatuulessa. Rahtilaivoja oli Orinocon jokisuiston edustalla seitsemän odottamassa luotsia, ja Georgetowniin näyttää olevan menossa kolme laivaa. Hämmästyttävää nähdä laivoja ankkurissa avomerellä, kun maata ei ole lainkaan näkyvissä. Olemme nähneet myös paljon kalastusaluksia, ehkä liiankin paljon, koska puheenaiheeksi nousi ryöstökalastus.
Rannikko on täynnä hylkyjä, joista suurin osa on kartan mukaan “vaarallisia”. Jätämme kaikkiin ainakin mailin etäisyyden. Ei ole lainkaan ihmeellistä, että sekstantin aikaan navigointivirheitä on tapahtunut. Mitään kiintopistettä kun ei ole näkyvissä, ja kellonaika oli silloin oleellinen tieto. Eläköön GPS!
Olemme kalastaneet hyvällä menestyksellä. Kahdesti muutaman tunnin uistimen vedon jälkeen olemme saaneet noin kilon painoisen kalan. Molemmat ovat olleet samaa lajia, ehkä makrilleja. Hyvän makuisia kuitenkin.
Seuraavaksi tulemme Surinamin edustalle ja sitten on vuorossa Ranskan Guyana. Brasilia antaa odottaa itseään vielä jonkin aikaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)