20. joulukuuta 2011

Ankkurissa Jacaressa

07° 02,171' S, 34° 51,439' W


Poistuimme Natalista 14.12. eli heti, kun painelääkitys saatiin kohdalleen. Tarkistus tehdään Salvadorissa muutaman viikon kuluttua, mutta ainakin nyt näyttää hyvältä. Natalilla ei ollut meille juuri mitään annettavaa. Suuria alueita täynnä pilvenpiirtäjiä, joiden välissä vanhoja, huonokuntoisia pikkutaloja, ja roskaa kaikkialla. Kaupungin ykkösmyyntiartikkeli näytti olevan Skol-olut, olihan karnevaaliaika. Pari pääkatua ja jalkapallokenttä oli suljettu autoilta karnevaalikäyttöön torstaista sunnuntaihin. Emme osallistuneet.


Päivää ennen lähtöä tankkasimme tyhjäksi käyttämämme vesitankin ja uskalsimme ottaa pari sataa litraa polttoainettakin, koska Iate Clubin säiliön käyttöaste näytti olevan melko korkea, jolloin levän kasvun voisi olettaa olevan olematonta. Vaihdoimme polttoainesuodattimet vielä varmuuden vuoksi ennen lähtöä. Epäpuhtauksia ei enää juuri näkynyt. Ankkuroimme tankkauksen jälkeen entiseen paikkaamme yöksi ja päätimme lähteä aamulla yläveden slackilla saadaksemme mahdollisimman vähäisen, mutta myötäisen virtauksen. Myöhemmin iltapäivällä viettäessämme siestaa kuului keulasta melkoinen kolahdus ja syöksyimme välittömästi kannelle. Aikaisemmin saapunut ja väylälle ankkuroinut italialainen uusi Swan oli vaihtanut ankkuripaikkaa ja kolahtanut uimataso edellä keulaamme. Yksinäinen kippari nojasi työläästi Sareman kylkeen yrittäen pitää oman veneensä perän irti veneestämme. Veneen keula-ankkuri oli ulkona ja jolla toisella puolella keulaamme. Saimme kahteen mieheen työnnettyä Swanin irti, ja kun Riitta onnistui työntämään jollan ankkuriketjumme ohi, oli Swan vapaa ja sai ankkurinsa ylös. Neuvoimme kipparia siirtymään meidän pohjoispuolellemme, minkä hän tekikin, mutta jäi edelleen hieman liian lähelle venettämme. Kippari ei ilmeisesti uutena tulokkaana ymmärtänyt, että vuorovesivirta on hyvin voimakas ja työntää veneitä ahtaalla ankkuripaikalla epäjohdonmukaisesti sinne tänne. Virtojen ja suuren vuorovesivaihtelun vuoksi tarvitaan runsaasti ketjua, minkä takia on jätettävä runsaasti etäisyyttä muihin veneisiin (kiitos neuvosta, fogelit!). Nostaessamme aamulla ankkuria, kippari ilmestyi keulakannelle vilkuttamaan meille ilmeisen helpottuneen näköisenä.


Saapuessamme aallonmurtajan aukolle yllätyimme aallokon terävyydestä ja voimasta. Hieman myös hermostutti, koska väylän kummallakin puolella oli riuttoja, eikä moottorimme ole ollut aivan luotettava viime aikoina. Nopeutemme laski pian kahteen solmuun, mutta pääsimme lopulta muutama sata metriä moottoroituamme rauhallisempiin vesiin. Emme enää ihmetelleet, miksi kaikki laivat ottavat kaksi hinaajaa varmistamaan sekä sisään- että ulosajon. Nostimme nyt purjeet ja sammutimme koneen. Pääsimme pitkästä aikaa purjehtimaan vaikkakin vastaiseen koko matkan Cabedelon aallonmurtajalle saakka. Edes halssia ei tarvinnut vaihtaa, mikä oli varsin nautittavaa.


Tulimme noin viisi mailia jokea ylös Cabedelon ja Joao Pessoan väliin Jacare-nimisen pienen kalastajakylän edustalle ankkuriin. Ankkuripaikassa on runsaasti tilaa Jacare Marina Clubin laitureiden edustalla. Ankkurointi on ilmaista, mutta jollalaiturin, suihkujen ja netin käytöstä joutuu maksamaan (100 reais/viikko). Paikka on turvallinen, vettä on alla vain 4,5 metriä, ja ankkurin pito on erinomainen. Junalla pääsee sekä Cabedeloon että Joao Pessoaan, ja lippu maksaa 50 centavoa hengeltä eli noin 20 eurocenttiä. Ainut haitta on viereinen lomanviettokeskus, jonka meteli (=musiikki) haittaa viikonloppuisin herkkäunisia.


Aina kuitenkin näyttää tapahtuvan jotakin odottamatonta. Pekka oli saanut flunssatartunnan ilmeisesti jonottaessaan Natalin klinikalla. Yskä, nuha ja kuume iskivät kuin salama heti Jacareen saavuttuamme, eikä matkaa ei ole syytä jatkaa tässä kunnossa. Mikähän meitä seuraavassa ankkuripaikassa pidättelee?