16. toukokuuta 2012

Buenos Airesin jälkeen

3.5.2012

Pääsimme lauantaina 28.4. tankkauksen jälkeen vihdoin liikkeelle. Saimme sateesta huolimatta kuskattua 700 litraa jerrykannuilla veneeseen, josta 560 litraa suppilolla tankkeihin ja loput kannuissa takaboksiin. Moottoroimme klo 13:n sillan avauksella ulos marinasta, ja puoli tuntia sen jälkeen olimme ulkona satamasta. Ensimmäinen hurja kokemus oli heti aallonmurtajan jälkeen, kun vesibussi Buquebus pyyhkäisi takaamme muutaman kymmenen metrin päästä täydessä kiihdytyksessä. Käänsimme perän aaltoa vasten, mutta se nousi siitä huolimatta kannelle. Peityimme mustiin pakokaasuihin, ja meteli oli hirvittävä. Siinä vietiin matkustajia viikonloppuvisiitille Montevideoon.

Rio de la Platan suistossa on satoja laivoja ankkurissa. Ankkurialueet näyttävät yöllä pikkukaupungeilta, koska laivoilla on kansivalot päällä. Laivaliikenne on varsin vilkasta, ja vaikka kuljimme väyläalueen ulkopuolella, oli oltava tarkkana. Alkumatka Montevideon tasolle oli reipasta tiukkaa vastaista, ja seuraava vuorokausi Punta del Esten tasolle reipasta ( yli 30 solmua) lievempää vastaista. Ensimmäisen kahden vuorokauden aikana etenimme lähes 300 mailia. Punta del Estestä suuntasimme syvempään veteen niin tiukasti kuin pääsimme olettaen tuulen pysyvän koillisessa ja päätimme pysyä Brasilianvirran sisäpuolella. Aamulla oli tunnustettava, että strategiamme oli väärä. Otimme GRIB filen ja totesimme, että ulos on mentävä. Olemme nyt 250 mailia rannikosta ulkona. mutta valitettavasti vielä Brasilianvirran vaikutuspiirissä. Tuuli on ollut hyvää purjehduskeliä, vaikkakin vastaista. Tuulikarttojen mukaan näyttäisi siltä, että jatkamme vielä noin 200 mailia itään, minkä jälkeen meillä pitäisi olla hyvä sivumyötäinen koilliseen. Yritimme kalastaa saavuttuamme puhtaisiin vesiin, mutta taas meni viehe. Pitänee siirtyä yksinomaan vaijeriperukkeisiin, koska vieheet alkavat käydä vähiin.

Toivomme saavaamme enintään parikiloisia kaloja, koska pakastimemme lopetti toimintansa Buenos Airesissa, onneksi kuitenkin ennen kuin se oli täytetty argentiinalaisella pihvilihalla. Uutta kompressoria emme saaneet hankittua, koska se olisi ollut tuontitavaraa. Siispä ostimme vain muutaman pihvin, jotka on jo syöty, samoin kuin salaatit. Kaalia ja omenoita on vielä jäljellä, mutta leipä alkaa myös olla loppu eli on ryhdyttävä leipomaan. Kaasua onneksi riittää, sillä saimme kaasupullomme täytettyä Buenos Airesissa.

8.5.2012

Olemme edenneet mukavasti 120 mailin keskimääräisiä päiviä. Olemme noin 400 mailia rannikosta Brasilianvirran ulkopuolella, kuitenkin pienessä vastavirrassa. Tänne saakka tuuli on ollut sivuvastaista lähes 20 solmua ja olemme tulleet Buenos Airesista jo 1200 mailia. Lähestymme Cabo Frion tasoa, jossa kuten nimikin kertoo, vesi on kylmää. Se johtuu Falklandinvirrasta, joka tuo kylmää vettä etelästä. Virran pitäisi olla syvällä ja nousta pintaan vasta Cabo Frion lähellä, mutta veneen liikkeistä päätellen virta sekoittaa vettä jo täällä. Koilliseen nouseva korkeapaine sai meidät kiinni eilen illalla, lopetti tuulen, ja siitä saakka olemme joutuneet moottoroimaan. Mutta kyllä tuuli taas nousee, ehkä jo huomenna.

Kokeilimme jälleen kalastusta, tällä kertaa oranssin kumisormikkaan sormesta tehdyllä mustekalalla. Laitoimme siihen vaijeriperukkeen edellisestä menetyksestä viisastuneina. Mutta kelpasi sekin jollekin suuremmalle kalalle, vaijeriperuke oli purtu ja nykäisty poikki. Lisäksi albatrossit ja liitäjät kiertelivät pyydystämme mielenkiinnolla, joten kalastusta jatketaan kun lintuja ei enää näy. Onneksi sormikkaissa on viisi sormea kummassakin.

Emme ole nähneet muuta liikennettä viiteen päivään. Luultavasti Cabo Frion kohdalla Rio de Janeiron vilkas liikenne tuo laivoja näkyviin. Vahdissa on kuitenkin oltava koko ajan, vaikka se onkin turhauttavaa.

10.5.2012

Toiveemme ei toteutunut. Korkeapaine pysähtyi paikalleen ja on nyt noin 1000 mailia itä-länsisuunnassa ja 400 mailia pohjois-eteläsuunnassa. Emme voi kiertää sitä idästä, ja lännessä on tarjolla 10 solmun vastatuuli yhdistettynä 2 solmun vastavirtaan. Moottoroimme pohjois-koilliseen lähes tyhjäkäynnillä, 3-3,5 solmun nopeutta ja toivomme saavamme tuulta ennemmin tai myöhemmin. Tuuliennusteet eivät näytä lupaavilta lähipäivinä, mutta muutakaan ei voi tehdä kuin jatkaa. Alkaa näyttää siltä, että on poikettava Brasiliaan tankkaamaan. Natal lienee sopivin, jos polttoaine riittää sinne saakka. Salvadorin poikkeama on noin vuorokauden pidempi ja Natal olisi virtausten kannaltakin hyvä. Siitä pääsee jatkamaan myötävirrassa. Emme edes ajattele tehdä tulo- tai lähtöselvitystä, koska se veisi kaksi päivää lisää pelkän byrokratian vuoksi. Natalissa käydessämme Yacht Club teki ilmoituksen puhelimitse ja niin se varmaan toimisi taas, vaikka olemmekin virallisesti ulkona Brasiliasta. GRIB files -tuulikartat ovat pitäneet hyvin paikkansa. Emme siis kärsi mitenkään Latinalaisen Amerikan sääfaxien puutteesta. Päiväntasaajan jälkeen New Orleans ja Boston ovat jälleen saatavilla, ja Karibian netti kuuluu myös melko etelään.

Olemme nyt Rio de Janeiron tasolla eli palaamassa tropiikkiin. Falklandinvirta ei myöskään enää vaikuta. Ilma on lämmennyt selvästi, eikä päivällä tarvita enää paitaa, ja yöllä makuupussi alkaa olla liikaa, vaikka olemme vielä 26°, noin 1500 mailia eteläisellä pallonpuoliskolla.

15.5.2012

Olemme olleet 17 vuorokautta merellä ja edenneet Buenos Airesista 1835 mailia. Tyyniä moottorointipäiviä on ollut muutama, ja yksi yö on vietetty piissä odottamassa tuulen kääntymistä. Pienin päivämatka on ollut 79 mailia ja paras 150 mailia. Meri on hyvin sekasotkuinen. Aallokko tulee kolmesta suunnasta ja virtaus kahdesta. Olemme jopa kerran tehneet piruetin, kun virtaus käänsi tuulen yli. Eteläinen Atlanti ei näytä antavan mitään ilmaiseksi. Genaakkeri repeytyi eilen, liikaa tuulta 14 vuotta vanhalle purjeelle. Viime yönä saderintama toi reippaan tuulen, pahimmillaan 42 solmua ja keskimäärin 25-30 solmua. Mutta nyt on taas kevyttä, vaikkakin vastaista. Koska polttoaine ei riitä Nataliin, menemme Salvadoriin, jonne on noin 5 vuorokauden matka. Virtauskarttojen mukaan rannan tuntumassa olisi ehkä myötävirta, ja tämä tuuli vie meitä juuri sinne.

Tuulikarttojen mukaan pasaati puhaltaa jo ennen Salvadoria. Purjehdusoppaat kertovat, että Buenos Airesista lähdetään ulos ja käännetään koilliseen, kun kaakkoispasaati on saavutettu. Olisimme saaneet jatkaa Afrikan rannikolle saakka kaakkoispasaatia etsimään. Sää on siis muuttunut kovasti. Tyventen osuus on moninkertaistunut samoin kuin kovan tuulen (gales), molemmat tietysti mukavien purjehduskelien kustannuksella. Perinteinen purjehdusreitti Kap Verden länsipuolelta olisi tällä kertaa johtanut tyvenessä kellumiseen ja osittaiseen vastatuuleen. Näyttäisi siltä, että vain voimakkaimpien pasaatituulten reiteillä tuuli puhaltaa edelleen perinteisesti, mutta reuna-alueilla ennustettavuus on hyvin huono. Onko syynä maapallon lämpeneminen, sademetsien hakkuut tms. Luultavasti kaikki yhdessä. Maapallo on yllättävän pieni. Olemme tehneet pitkän viivan kartalle 17 päivässä mateluvauhdillamme. Etelään tullessamme loimotti öisin taivaanrannassa peltoalan raivaajien kaskenpoltto. Maapallon tuhoaminen on kiihtyvässä vauhdissa. Brasilian talouden nousun seuraukset ovat näkyvissä. Mekin olemme valitettavasti menossa ostamaan lisää fossiilista polttoainetta.

16.5.2012

Yritimme edetä heikossa vastaisessa moottorin avulla, mutta todella heikoin tuloksin. Jouduimme Brasilian virtaan ja meno pysähtyi siihen. Matkalla rantaa kohti jouduimme varsinaiseen sekasotkuun. Parin metrin aallokko kolmesta suunnasta yhdessä lähes 2 solmun vastavirran kanssa sekoitti veden tosi pahasti. Mutta sitä ei kestänyt kauan, sillä muutamassa sekunnissa nousi 40 solmun sivutuuli, ja meille tuli kiire pienentämään purjeita. Siitä saakka on edetty pienin purjein hyvää vauhtia, ja Perkins on saanut levätä. Tämä on kolmas gale yhtä monen viikon aikana. Tuulitilastojen mukaan niitä ei olisi pitänyt olla yhtään. Päivän mittaan tuuli on hiipunut sopiviin lukemiin, 20-30 solmuun, mutta pitänee silti vielä kalastajat poissa alueelta, jonka läpi menemme yöllä. Hyvä niin, koska kalastusalukset eivät näy tutkassa, puisia kun ovat.

Tekniikan puolelle on kirjattava pilssipumpun muovisen rungon halkeaminen. Varapumppumme näyttää olevan samanlainen lelu, vaikka molemmat ovatkin kalleinta laatua, mutta kiinalaista tietysti, kuinkas muuten! Konehuoneessa pumppuremontissa hajosi vielä kiinalaisvalmisteinen ruuvimeisselikin käsiin. Siispä ostamme jatkossa aina kun mahdollista muualla kuin Kiinassa valmistettuja tuotteita. Valmistaakohan esim. Fiskars myös ruuvimeisseleitä?

Testasimme aikamme kuluksi veneen kaiteessa olleen turvavarusteen, jonka toimivuutta Riitta on aina suuresti epäillyt. Se on oranssin värinen muovikapseli, joka heitetään mereenpudonneen perään, ja siitä aukeaa automaattisesti salko, jossa on lippu. Sen englanninkielinen nimi on Inflatable danbuoy, ja se toimii samoilla painepulloilla kuin pelastusliivit. Kokeen tulos oli masentava. Lippusalko ponnahti terhakkaasti ylös vedestä, mutta erektio jäi vain noin 3 sekunnin pituiseksi. Lippusalossa oli aivan ilmeisesti reikä, jonka seurauksena salko taittui keskeltä ja hävisi näkyvistämme ensimmäisen aallon taakse. Uusi turvavarusteemme tulee olemaan taatusti mekaaninen, tukeva keppi, jolloin ei jää arvauksien varaan, näkyykö se vai ei!!!

26. huhtikuuta 2012

Aikamme Argentiinassa on kulunut kuin siivillä. Buenos Airesin ja erityisesti argentiinalaisen tangon asiantuntija Telle Virtanen oli kertonut ystävilleen tulostamme, ja Mabel, Camila, Pertti, Antonio, Joaquin, Carolina, Adriana ja Juan ovat pitäneet meitä täällä kuin kukkaa kämmenellä. Olemme viettäneet ikimuistoisia iltoja Pertin, Mabelin ja Adrianan kodeissa, tutustuneet Buenos Airesiin ja sen lähialueisiin Mabelin välillä hiuksianostattavassa kyydissä, veneretkeilleet Rio de la Platan suistossa (Tigre), ahmineet vatsamme täyteen perinneruokia Mataderon Feriassa..., ja jossain välissä ehdimme viettää iltaa myös argentiinalaisten naapuriemme veneessä täällä pursiseurassa.

Puerto Madero osoittautui erinomaiseksi paikanvalinnaksi. Olemme aivan kaupungin keskustassa yhdessä vanhoista satama-altaista. Käytöstä poistettuja nostureita on jätetty laitureille muistuttamaan menneistä ajoista, ja satama-altaita reunustavat kauniit makasiinit on kunnostettu. Niiden katutasossa on ravintoloita ja kauppoja ja ylemmissä kerroksissa asuntoja, kuulemma kaupungin kalleimpia. Hankalana puolena on se, että kaikki venetarvikekaupat ovat keskustan ulkopuolella San Fernandossa, San Isidrossa tai Tigressä, mutta sinne pääsee onneksi kohtalaisen helposti junalla. Polttoaineen saantikin on osoittautunut hankalaksi. Se pitää tilata tankkiautolla satama-altaan reunalle, johon se tuodaan aamuyöllä, jolloin liikenne on vähäistä, ja tähän pitää saada lupa sekä palokunnalta että prefecturalta eli merivartiostolta.

Oleskelumme on venynyt kahdeksi viikoksi reistailevan vaihteiston takia. Löysimme onneksi Tigrestä hyvän korjaamon, jonka iäkäs omistaja puhui erinomaista englantia, mikä helpottaa aina asioiden hoitamista. Hän osoittautui alansa todelliseksi asiantuntijaksi ja teki remontin kahdessa päivässä. Tänä aikana hän oli opiskellut myös muutaman sanan suomea, ”Hyvä uutinen” ja ”Rakas ystävä”. Mikä liikuttavinta, samana päivänä kun olimme hakeneet korjatun vaihteiston, hän oli myöhemmin illalla jättänyt marinan portille meille pullon viiniä ja viestin, jossa toivotettiin suotuisia tuulia purjehduksellemme.

Olimme alunperin tilanneet polttoainetta perjantaiaamuksi ja tarkoituksemme oli poistua satama-altaasta klo 7, jolloin silta avautuu ensimmäisen kerran, mutta tämä suunnitelma veti vesiperän. Prefectura päästää vain yhden veneen päivässä tankkaamaan, ja joku toinen vene oli ehtinyt varata tankkausajan ennen meitä. Saimme lopulta järjestettyä asian niin, että meille tuodaan lauantaiaamuna jerrykannuissa polttoainetta pursiseuran portille, mistä kuskaamme ne veneelle ja tyhjennämme tankkiin. Ehkä hieman vaivalloinen ja vanhakantainen menetelmä, mutta pääasia on, että se toimii!

Huomenna menemme hyvästelemään viranomaiset eli kirjoittautumaan ulos Argentiinasta. Vaikka lähtömme onkin viivästynyt, sen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia. Talvi lähestyy täällä etelässä, ja lämpötila on öisin jopa alle kymmenen astetta, mutta tuulten pitäisi olla meille nyt suosiollisempia ainakin purjelaivojen kapteeneille tehdyn oppaan mukaan (mitenkähän ilmastonmuutos on tähän vaikuttanut?). Tarvitsemme kaakon, jopa etelän puoleisia tuulia, joiden pitäisi olla vallitsevia toukokuussa, sillä Atlantille päästyämme käännämme Sareman keulan kohti pohjoista.

Tarkoituksemme on purjehtia pitkästä aikaa kotiin Portugaliin, mistä lähdimme toiselle Atlantin ylityksellemme vuonna 2004. Jatkuvat tekniset ongelmat ovat selvä merkki siitä, että Sarema kaipaa täydellistä huoltoa ja kunnostusta, kuten ehkä sen miehistökin. Mutta varsinainen syy suunnan muutokseen on se, että olemme päättäneet purjehtia Alaskaan aivan eri reittiä kuin alunperin suunnittelimme, mutta siitä enemmän myöhemmin. ETA Portugali kesä-heinäkuun vaihteessa.

13. huhtikuuta 2012

Puerto Madero, Buenos Aires 

Teimme aamulla 10. päivä ulosselvityksen Uruguaista. Yritimme ostaa Punta del Estestä myös Buenos Airesin San Isidron alueen merikortin, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Lähdimme marinasta alkuiltapäivästä, ankkuroimme hetkeksi lahteen nostamaan jollan ylös ja käänsimme sitten keulan kohti Buenos Airesia. Taivas oli pilvessä, ja etelässä näkyi sadetta, mutta tuuli, se vähä mitä siitä oli enää jäljellä, tuli pitkästä aikaa oikeasta suunnasta. Moottoripurjehdittuamme noin puolitoista vuorokautta Rio de la Platan jokisuistossa me, ja noin miljoona hyttystä, saavuimme aamupäivällä Yacht Club Argentinoon, mistä meidät ohjattiin viereiseen Yacht Club Puerto Maderoon. Odottelimme satama-altaassa tunnin verran nostosillan aukeamista ja ajoimme sitten kapean kanavan läpi marinaan. Loppupäivän ohjelmaan mahtui enää maahantuloselvityksen tekeminen, ja tänään alkaa tutustuminen Buenos Airesiin!

2. huhtikuuta 2012

Punta del Este, Uruguai 34° 57,582’ S, 54° 56,963’ W 

Kyllästyimme moottoroimaan tyynellä Atlantilla sivumainingissa ja menimme muutamaksi päiväksi Uruguaihin. Ankkuroimme Maldonadon lahteen aallonmurtajan ulkopuolelle viiden metrin syvyyteen ja laskimme varmuuden vuoksi ketjua lähes 40 metriä. Menimme heti rantaan tekemään maanhantuloilmoitusta. Asia ei kuitenkaan sujunut aivan niin helposti kuin olimme toivoneet, sillä Immigration-toimistossa meille kerrottiin, että Brasilian papereistamme puuttui neljä sarjaa kopioita. Ne oli kuulemma kuitenkin helppo saada pääkadun varrella olevasta kioskista. Harhailtuamme aikamme kaupungin keskustassa löysimme turistitoimiston, pankkiautomaatin ja kaupan. Alkuun oli epäselvyyksiä Uruguain peson kurssista, mutta se selvisi lopulta vaihtokioskin seinästä, 1€ = 25 pesoa ja 1$ = 20 pesoa. Ruokakauppa osoittautui yllättävän monipuoliseksi, ja paikallisia viinejä oli tarjolla runsaasti noin puoleen hintaan Brasiliaan verrattuna. Löysimme lopulta myös kopiointikioskin, jonka kopiokone oli kuitenkin rikki. Painavien reppujemme kanssa emme jaksaneet enää lähteä etsimään toista kopiointipaikkaa, vaan palasimme marinaan, teimme ilmoituksen Hidrogafiaan eli satamatoimistoon ja menimme veneelle ottamaan kopioita kotikonstein. 

Illan hämärtyessä tähän asti tuuleton Atlanti muuttui kuin napista painaen. Tuuli nousi lounaasta, voimistui nopeasti ja puhalsi valitettavasti suoraan ankkurilahteemme. Korkein lukema yön aikana oli 56 solmua, ja aallokko matalassa vedessä sen mukaista. Ankkuriketjun varmistusköydet napsahtivat poikki, ja ketjua meni ulos parisen kymmentä metriä ennen kuin saimme asian hallintaan. Ankkurikin ryhtyi luistamaan, joten laitoimme koneen käyntiin ja ajoimme vasten aaltoja. Ehdimme ajautua noin 40 metriä kohti rantaa ennen kuin ankkuri otti kiinni, ja saatoimme hengähtää helpotuksesta. Tuuli laski aamuun mennessä siedettävään 35 solmuun, ja vene pysyi paikallaan, vaikkakin poukkoillen. Aamu valkeni vaahtopäiden keskellä, eikä jollalla ollut asiaa rantaan. 

Katsottuamme 10.4. tuuliennusteet päätimme tulla suojaan marinaan , jonne oli tullut myös Volvo Ocean Race -vene Groupama masto katkenneena. He tekivät yläosasta lyhyemmän maston ja lähtivät puolentoista vuorokauden kuluttua matkaan kohti lähellä olevaa etappisatamaa. Olemme nyt lujasti kiinni laiturissa, ja lankongi on taas pitkästä aikaa käytössä (viimeksi 2002 Välimerellä!). Latte pääsee kolmesti päivässä kävelylenkille, ja me saamme hoidettua kätevästi kauppa- ja muut asiat. Saamme myös nauttia tuoreista merenantimista. Satamasta saa ostaa kalafileitä suoraan kalastajilta, ja tullikamarin vieressä on pitkä rivi pieniä kojuja, joissa myydään paitsi kalaa myös katkarapuja ja simpukoita. Kalastajat perkaavat saaliinsa marinan perukoilla, missä merileijonat odottelevat suu auki perkuujätteitä.

Kohti Buenos Airesia


Ilha da Anchietalta Buenos Airesiin on matkaa noin 1000 merimailia. Koska kokemuksemme mukaan hyvät purjehduskelit ovat täällä harvinaista herkkua, kävimme ennen merelle lähtöä Saco da Ribeirassa tankkaamassa ja kuluttamassa viimeiset Brasilian reaisit. Ankkuroimme hetkeksi kylän edustalle (23° 30,253’ S, 45° 06,772’ W) ja laitoimme veneen matkakuntoon. Sitten vielä yöksi Anchietan lahteen ja aamulla matkaan.


Puolentoista vuorokauden jälkeen totesimme, että ilman moottoria matkanteosta ei tule mitään. Menimme noin 150 mailia rannikosta ulos, 1000 metrin syvyyskäyrän merenpuolelle hakemaan Brasilianvirtaa, jonka olisi pitänyt antaa meille lisävauhtia vähintään yhden solmun verran. Emme olleet enää vastavirrassa, koska ensimmäisen vuorokauden etenemä oli 135 mailia Perkinsin avittamana, mutta Brasilianvirtaa emme koskaan löytäneet.


Kun tuuli alkoi lopulta nousta, nostimme sisimmäisen keulastaagin fokan, mutta vain muutaman tunnin kuluttua kuului melkoinen pamahdus. Keulastaagin yläpää oli irti mastosta, jälleen kerran! Koska päivänvaloa ei enää ollut, päätimme laskea purjeen vasta seuraavana aamuna. Rullasimme purjeen sisään, laitoimme genaakkerin nostimen purjeen lisätueksi, sidoimme paketin kiinni ja jatkoimme matkaa. Tuuli jatkoi nousuaan ja jonkin ajan kuluttua se oli 35-40 solmua S/SW. Virtausten takia aallokko oli terävää ja veneen liikkeet holtittomia. Koska keulastaagin fokka roikkui pelkän nostimen varassa, panimme piihin välttyäksemme suuremmilta vahingoilta. Pysyimme piissä seuraavat 17 tuntia ja jatkoimme matkaa vasta, kun tuuli oli laskenut noin 25 solmuun, ja aallokkokin oli jonkin verran rauhoittunut. Jälleen kerran tuli todettua, että piihin pano on erinomainen tapa odotella kelin paranemista.


Aallokon tasaannuttua riittävästi, laskimme staagin purjeineen kannelle. Yläpään irtoamisen syyksi osoittautui T-päätteen katkeaminen mutkasta. Murtumiskohdasta näkyi, että se oli ollut lähellä katkeamista jo pitkään. Useamman tunnin uurastuksen jälkeen saimme purjeen pussiin, rullalaitteen puretuksi ja kaikki tavarat takakajuuttaan. Tuuli oli tällä välin tyyntynyt, jäljelle oli jäänyt 2-4 solmua enimmäkseen takaa. Kipparia tämä harmitti, mutta toinen miehistönjäsen ilahtui suuresti lähes rasvatyynestä merenpinnasta. Riitta kaivoi kameransa esille ja sai pitkästä aikaa otettua kuvia merilinnuista. Yritimme päivän aikana moottoripurjehtien hakea tuulia sääennusteen antamilta alueilta, mutta huonolla menestyksellä. Kalaa on myös yritetty pyytää, yhtä huonoin tuloksin. Huomenna mielen piristykseksi lettuaamiainen!



Venettämme oli seurannut jo parin päivän ajan joukko isoliitäjiä ilmeisesti saaliin!!?? toivossa. Neljäntenä purjehduspäivänä yksi linnuista nappasi nokkaansa vieheemme, vaikka se oli upotettu painolla suunnilleen metrin syvyyteen. Saimme nostettua linnun haavilla merestä, ja koukku irtosi sen nokasta heti, kun veto loppui. Lintu pääsi onneksi pelkällä säikähdyksellä, ja sen verran säikähdimme mekin, että kalastusyrityksemme loppuivat siihen. Niin kauan kuin lintuja on veneen ympärillä, koukkua ei laiteta veteen. Isoliitäjien parven reunamilla lenteli myös ensimmäinen Etelä-Atlantilla näkemämme albatrossi (Thalassarche chlororhynchos).


Viidentenä päivänä löysimme lopulta jonkin verran tuulta ja saimme nopeuden nousemaan yli viiteen solmuun. Etenimme vähän toista vuorokautta mukavasti 10 solmun täysmyötäisessä purjeet virsikirjalla, minkä jälkeen tuuli loppui jälleen. Tuulten puute kyllästytti lopulta niin, että päätimme poiketa muutamaksi päiväksi matkan varrella olevaan Uruguaihin, josta on enää vajaa kaksi vuorokautta Buenos Airesiin.

26. maaliskuuta 2012

Saaristopurjehdusta

23° 32,092’ S, 45° 03,969’ W


Ilha Granden Abraãosta jatkoimme purjehdusoppaamme (edelleen se yli 10 vuotta vanha!) suosittelemaan syrjäiseen ankkuripaikkaan, Ilha da Longaan. Rauhalliseksi mainitussa lahdessa oli rannassa kelluva baari, tosin suljettu, ja lähellä rantaa ankkurissa kymmenkunta moottorivenettä ja turistikuunari. Lisäksi pohjukassa oli veneilykerhon maja, jonka hoitajalla kaksi haukkuvaa koiraa. Se luonnonrauhasta tällä kertaa. Jäimme kuitenkin lahteen yöksi ja jatkoimme aamulla Paratin (kirjoitetaan myös Paraty) kaupungin edustalle, jonne pudotimme ankkurin 23° 13,444’ S, 44° 42,350’ W.


Parati osoittautui miellyttäväksi pikkukaupungiksi. Vanhat kauniit rakennukset olivat hyvässä kunnossa, ja kaupungin yleisilme oli ylenpalttisen siisti. Tämä saattaa johtua siitä, että nousuveden aikana kadut tulvivat, ja laskuvesi vie mennessään kaduille ja kujille kertyneet roskat. Menetelmä lienee ainut laatuaan maailmassa, vaikkakaan ei ehkä niitä ympäristöystävällisimpiä.


Ostettuamme jollalastillisen muonaa lähdimme takaisin luontoon argentiinalaisen ystävämme Ezequielin suosittelemaan Ilha da Cotian suojaiseen ankkurilahteen (23° 13,572’ S, 44° 38,411’ W). Täältä jatkoimme seuraavana aamuna Ilha da Anchietaan, joka tunnetaan myös nimellä Ilha dos Porcos.


Saarella on varsin mielenkiintoinen historia. 1900-luvun alussa sinne rakennettiin vankila poliittisille vangeille. Toisen maailmansodan aikana siellä toimi sotilastukikohta ja taas sodan jälkeen vankila, tällä kertaa yleinen. Vankila lopetti toimintansa vuonna 1952, minkä jälkeen rakennukset ovat saaneet rapistua rauhassa. Saari on nykyään kokonaan luonnonsuojelualuetta, ja siellä asuu puistohenkilökunnan lisäksi ainoastaan yksi kalastaja, joka eli saarella jo ennen kuin siitä tuli suojelualue. Kun hänestä aika jättää, asumislupaa ei kuulemma anneta enää kenellekään.

Puistonvartijan kertoman mukaan saaren toinen nimi Ilha dos Porcos eli Sikojensaari tulee siitä, että vankilan ollessa vielä toiminnassa, mereen heitettiin muutaman kerran viikossa sika, jolla houkuteltiin hait paikalle. Saari on vain vajaan puolen mailin päässä mantereesta, joten pakeneminen uimalla olisi ollut houkutteleva vaihtoehto ilman tätä tehokkaasti järjestettyä haivaaraa.


Viivyimme saarella kolme päivää, joiden aikana ehdimme tutustua vain osaan luonnonpuistosta. Heti ensimmäisenä päivänä vaelsimme sademetsäpolkua pitkin saaren toiselle puolelle. Polun varren puussa näimme uteliaan marmosetin, ihastelimme valtavan kokoisia sinisiä perhosia, ja koska liikuimme mahdollisimman äänettömästi, pelästytimme pahanpäiväisesti yksinäisen kapybaran, joka pakeni kiljuen polulta pusikkoon. Kapybara on maailman suurin jyrsijä, joka saattaa kasvaa jopa 90 kilon painoiseksi. Se on läheistä sukua mm. chinchilloille ja marsuille. Puistonvartijan mukaan kapybarat toimivat saarella ruohonleikkureina, kuten lampaat Suomen saaristossa.

16. maaliskuuta 2012

Ilha Grande

23° 08,288’ S, 44° 09,657’ W


Keskiviikko kului jälleen virastoissa asioidessa. Kirjoittauduimme ulos Brasiliasta, vaikka aiommekin käydä vielä muutamissa ankkuripaikoissa. Missään niistä ei voi kuitenkaan tehdä ulosselvitystä, joten tämä oli meille helpoin vaihtoehto (jonka laillisuus voidaan tietysti kyseenalaistaa). Torstaiaamuna moottoroimme Iate Clube Rio de Janeiroon tankkaamaan. Kiersimme typeryyksissämme kaksi länsireimaria länsipuolelta, ja pohjakosketushan siitä tuli. Onneksi Sarema on pitkäkölinen teräsvene, mutta harmittaa silti. Jäimme päiväksi ankkuriin Sokeritopan juurelle Urcan asuinalueen kupeeseen, josta lähdimme illalla, vastatuulessa kuinkas muuten, kohti Ilha Grandea.


Saavuimme runsaan 60 mailin ja 20 tunnin vastatuulessa ja kahden solmun vastavirrassa moottoroinnin jälkeen Ilha Granden suurimman kylän Abraãon edustalle ankkuriin. Tunnelma suurkaupungeissa vietettyjen viikkojen jälkeen on rauhallinen ja rento. Edessämme kohoavat Ilha Granden viidakkoiset rinteet, ja rannalta kuuluva rummutus tuo mieleemme Afrikan. Ilma on täällä selvästi viileämpää, vain 24°C ja vesi 23°C. Öisin ikkunoihin tiivistyy kosteutta, ja ensimmäisen kerran moneen kuukauteen tarvitsemme vähintäänkin lakanan peitoksi. Olemme viimeinkin poistumassa tropiikista!


Löysimme kylästä suureksi yllätykseksemme suomalaista jäätelöä myyvän baarin, ja Riitta sai vihdoin kauan kaipaamaansa rommirusinaa!

13. maaliskuuta 2012

Unohtumaton Rio de Janeiro!

22° 55,108' S, 43°10,212' W



Saavuimme Rio de Janeiron lahdelle Charitasin pursiseuran edustalle lauantaina ja laskimme ankkurin 22° 55,863’ S, 43° 06,421’ W. Kävimme jollalla ihmettelemässä viereisen kalasataman aallonmurtajia. Sinisiä 30 litran jerrykannuja ja yhteen paketoituja 1,5 litran vesipulloja oli ankkuroitu peräkkäisiin riveihin aallonmurtajaksi. Näyttää toimivan hyvin ja on taatusti halvempi kuin kivestä tehty. Maanantaina siirryimme Marina da Gloriaan eli lähemmäs keskustaa ja virastoja voidaksemme hoitaa helpommin tuloselvityksen Rioon ja uloskirjoittautumisen Brasiliasta. Olimme Marina da Gloriassa puolen tunnin moottoroinnin jälkeen aikaisin maanantaiaamuna. Marinan sisäänajo on aivan lentokentän kiitoradan vieressä. Tulimme kiitoradan kohdalle juuri kun lentokone oli laskeutumassa, ja näytti aivan siltä kuin lentokone olisi hiponut mastojamme. Säikähdys oli melkoinen, mutta mastot jäivät onneksi pystyyn.


Tuloselvityksen tekemiseen meni käytännössä koko päivä. Olimme jo oppineet, että ihmiset jakavat kaikkialla auliisti neuvojaan, mutta ohjaavat harmittavan usein väärään paikkaan. Tiukasti omaa kartanlukuamme noudattaen selvisimme tuloselvityksen tekemisestä vain muutamalla harharetkellä. Kuten arvelimmekin, lähtöselvitys pitää tehdä erikseen eli ylihuomenna on edessä sama kierros, mutta nyt tiedämme tarkalleen, missä virastot sijaitsevat.


Olimme veneellä toipumassa päivän rasituksista, kun samassa laiturissa olevan veneen kippari José tuli tervehtimään. Hän kertoi olevansa riolainen kirurgi, jolla ei seuraavana päivänä eli tiistaina ollut yhtään leikkausta. Hän ilmoitti viettävänsä mielellään vapaapäivänsä esittelemällä meille kotikaupunkiaan. Otimme tietysti tarjouksen ilolla vastaan. Tiistaiaamuna José ilmestyi marinaan autoineen ja lähdimme matkaan. José osoittautui aivan uskomattoman tietorikkaaksi oppaaksi, joka tutustutti meidät niin kaupungin historiaan, arkkitehtuuriin ja maantietoon kuin sen nykypäivään ja kehitysnäkymiinkin.


Aloitimme kierroksemme Corcovadon huipulta, josta oli helppo hahmottaa lähes koko kaupunki. Päivän aikana tutustuimme Copacabanaan, Ipanemaan, Lebloniin jne, joista kaikista Josélla oli lukemattomia mielenkiintoisia tarinoita kerrottavana. Paluumatkalla marinaan kävimme vielä katsomassa ainoaa paikkaa, jossa Carioca-joki on vielä näkyvissä pienellä, suojaisella aukiolla. Aukiota reunustaa kolme kaunista vanhaa rakennusta. Pääsimme käymään yhden rakennuksen sisäpihalla, jossa avautui uskomaton näky, luonnontilassa olevaa sademetsää aivan kaupungin sydämessä.

Talossa asuva poika toimi ansiokkaana oppaanamme ja kertoi talon historiasta. Talossa on toiminut kaupungin ensimmäinen apteekki, mistä juontaa aukion nimi Largo do Boticario. Metsään johtavalla penkillä oli istunut mm. Portugalin kuningas Dom Pedro II ja nyt myös ”Dom Pedro da Finlandia”.


Josén ansiosta saimme päivässä Rio de Janeirosta enemmän tietoa kuin olisimme omin nokkinemme pystyneet keräämään kuukaudessa. Illalla, auringon jo laskettua, moottoroimme vielä Josén veneellä Sokeritopan juurelle, minne ankkuroimme nauttimaan cataplana-illallista Josén tyttären Clarissan ja tyttöystävän Flavian mukavassa seurassa. Kerrassaan unohtumaton päivä!