6. heinäkuuta 2013

Arkangeli

64° 31,640' N, 40° 32,589' E

Saavuimme tapaamispaikkaan ennen neljää ja ankkuroimme muutaman jo

saapuneen veneen joukkoon aamu-unille. Kun kaikki veneet olivat saapuneet,

lähdimme letkana Arkangeliin pitkin Pohjoista Dvina jokea. Matka

osoittautui odotettua pidemmäksi, noin 35 mailiksi.

Ajoitus oli täysin väärä, ja puskimme laskevalla vedellä vastavirtaan. Kun

Peter I ajoi edellä täysillä, ja puolimatkassa iski muutama rankka

sadekuuro vieden näkyvyyden, oli monella veneellä lieviä vaikeuksia pysyä

mukana. Monellakaan veneellä, muun muassa  meillä, elektroniset kartat

eivät kattaneet noin 30 mailin aluetta joella, ja koska paperikarttoja ei

oltu toimitettu, ainoa tapa löytää perille oli seurata johtovenettä.

Useamman tunnin moottoroinnin jälkeen kaksi venettä kiinnittyi lähes

Arkangelin keskustassa olevan kelluvan ravintolan seinään, ja kummankin

kyljelle tuli kolme muuta venettä. Loput neljä venettä kiinnittyi

viereiseen kivilaituriin kylki kylkeen. Onneksi puolalaisveneen keula osui

ravintolan seinässä olevan oven kohdalle, ja heillä oli myös lankkuja

lankongiksi. Henkilöliikenne saatiin näin toimimaan.

Heti kun veneet oli saatu kiinni, pohjoiseen Frans Joosefin maalle

lähtevien veneiden kipparit lähtivät lehdistötilaisuuteen, minkä jälkeen

paikallisen pursiseuran ihmisiä tuli tutustumaan veneisiin. Loppu päivä

meni seurustellessa, veneitä huollettaessa ja ruokaostoksia tehdessä, mitä

helpotti huomattavasti se, että kävelyetäisyydeltä löytyivät sekä

kauppahalli että useampia pienempiä ruokakauppoja.

Seuraavana päivänä kaikki veneet komennettiin purjehdusparaatiin

television kuvattavaksi. Informaation puutteen takia osa miehistöistä oli

asioilla, muiden muassa Riitta, mutta pienen hämmingin jälkeen kaikkiin

veneisiin saatiin riittävästi miehistöä, jotta paraati saatiin liikkeelle.

Palattaessa veneet kiinnittyivät osittain eri järjestykseen kuin aiemmin,

eikä maihinkulku enää onnistunutkaan niin helposti. Toinen venepaketti

saattoi edelleen käyttää lankongia ja ovea, mutta meidän piti joko

hivuttaa itsemme noin 15 cm leveää, viettävää ponttoonin reunaa pitkin runsaan

viiden metrin matka ovelle tai kiivetä ravintolan wc-käytävän ikkunasta

sisään, mikä oli ehdottomasti turvallisempi vaihtoehto. Kukaan ei

kuitenkaan joutunut uimaan.

Polttoainetäydennys tehtiin lähtöä edeltävänä päivänä siirtämällä jokainen

tankattava vene kivilaituriin, josta pakettiautolla tuoduista tonnin

säiliöistä pumpattiin valtavalla letkulla tankkeihin. Arvata saattaa, että

turhan suuri osa polttoaineesta joutui jokeen. Polttoaineen tankkaukseen

kului puoli päivää ja loppu aika meni veden hakuun. Muutamat veneet olivat

saaneet tankattua vettä letkulla ravintolan hanasta, toiset olivat

joutuneet kantamaan sitä kanistereissa, ja kun ravintola sulki

vesihanansa, me jouduimme ajamaan noin mailin päähän jokea alas laivan

kylkeen vesitankille. Turismiin ei kaiken tämän hösellyksen jälkeen jäänyt

aikaa lainkaan.

Harmittavaa on, että RusArc-organisaatiolta hyvissä ajoin tilaamamme

kartat niin Franz Josefin maalle kuin Koillisväylälle jäivät saamatta.

Pekka kävi jäänsärkijä Diksonissa valokuvaamassa heidän karttansa, jotta

meillä olisi edes jotakin kättä pidempää. Saimme lopulta Venäjän,

Portugalin ja Suomen välillä käytyjen useiden puhelinkeskustelujen avulla

kartta-asian järjestettyä niin, että s/y Lenan kartat postitetaan Suomesta

Pietariin, sieltä kuriiri vie ne Arkangeliin, mistä ne toimitetaan meille

Franz Josefin maalle laivalla. Suurkiitokset Veli ja Risto Kärkkäiselle!

1.heinäkuuta 2013

Vienanmeri, Solovetski

65° 01,589' N, 35° 41,994' E

Jouduimme odottamaan toiseksi viimeisen sulun aukeamista ankkuroimalla

kanavan sivuun muutamaksi tunniksi. Lepo tuli taas todella tarpeeseen.

Matkaa on tehty urakkatahdilla, ja se alkaa näkyä ja tuntua. Sillat olivat

kääntösiltoja sulkujen yhteydessä ja avautuivat automaattisesti sulun

portin mukana, mutta toiseksi viimeisen sulun jälkeen oli kanavan ainut

nostosilta. Sillan jälkeen kiinnityimme betonilaituriin melkein

vuorokaudeksi. Olimme kanavan Vienanmeren puoleisen päätepisteen,

Belomorskin kaupungin esikaupunkialueella. Alueella oli hylättyjä

teollisuushalleja, mutta kylässä sentään asukkaita ja pari kauppaakin.

Viimeinen sulku läpäistiin hyvissä ajoin iltapäivällä ja olimme vihdoin

merellä. Väylän ensimmäiset parikymmentä mailia olivat pujottelua

reimariviidakossa ja matalasta johtuen tökkivässä aallokossa kunnes

päästiin syvempää veteen. Tuuli oli alkuun vastainen, mutta kääntyi sitten

reippaaksi sivutuuleksi. Pääsimme purjehtimaan mukavaa 8 solmun vauhtia

seuraavaan pysähdyspaikkaamme Solovetskin saarelle.

Ankkuroimme ensin satamalahteen odottamaan laiturijärjärjestelyjä, ja

lopulta meidät ohjattiin hyvin kapeaa väylää sataman perukoille puiseen

laituriin neljän veneen paketteihin. Kylän luostari ja linnoitus ovat

lahden toisella puolen. Näkymä on hieno suoraan veneestä.

RusArc-veneet ovat täällä kaksi yötä, minkä jälkeen ne lähtevät käymään

toisella saarella, mutta me ja ruotsalaisvene Isa aiomme jäädä tänne

ankkuriin, kunnes on aika lähteä Arkangeliin, jossa meidän pitäisi olla

luotsipaikalla aikaisin perjantaiaamuna.

Sää on aurinkoinen ja tuulinen, noin 22 solmua, mutta hyvin lämmin.

Sääennusteen mukaan tuuli kääntyy etelään ja heikkenee. Torstaina saattaa

siis taas olla tyypillinen tämän retken keli, tyyntä ja helteistä, ja

moottorointia.

29. kesäkuuta 2013

Stalinin kanavalla

Vienanmeren kanava, toiselta nimeltään Stalinin kanava, johtaa

Äänisjärveltä Vienanmerelle osittain luonnollista, osittain kaivettua

reittiä pitkin. Kanava rakennettiin kokonaan vankityövoimalla, ja

rakennustöissä kuoli, lähteestä riippuen, 200.000 – 250.000 vankia.

Rakennustyön loppuvaiheessa projektin kiireellisyydestä johtuen työmaalla

kuolleiden ruumiit sekoitettiin betonin joukkoon ja valettiin kanavan

seinämiin.

Kanava alkaa Povenetsista, jossa olimme 27. kesäkuuta. Sulut, joita on

kaikkiaan 19, ovat enimmäkseen kaksoissulkuja. Korkeusero on varsin suuri,

noin kuusi metriä, mikä aiheuttaa melkoisen virtauksen varsinkin ylös

mennessä, eikä alasmenokaan aina niin helppoa ollut. Valokuvaaminen oli

ehdottomasti kielletty suluissa, joissa kaikissa oli AK-47 - 

rynnäkkökivääriä  kantava musta-asuinen vartija. Emme vain ymmärtäneet,

mitä he vartioivat!

Ryhmämme, johon kuuluu 12 venettä, oli niin suuri, että jakauduimme

kahteen osaan. Yhteydenpito sulkuihin edellyttää venäjän kielen taitoa,

joten kuuden veneen ryhmämme vetäjänä oli venäläinen s/y Breeze,

ensimmäisen ryhmän tietysti Peter I. Matka ensimmäiseen pysähdyspaikkaan,

lähes ”virranjakajalle”, oli pitkä ja yhtäjaksoista moottorointia.

Ankkuroimme virran mutkaan muutamaksi tunniksi.

Kanavan ranta oli pääosin asumatonta. Kesämökkikulttuuri ei näytä vielä

iskeneen venäläisiin. Toki paikoin oli muutamia uusiakin hirsitaloja,

mutta yleisnäkymä oli edelleen vanha karjalainen maalaamattomine

hirsitaloineen.

26. kesäkuuta 2013

Kizhi

62° 04,466' N, 35° 13,187 E

Saavuimme, kuten tapanamme yleensä on ollut, keskellä yötä Kizhin museosaarelle. Veneet sijoitettiin rinnakkain yhteysaluslaiturin sisäreunaan. Aamulla lähdimme opastetulle saarikierrokselle.

Saari on kokonaan museoaluetta. Siellä on yli 80 vanhaa puurakennusta, joista osa on tuotu muualta. Suurin rakennus ja saaren ylpeys on puukirkko, johon ei ole käytetty ainuttakaan metallinaulaa. Kirkko on ollut viime vuodet korjauksen alla. Alimmaisen kerroksen hirret uusitaan, ja sisälle tehdään uusia kantavia rakenteita. Rakennustelineiden ympäröimänäkin rakennus oli hyvin vaikuttava. Olimme onnekkaita saadessamme oppaaksemme erittäin asiantuntevan ja innostuneen kielitaitoisen naisen.

Lähtö saarelta oli taas melkoinen soppa, koska sataman edustalle piti järjestää mediaa varten purjehdusparaati olemattomassa tuulessa ja ahtaassa paikassa, mutta kaikki pääsivät kuitenkin liikkeelle ilman vahinkoja.

Seuraavaksi yöksi menimme ankkuriin läheiseen kylärantaan lahden pohjukkaan, josta lähdimme seuraavana aamuna, osa läheisen raunioluostarin kautta, suoraan Povenetsiin.

25. kesäkuuta 2013

Petrozavodsk (Petroskoi)

61° 44,537' N, 34° 30,026' E

Saavuimme myöhään illalla Petroskoihin, retken ainoaan marinaan. Marina oli tehty hyvin aallonmurtajilla suojattuun entiseen öljysatamaan. Laiturit olivat teräsponttooneita ja varsin keskeneräisiä, mutta kaikki veneet mahtuivat sinne hyvin Ongelmana oli etäisyys kaupunkiin, mutta se ratkesi taksilla, jonka tilasimme yhdessä suomalaisveneen La Grande Mian miehistön kanssa.

Petroskoi osoittautui kauniiksi, hyvin säilyneeksi kaupungiksi, josta löytyi myös kaikki tarvittavat palvelut. Tutustuimme kaupunkiin päivän verran. Ihailimme kunnostettuja vanhoja rakennuksia ja kävelimme komealla rantabulevardilla. Teimme tarvittavat ostokset ja saimme myös polttoainetäydennystä marinaan tilatusta tankkiautosta. Autossa ei ollut mittaria, vaan maksu meni arvion perusteella ja lienee osunut oikeaan, koska lisää rahaa ei pyydetty. Hinta oli toistaiseksi retken halvin, noin 85 eurocenttiä arviolitralta.

24. kesäkuuta 2013

Onega-järvellä


Kokoontuminen Svir-joen (Syvärin) suistoon onnistui hienosti, sillä tuulta
oli lopulta riittävästi myös varsinaisille purjeveneille, joiden joukkoon
emme valitettavasti voi laskea Saremaa. Virta joessa oli varsin
kohtuullinen Nevaan verrattuna, ja etenimmekin melko mukavaa vauhtia.
Ankkuroimme paikkaan 60° 44,385' N, 33° 35,531' E odottamaan nostosillan
avaamista.

Sillan avaaminen tuntuu olevan niin harvinaista, että se keräsi paljon
katsojia, ja siltahenkilökuntaakin laskimme olevan paikalla ainakin
kahdeksan. Sillan jälkeen joen varrella oli siellä täällä kyliä, joiden
suomenkielisiä nimiä etsimme Sampolta saamastamme Akateemisen Karjala-
seuran vuonna 1934 toimittamasta kartasta, josta meillä on ollut sekä iloa
että hyötyä.

Saavuimme ensimmäiseen sulkuun keskellä yöllä. Informaatiota ei juuri
jaettu eikä organisointikaan ollut kovin tehokasta, mutta siitä huolimatta
kaikki veneet näyttivät selviytyneen sulusta kolhuitta. Sulussa on 
vedenmukana nousevia pollareita niin harvassa, että vene voi käyttää vain yhtä,
ja tiedämme nyt, että siihen on kiinnityttävä kahdella erillisellä
köydellä. Olimme ensimmäisessä sulussa kiinni vain köysilenkillä, joka
pääsi luistamaan. Seinästä työntämällä ja moottorilla auttamalla saimme
veneemme kuitenkin pysymään paikallaan.

 

Ankkuroimme muutamaksi tunniksi joen levennykseen paikkaan 60° 54,366' N,
33° 49,360' E. Matka jatkui tuiki tarpeellisen levon jälkeen lähes
asumattomia maisemia ihaillen seuraavalle sillalle, jonka avautumista odotimme taas ankkurissa.



Seuraavaan sulkuun saavuimme kirkkaassa päivänvalossa ja koska kokemusta
oli jo kertynyt, se meni kuin vanhalla rutiinilla. Sulun jälkeen
asumatonta jokea tuntui aina vain riittävän, mutta vihdoin saavuimme
kylään ja kiinnityimme korjaustelakan uivan telakan kylkeen. Lähtö
tapahtui seuraavana päivänä juhlallisesti purjein, jotta paikallisyleisö
sai kuvattavaa. Tuulta jatkui jonkin matkaa Onega-järvellekin, mutta
viimeiset tunnit ajelimme jälleen koneella.

 

Seuraava ankkuripaikkamme oli Besov Nos -niemen kupeessa 61° 40,591' N,
36° 01,716' E. Sytytimme illalla rannalle ajopuista nuotion ja pidimme
kunnon grillijuhlat. Hyttysiä oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta eipä tuo
suuremmin haitannut, ja lähtö oli onneksi vasta iltapäivän puolella.
Silloin siirryimme Bolshoy Golets -saaren rantaan noin viiden mailin
päähän tunniksi ankkuriin ja käväisimme saarella saappaat jalassa
käärmevaaran takia. Matka jatkuu nyt täysin tyynessä Petrozavodskiin
(Petroskoi), missä pitäisi olla matkan ilmeisesti ainut marina. Siellä
pääsemme toivottavasti kauppaan ja voimme täyttää pitkästä aikaa tankit.

Matka on ollut tähän mennessä tehokasta etenemistä, mikä rasittaa turhan
paljon pientä miehistöämme. Ollessamme liikkeellä ei juuri pääse
nukkumaan, joten pysähdykset on käytettävä lepoon turismin sijasta. Sää on
onneksi suosinut eikä remontoitavaa ole ollut juuri nimeksikään.

19. kesäkuuta 2013

Pietarista eteenpäin


Sunnuntaina puolilta päivin pidettiin laiturilla kipparikokous. Lähdön
piti olla klo 23.00, koska Nevan sillat, kaikkiaan 11, avataan vain yöllä.
Joka veneeseen tulisi luotsi, ja meille suositeltiin myös vapaaehtoisen
ottamista mukaan, koska kaikki luotsit eivät välttämättä puhu englantia.
Sergey tuntui ilahtuvan kutsustamme. Hän saapui hyvissä ajoin ja toi
mukanaan valokuvausta opiskelevan Kostjan, joka dokumentoisi matkaamme
läpi yöllisen Pietarin. Luotsi, hiljainen ja miellyttävä noin 50 vuotias
herra, saapui myös sovittuun aikaan, ja näin olimme valmiina lähtöön.




Lähtö ei tietenkään tapahtunut sovittuun aikaan tai saamamme listan
järjestyksessä, mutta pääsimme kuitenkin liikkeelle, tosin vasta 01.30.
Pietari I:n lähtö laiturista oli varsinainen herkkupala paikalla olleille
lehtimiehille ja kuvaajille. Voimakas virta painoi veneen poikittain
vasten laituria, ja läheltä piti ettei se törmännyt myös vieressään
olleeseen suomalaisveneeseen. Kovan sähellyksen jälkeen vene saatiin
lopulta irti laiturista, ja matka Nevaa pitkin saattoi alkaa.




Kipparikokouksessa oli kyselty eri veneiden maksiminopeuksia, ja heti
Nevan alussa ymmärsimme miksi. Virta on varsin voimakas, tuskin missään
alle 2 solmua ja siltojen kohdalla se on tätäkin voimakkaampi. Pahimmassa
paikassa virta oli peräti 5,5 solmua. Nopeutemme laski alimmillaan 1,5
solmuun, tosin emme ottaneet kaikkia tehoja irti koneesta. Pari hitaampaa
venettä oli hankalimmissa paikoissa isompien veneiden hinauksessa.




Moottorointi läpi öisen Pietarin oli mahtava kokemus. Vanha historiallinen
keskusta valaistuine rakennuksineen oli huikaisevan kaunis. Neva tuntui
jatkuva loputtomiin, mutta vihdoin yhdeksännen sillan jälkeen, noin kello
5 aamulla, luotsi jäi pois. Tulimme nyt esikaupunkialueelle, sitten
maaseudulle ja vihdoin Laatokalle. Yksi vene jäi Shliesselburgiin
remonttiin, ja me muut jatkoimme pari tuntia eteenpäin korkean majakan
kupeessa olleeseen kylärantaan. Jollailtuamme rantaan meille selvisi, että
RusArc oli järjestänyt illallisen rantaravintolaan. Sergey ja Kostja
jäivät täällä maihin, me sen sijaan palasimme veneelle ja otimme univelkaa
takaisin. Seuraavan aamun ohjelmassamme oli perämoottorien korjaus ja
navtexin asennus.




Ohjelman mukaan lähtö Konevitsan luostarisaareen oli klo 18, mutta
pitkäksihän se meni. Köröttelimme yöllä tyynellä järvellä noin 50 mailin
matkan ja pudotimme ankkurin luostarin laiturin lähelle noin kello 03.30.




Seuraavana päivänä puolilta päivin väki kutsuttiin luostarikierrokselle.
Oli surullista nähdä mitä parin sukupolven hoitamattomuus tekee kauniille
rakennuksille. Nyt kunnostustyöt ovat onneksi käynnissä, ja osa
rakennuksista on jo saatu kuntoon, mutta urakka vaikutti lähes
loputtomalta.

Veneellä nautitun lounaan jälkeen lähdimme kohti Valamoa noin 35 mailin

legille. Klo 23.00 kokoonnuimme sisäänajon suulle, josta johtovene ohjasi

meidät polttoainelaituriin, johon kiinnityimme neljä venettä rinnakkain.
Ankkuroida ei kuulemma voinut, koska pohjassa ei ollut pitoa lainkaan.




Aamulla osa väestä lähti järjestetylle luostarikierrokselle, mutta suurin
osa tutustui luostarisaareen omin päin, kuten mekin. Tosin Riitta lähti
kameroineen yksin edeltä, koska Daniel tuli keskustelemaan Pekan kanssa. Hänellä olikin huippuhyviä uutisia;
meille on myönnetty lupa purjehtia Koillisväylä!!!

Lähdimme Valamosta iltapäivällä kohti Svir-jokea, joka johtaa Ääniselle,

nykyiseltä nimeltään Onega. Meidän pitäisi kokoontua jokisuulle noin klo
04.00. Tuulta ei ole tällä hetkellä lainkaan, joten saapa nähdä miten
todelliset purjeveneen selviytyvät legistä. Meillä tuhansien
polttoainelitrojen veneillä ei ole ongelmia niin kauan kuin kone toimii.