Aikamme Argentiinassa on kulunut kuin siivillä. Buenos Airesin ja erityisesti argentiinalaisen tangon asiantuntija Telle Virtanen oli kertonut ystävilleen tulostamme, ja Mabel, Camila, Pertti, Antonio, Joaquin, Carolina, Adriana ja Juan ovat pitäneet meitä täällä kuin kukkaa kämmenellä. Olemme viettäneet ikimuistoisia iltoja Pertin, Mabelin ja Adrianan kodeissa, tutustuneet Buenos Airesiin ja sen lähialueisiin Mabelin välillä hiuksianostattavassa kyydissä, veneretkeilleet Rio de la Platan suistossa (Tigre), ahmineet vatsamme täyteen perinneruokia Mataderon Feriassa..., ja jossain välissä ehdimme viettää iltaa myös argentiinalaisten naapuriemme veneessä täällä pursiseurassa.
Puerto Madero osoittautui erinomaiseksi paikanvalinnaksi. Olemme aivan kaupungin keskustassa yhdessä vanhoista satama-altaista. Käytöstä poistettuja nostureita on jätetty laitureille muistuttamaan menneistä ajoista, ja satama-altaita reunustavat kauniit makasiinit on kunnostettu. Niiden katutasossa on ravintoloita ja kauppoja ja ylemmissä kerroksissa asuntoja, kuulemma kaupungin kalleimpia. Hankalana puolena on se, että kaikki venetarvikekaupat ovat keskustan ulkopuolella San Fernandossa, San Isidrossa tai Tigressä, mutta sinne pääsee onneksi kohtalaisen helposti junalla. Polttoaineen saantikin on osoittautunut hankalaksi. Se pitää tilata tankkiautolla satama-altaan reunalle, johon se tuodaan aamuyöllä, jolloin liikenne on vähäistä, ja tähän pitää saada lupa sekä palokunnalta että prefecturalta eli merivartiostolta.
Oleskelumme on venynyt kahdeksi viikoksi reistailevan vaihteiston takia. Löysimme onneksi Tigrestä hyvän korjaamon, jonka iäkäs omistaja puhui erinomaista englantia, mikä helpottaa aina asioiden hoitamista. Hän osoittautui alansa todelliseksi asiantuntijaksi ja teki remontin kahdessa päivässä. Tänä aikana hän oli opiskellut myös muutaman sanan suomea, ”Hyvä uutinen” ja ”Rakas ystävä”. Mikä liikuttavinta, samana päivänä kun olimme hakeneet korjatun vaihteiston, hän oli myöhemmin illalla jättänyt marinan portille meille pullon viiniä ja viestin, jossa toivotettiin suotuisia tuulia purjehduksellemme.
Olimme alunperin tilanneet polttoainetta perjantaiaamuksi ja tarkoituksemme oli poistua satama-altaasta klo 7, jolloin silta avautuu ensimmäisen kerran, mutta tämä suunnitelma veti vesiperän. Prefectura päästää vain yhden veneen päivässä tankkaamaan, ja joku toinen vene oli ehtinyt varata tankkausajan ennen meitä. Saimme lopulta järjestettyä asian niin, että meille tuodaan lauantaiaamuna jerrykannuissa polttoainetta pursiseuran portille, mistä kuskaamme ne veneelle ja tyhjennämme tankkiin. Ehkä hieman vaivalloinen ja vanhakantainen menetelmä, mutta pääasia on, että se toimii!
Huomenna menemme hyvästelemään viranomaiset eli kirjoittautumaan ulos Argentiinasta. Vaikka lähtömme onkin viivästynyt, sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Talvi lähestyy täällä etelässä, ja lämpötila on öisin jopa alle kymmenen astetta, mutta tuulten pitäisi olla meille nyt suosiollisempia ainakin purjelaivojen kapteeneille tehdyn oppaan mukaan (mitenkähän ilmastonmuutos on tähän vaikuttanut?). Tarvitsemme kaakon, jopa etelän puoleisia tuulia, joiden pitäisi olla vallitsevia toukokuussa, sillä Atlantille päästyämme käännämme Sareman keulan kohti pohjoista.
Tarkoituksemme on purjehtia pitkästä aikaa kotiin Portugaliin, mistä lähdimme toiselle Atlantin ylityksellemme vuonna 2004. Jatkuvat tekniset ongelmat ovat selvä merkki siitä, että Sarema kaipaa täydellistä huoltoa ja kunnostusta, kuten ehkä sen miehistökin. Mutta varsinainen syy suunnan muutokseen on se, että olemme päättäneet purjehtia Alaskaan aivan eri reittiä kuin alunperin suunnittelimme, mutta siitä enemmän myöhemmin. ETA Portugali kesä-heinäkuun vaihteessa.
torstai 26. huhtikuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
13. huhtikuuta 2012
Puerto Madero, Buenos Aires
Teimme aamulla 10. päivä ulosselvityksen Uruguaista. Yritimme ostaa Punta del Estestä myös Buenos Airesin San Isidron alueen merikortin, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Lähdimme marinasta alkuiltapäivästä, ankkuroimme hetkeksi lahteen nostamaan jollan ylös ja käänsimme sitten keulan kohti Buenos Airesia. Taivas oli pilvessä, ja etelässä näkyi sadetta, mutta tuuli, se vähä mitä siitä oli enää jäljellä, tuli pitkästä aikaa oikeasta suunnasta. Moottoripurjehdittuamme noin puolitoista vuorokautta Rio de la Platan jokisuistossa me, ja noin miljoona hyttystä, saavuimme aamupäivällä Yacht Club Argentinoon, mistä meidät ohjattiin viereiseen Yacht Club Puerto Maderoon. Odottelimme satama-altaassa tunnin verran nostosillan aukeamista ja ajoimme sitten kapean kanavan läpi marinaan. Loppupäivän ohjelmaan mahtui enää maahantuloselvityksen tekeminen, ja tänään alkaa tutustuminen Buenos Airesiin!
perjantai 6. huhtikuuta 2012
2. huhtikuuta 2012
Punta del Este, Uruguai 34° 57,582’ S, 54° 56,963’ W
Kyllästyimme moottoroimaan tyynellä Atlantilla sivumainingissa ja menimme muutamaksi päiväksi Uruguaihin. Ankkuroimme Maldonadon lahteen aallonmurtajan ulkopuolelle viiden metrin syvyyteen ja laskimme varmuuden vuoksi ketjua lähes 40 metriä. Menimme heti rantaan tekemään maanhantuloilmoitusta. Asia ei kuitenkaan sujunut aivan niin helposti kuin olimme toivoneet, sillä Immigration-toimistossa meille kerrottiin, että Brasilian papereistamme puuttui neljä sarjaa kopioita. Ne oli kuulemma kuitenkin helppo saada pääkadun varrella olevasta kioskista. Harhailtuamme aikamme kaupungin keskustassa löysimme turistitoimiston, pankkiautomaatin ja kaupan. Alkuun oli epäselvyyksiä Uruguain peson kurssista, mutta se selvisi lopulta vaihtokioskin seinästä, 1€ = 25 pesoa ja 1$ = 20 pesoa. Ruokakauppa osoittautui yllättävän monipuoliseksi, ja paikallisia viinejä oli tarjolla runsaasti noin puoleen hintaan Brasiliaan verrattuna. Löysimme lopulta myös kopiointikioskin, jonka kopiokone oli kuitenkin rikki. Painavien reppujemme kanssa emme jaksaneet enää lähteä etsimään toista kopiointipaikkaa, vaan palasimme marinaan, teimme ilmoituksen Hidrogafiaan eli satamatoimistoon ja menimme veneelle ottamaan kopioita kotikonstein.
Illan hämärtyessä tähän asti tuuleton Atlanti muuttui kuin napista painaen. Tuuli nousi lounaasta, voimistui nopeasti ja puhalsi valitettavasti suoraan ankkurilahteemme. Korkein lukema yön aikana oli 56 solmua, ja aallokko matalassa vedessä sen mukaista. Ankkuriketjun varmistusköydet napsahtivat poikki, ja ketjua meni ulos parisen kymmentä metriä ennen kuin saimme asian hallintaan. Ankkurikin ryhtyi luistamaan, joten laitoimme koneen käyntiin ja ajoimme vasten aaltoja. Ehdimme ajautua noin 40 metriä kohti rantaa ennen kuin ankkuri otti kiinni, ja saatoimme hengähtää helpotuksesta. Tuuli laski aamuun mennessä siedettävään 35 solmuun, ja vene pysyi paikallaan, vaikkakin poukkoillen. Aamu valkeni vaahtopäiden keskellä, eikä jollalla ollut asiaa rantaan.
Katsottuamme 10.4. tuuliennusteet päätimme tulla suojaan marinaan , jonne oli tullut myös Volvo Ocean Race -vene Groupama masto katkenneena. He tekivät yläosasta lyhyemmän maston ja lähtivät puolentoista vuorokauden kuluttua matkaan kohti lähellä olevaa etappisatamaa. Olemme nyt lujasti kiinni laiturissa, ja lankongi on taas pitkästä aikaa käytössä (viimeksi 2002 Välimerellä!). Latte pääsee kolmesti päivässä kävelylenkille, ja me saamme hoidettua kätevästi kauppa- ja muut asiat. Saamme myös nauttia tuoreista merenantimista. Satamasta saa ostaa kalafileitä suoraan kalastajilta, ja tullikamarin vieressä on pitkä rivi pieniä kojuja, joissa myydään paitsi kalaa myös katkarapuja ja simpukoita. Kalastajat perkaavat saaliinsa marinan perukoilla, missä merileijonat odottelevat suu auki perkuujätteitä.
Ilha da Anchietalta Buenos Airesiin on matkaa noin 1000 merimailia. Koska kokemuksemme mukaan hyvät purjehduskelit ovat täällä harvinaista herkkua, kävimme ennen merelle lähtöä Saco da Ribeirassa tankkaamassa ja kuluttamassa viimeiset Brasilian reaisit. Ankkuroimme hetkeksi kylän edustalle (23° 30,253’ S, 45° 06,772’ W) ja laitoimme veneen matkakuntoon. Sitten vielä yöksi Anchietan lahteen ja aamulla matkaan.
Puolentoista vuorokauden jälkeen totesimme, että ilman moottoria matkanteosta ei tule mitään. Menimme noin 150 mailia rannikosta ulos, 1000 metrin syvyyskäyrän merenpuolelle hakemaan Brasilianvirtaa, jonka olisi pitänyt antaa meille lisävauhtia vähintään yhden solmun verran. Emme olleet enää vastavirrassa, koska ensimmäisen vuorokauden etenemä oli 135 mailia Perkinsin avittamana, mutta Brasilianvirtaa emme koskaan löytäneet.
Kun tuuli alkoi lopulta nousta, nostimme sisimmäisen keulastaagin fokan, mutta vain muutaman tunnin kuluttua kuului melkoinen pamahdus. Keulastaagin yläpää oli irti mastosta, jälleen kerran! Koska päivänvaloa ei enää ollut, päätimme laskea purjeen vasta seuraavana aamuna. Rullasimme purjeen sisään, laitoimme genaakkerin nostimen purjeen lisätueksi, sidoimme paketin kiinni ja jatkoimme matkaa. Tuuli jatkoi nousuaan ja jonkin ajan kuluttua se oli 35-40 solmua S/SW. Virtausten takia aallokko oli terävää ja veneen liikkeet holtittomia. Koska keulastaagin fokka roikkui pelkän nostimen varassa, panimme piihin välttyäksemme suuremmilta vahingoilta. Pysyimme piissä seuraavat 17 tuntia ja jatkoimme matkaa vasta, kun tuuli oli laskenut noin 25 solmuun, ja aallokkokin oli jonkin verran rauhoittunut. Jälleen kerran tuli todettua, että piihin pano on erinomainen tapa odotella kelin paranemista.
Aallokon tasaannuttua riittävästi, laskimme staagin purjeineen kannelle. Yläpään irtoamisen syyksi osoittautui T-päätteen katkeaminen mutkasta. Murtumiskohdasta näkyi, että se oli ollut lähellä katkeamista jo pitkään. Useamman tunnin uurastuksen jälkeen saimme purjeen pussiin, rullalaitteen puretuksi ja kaikki tavarat takakajuuttaan. Tuuli oli tällä välin tyyntynyt, jäljelle oli jäänyt 2-4 solmua enimmäkseen takaa. Kipparia tämä harmitti, mutta toinen miehistönjäsen ilahtui suuresti lähes rasvatyynestä merenpinnasta. Riitta kaivoi kameransa esille ja sai pitkästä aikaa otettua kuvia merilinnuista. Yritimme päivän aikana moottoripurjehtien hakea tuulia sääennusteen antamilta alueilta, mutta huonolla menestyksellä. Kalaa on myös yritetty pyytää, yhtä huonoin tuloksin. Huomenna mielen piristykseksi lettuaamiainen!
Venettämme oli seurannut jo parin päivän ajan joukko isoliitäjiä ilmeisesti saaliin!!?? toivossa. Neljäntenä purjehduspäivänä yksi linnuista nappasi nokkaansa vieheemme, vaikka se oli upotettu painolla suunnilleen metrin syvyyteen. Saimme nostettua linnun haavilla merestä, ja koukku irtosi sen nokasta heti, kun veto loppui. Lintu pääsi onneksi pelkällä säikähdyksellä, ja sen verran säikähdimme mekin, että kalastusyrityksemme loppuivat siihen. Niin kauan kuin lintuja on veneen ympärillä, koukkua ei laiteta veteen. Isoliitäjien parven reunamilla lenteli myös ensimmäinen Etelä-Atlantilla näkemämme albatrossi (Thalassarche chlororhynchos).
Viidentenä päivänä löysimme lopulta jonkin verran tuulta ja saimme nopeuden nousemaan yli viiteen solmuun. Etenimme vähän toista vuorokautta mukavasti 10 solmun täysmyötäisessä purjeet virsikirjalla, minkä jälkeen tuuli loppui jälleen. Tuulten puute kyllästytti lopulta niin, että päätimme poiketa muutamaksi päiväksi matkan varrella olevaan Uruguaihin, josta on enää vajaa kaksi vuorokautta Buenos Airesiin.
26. maaliskuuta 2012
Saaristopurjehdusta
23° 32,092’ S, 45° 03,969’ W
Ilha Granden Abraãosta jatkoimme purjehdusoppaamme (edelleen se yli 10 vuotta vanha!) suosittelemaan syrjäiseen ankkuripaikkaan, Ilha da Longaan. Rauhalliseksi mainitussa lahdessa oli rannassa kelluva baari, tosin suljettu, ja lähellä rantaa ankkurissa kymmenkunta moottorivenettä ja turistikuunari. Lisäksi pohjukassa oli veneilykerhon maja, jonka hoitajalla kaksi haukkuvaa koiraa. Se luonnonrauhasta tällä kertaa. Jäimme kuitenkin lahteen yöksi ja jatkoimme aamulla Paratin (kirjoitetaan myös Paraty) kaupungin edustalle, jonne pudotimme ankkurin 23° 13,444’ S, 44° 42,350’ W.
Parati osoittautui miellyttäväksi pikkukaupungiksi. Vanhat kauniit rakennukset olivat hyvässä kunnossa, ja kaupungin yleisilme oli ylenpalttisen siisti. Tämä saattaa johtua siitä, että nousuveden aikana kadut tulvivat, ja laskuvesi vie mennessään kaduille ja kujille kertyneet roskat. Menetelmä lienee ainut laatuaan maailmassa, vaikkakaan ei ehkä niitä ympäristöystävällisimpiä.
Ostettuamme jollalastillisen muonaa lähdimme takaisin luontoon argentiinalaisen ystävämme Ezequielin suosittelemaan Ilha da Cotian suojaiseen ankkurilahteen (23° 13,572’ S, 44° 38,411’ W). Täältä jatkoimme seuraavana aamuna Ilha da Anchietaan, joka tunnetaan myös nimellä Ilha dos Porcos.
Saarella on varsin mielenkiintoinen historia. 1900-luvun alussa sinne rakennettiin vankila poliittisille vangeille. Toisen maailmansodan aikana siellä toimi sotilastukikohta ja taas sodan jälkeen vankila, tällä kertaa yleinen. Vankila lopetti toimintansa vuonna 1952, minkä jälkeen rakennukset ovat saaneet rapistua rauhassa. Saari on nykyään kokonaan luonnonsuojelualuetta, ja siellä asuu puistohenkilökunnan lisäksi ainoastaan yksi kalastaja, joka eli saarella jo ennen kuin siitä tuli suojelualue. Kun hänestä aika jättää, asumislupaa ei kuulemma anneta enää kenellekään.
Puistonvartijan kertoman mukaan saaren toinen nimi Ilha dos Porcos eli Sikojensaari tulee siitä, että vankilan ollessa vielä toiminnassa, mereen heitettiin muutaman kerran viikossa sika, jolla houkuteltiin hait paikalle. Saari on vain vajaan puolen mailin päässä mantereesta, joten pakeneminen uimalla olisi ollut houkutteleva vaihtoehto ilman tätä tehokkaasti järjestettyä haivaaraa.
Viivyimme saarella kolme päivää, joiden aikana ehdimme tutustua vain osaan luonnonpuistosta. Heti ensimmäisenä päivänä vaelsimme sademetsäpolkua pitkin saaren toiselle puolelle. Polun varren puussa näimme uteliaan marmosetin, ihastelimme valtavan kokoisia sinisiä perhosia, ja koska liikuimme mahdollisimman äänettömästi, pelästytimme pahanpäiväisesti yksinäisen kapybaran, joka pakeni kiljuen polulta pusikkoon. Kapybara on maailman suurin jyrsijä, joka saattaa kasvaa jopa 90 kilon painoiseksi. Se on läheistä sukua mm. chinchilloille ja marsuille. Puistonvartijan mukaan kapybarat toimivat saarella ruohonleikkureina, kuten lampaat Suomen saaristossa.
23° 32,092’ S, 45° 03,969’ W
Ilha Granden Abraãosta jatkoimme purjehdusoppaamme (edelleen se yli 10 vuotta vanha!) suosittelemaan syrjäiseen ankkuripaikkaan, Ilha da Longaan. Rauhalliseksi mainitussa lahdessa oli rannassa kelluva baari, tosin suljettu, ja lähellä rantaa ankkurissa kymmenkunta moottorivenettä ja turistikuunari. Lisäksi pohjukassa oli veneilykerhon maja, jonka hoitajalla kaksi haukkuvaa koiraa. Se luonnonrauhasta tällä kertaa. Jäimme kuitenkin lahteen yöksi ja jatkoimme aamulla Paratin (kirjoitetaan myös Paraty) kaupungin edustalle, jonne pudotimme ankkurin 23° 13,444’ S, 44° 42,350’ W.
Parati osoittautui miellyttäväksi pikkukaupungiksi. Vanhat kauniit rakennukset olivat hyvässä kunnossa, ja kaupungin yleisilme oli ylenpalttisen siisti. Tämä saattaa johtua siitä, että nousuveden aikana kadut tulvivat, ja laskuvesi vie mennessään kaduille ja kujille kertyneet roskat. Menetelmä lienee ainut laatuaan maailmassa, vaikkakaan ei ehkä niitä ympäristöystävällisimpiä.
Ostettuamme jollalastillisen muonaa lähdimme takaisin luontoon argentiinalaisen ystävämme Ezequielin suosittelemaan Ilha da Cotian suojaiseen ankkurilahteen (23° 13,572’ S, 44° 38,411’ W). Täältä jatkoimme seuraavana aamuna Ilha da Anchietaan, joka tunnetaan myös nimellä Ilha dos Porcos.
Saarella on varsin mielenkiintoinen historia. 1900-luvun alussa sinne rakennettiin vankila poliittisille vangeille. Toisen maailmansodan aikana siellä toimi sotilastukikohta ja taas sodan jälkeen vankila, tällä kertaa yleinen. Vankila lopetti toimintansa vuonna 1952, minkä jälkeen rakennukset ovat saaneet rapistua rauhassa. Saari on nykyään kokonaan luonnonsuojelualuetta, ja siellä asuu puistohenkilökunnan lisäksi ainoastaan yksi kalastaja, joka eli saarella jo ennen kuin siitä tuli suojelualue. Kun hänestä aika jättää, asumislupaa ei kuulemma anneta enää kenellekään.
Puistonvartijan kertoman mukaan saaren toinen nimi Ilha dos Porcos eli Sikojensaari tulee siitä, että vankilan ollessa vielä toiminnassa, mereen heitettiin muutaman kerran viikossa sika, jolla houkuteltiin hait paikalle. Saari on vain vajaan puolen mailin päässä mantereesta, joten pakeneminen uimalla olisi ollut houkutteleva vaihtoehto ilman tätä tehokkaasti järjestettyä haivaaraa.
Viivyimme saarella kolme päivää, joiden aikana ehdimme tutustua vain osaan luonnonpuistosta. Heti ensimmäisenä päivänä vaelsimme sademetsäpolkua pitkin saaren toiselle puolelle. Polun varren puussa näimme uteliaan marmosetin, ihastelimme valtavan kokoisia sinisiä perhosia, ja koska liikuimme mahdollisimman äänettömästi, pelästytimme pahanpäiväisesti yksinäisen kapybaran, joka pakeni kiljuen polulta pusikkoon. Kapybara on maailman suurin jyrsijä, joka saattaa kasvaa jopa 90 kilon painoiseksi. Se on läheistä sukua mm. chinchilloille ja marsuille. Puistonvartijan mukaan kapybarat toimivat saarella ruohonleikkureina, kuten lampaat Suomen saaristossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)